Aamulehti: Puheenaihe: Ihmisiä vai vain työvoimaa?

Aamulehti: Sari Sainio: Puheenaihe: Ihmisiä vai vain työvoimaa? 19.10.2013

Kukapa ei olisi kuullut muualta tulleesta lääkäristä, rakennustyöläisestä tai sairaanhoitajasta. Työvoimapulasta on puhuttu paljon, ja työvoiman tuonti muualta on yksi ratkaisu ongelmaan. Toki tarvitaan kielikoulutusta ja sen varmistamista, että tulijalla on Suomessa vaadittava ammattitaito.

Yksinkertaista ja kätevää.

Paitsi jos huomaa, ettei työvoima olekaan palikka, jolla tukitaan syntynyt reikä. Kyse on ihmisistä, joilla on perhe, oma kulttuuri ja kieli, tunteet, odotukset ja unelmat.

Sillä jos ihmiset ovat vain puutetta paikkaavaa työvoimaa, syntyy pettymyksiä. Lopulta tulija usein palaa sinne, mistä tulikin ja kaikkien resurssit valuvat hukkaan.

Näin kiteytyy sastamalalaisen Pirjo Raunion väitöskirja Työhön Suomeen? Tutkimus työperusteiseen maahanmuuttoon liittyvistä koulutusprosesseista. Se tarkastetaan Tampereen yliopistossa tänään.

Raunio on työssään koulutuspäällikkönä Sataedussa, Satakunnan koulutuskuntayhtymässä ollut järjestämässä työperusteisten maahanmuuttajien kielikoulutusta sekä näiden lähtömaassa että Suomessa. Väitöskirja perustuu niissä saatuihin kokemuksiin.

Raunion tutkimusta lukiessa ajattelee, ettei tämä näin voi olla. Eivätkö työvoimaa muualta haluavat edes tiedä, mitä ovat tekemässä?

– Eivät täysin. Tilanteen laajuutta ei välttämättä käsitetä, eikä sitä, mitä kaikkea työhöntulo tarkoittaa muualta tuleville. Työnantajat eivät myöskään riittävästi ota huomioon työyhteisöä.

Tutkimuksesta piirtyy kuva, että arki on projektivetoista ja kirjavaa. Maahanmuuttajia koulutetaan paljolti EU:n rahoituksella ja projektit seuraavat toisiaan.

– Tehdään uusi projekti ja mietitään, mikä pyörä keksitään uudelleen. Mitään oikeasti uutta ei ole, eikä enää tarvitsisi kokeilla mitään. Olemassa olevaa tietoa pitäisi yhtenäistää, luoda toimiva malli.

Raunio muuttaisi koko systeemin. Ensiksi voisi aloittaa siitä, että jo Suomessa olevien maahanmuuttajien olemassa oleva koulutus hyödynnettäisiin.

Nykyisin maahanmuuttajien on vaikea päästä ammattikoulutukseen. Usein perusteena käytetään heikkoa kielitaitoa, vaikka se on korjattavissa.

Raunio kertoo asenteita kuvaavan tapauksen väitöskirjansa ulkopuolelta. Hän oli kysynyt erään ammattioppilaitoksen opintojen ohjaajalta, eikö maahanmuuttajia voisi ottaa enemmän ammatillisiin opintoihin. Tämä oli sanonut, ettei heitä tarvitse ottaa, paikat täyttyvät muutenkin.

Myönteisiä esimerkkejä on. Lähihoitajakoulutukseen valittiin opiskelijoita, vaikka oletus oli, ettei yhdenkään kielitaito ollut riittävä. Kielikoulutus otettiin osaksi opiskelua. Ensimmäisenä vuonna opiskelijat kehittyivät huikeasti. Lopputuloksena on todennäköisesti motivoituneita ja erinomaisia hoitoalan ammattilaisia.

Jos muualta halutaan työvoimaa, pitäisi ensin etsiä työpaikat, joihin tulijat sijoittuvat. Ei kuten nyt, että järjestetään koulutusta, vaikka töistä on vain heikko lupaus tai pahimmillaan ei mitään tietoa töistä.

Tulijan koulutus aloitettaisiin lähtömaassa kielikoulutuksella, johon valituille luvattaisiin varma työpaikka. Koulutukseen valittaisiin kuten työhön. Tulijan pitäisi saada tulevasta työpaikastaan mahdollisimman realistinen kuva ja aitoa materiaalia opintoihin.

– Työpaikka vaikuttaa motivaatioon. Jos olen varma, että työllistyn paikkaan X, minun on opittava kieli.

Kun tullaan Suomeen, kotoutumisesta pitäisi huolehtia. Perheen tuloon pitäisi varautua, ja jonkun auttaa byrokratiassa. Kielikoulutuksen pitäisi ilman muuta jatkua pitkään.

Myös työyhteisö tarvitsee tilaisuuden sopeutua. Hyvä olisi, jos huolista voisi puhua jo etukäteen. Se helpottaisi kaikkien sopeutumista.

Yhteisössä kaikkien on ymmärrettävä, että tarvitaan aikaa kielen ja tapojen opetteluun. Eivät suomalaisen työyhteisön tai yhteiskunnan tavat ole itsestäänselvyys.

Miksi tästä kaikesta pitäisi kiinnostua?

Siksi, että jos tulija kotoutuu työyhteisöön, hän todennäköisesti integroituu hyvin muuhunkin yhteiskuntaan.

Se taas on kaikkien etu.