lauantai 19. lokakuuta 2013

SAK: Paperittomilla surkeat työolot – ”Häikäilemätöntä hyväksikäyttöä”

SAK:n tiedote: Paperittomilla surkeat työolot – ”Häikäilemätöntä hyväksikäyttöä” 19.10.2013

Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia odottaa karu arki. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön lakimies Anu-Tuija Lehto muistuttaa, että siirtolaiset saapuvat usein ilman asianmukaisia papereita eivätkä voi tehdä töitä laillisesti.

Suomessa on arvioitu olevan parisataa paperitonta, mutta tarkkaa määrää ei tiedetä. Jos he tekevät töitä, he saattavat siivota ja usein öisin.

– Paperittomat karttavat viranomaisia ja valitettavasti myös ay-liikettä. Emme kuitenkaan saa unohtaa näitä ihmisiä, Anu-Tuija Lehto muistuttaa.

Lehdon mukaan paperittomat tekevät raskaita ja likaisia töitä, jotka eivät muille kelpaa. Esimerkiksi Espanjassa he poimivat tomaatteja, joita kuljetetaan Suomeenkin kauppoihin.

– Työnantajat käyttävät paperittomia häikäilemättömästi hyväkseen. Työsuhde saattaa kestää vain päivän kerrallaan, ja palkkaa maksetaan pari euroa päivässä.

Euroopan rajoja ei voi sulkea

Lehdon mielestä ongelmia ei voi paeta Euroopan rajoja sulkemalla. Järkevämpää olisi päättää keinoista, joilla siirtolaiset voivat saapua laillisesti ja saada inhimillisen elämän, työtä ja koulutusta.

– Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikkaa pitää selkeyttä. Tällä hetkellä voimassa on useita eri direktiivejä, jotka koskevat eri ryhmiä. Myös siirtolaisten kotimaihin tulee panostaa, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä kotoaan.

Viime aikoina Välimerellä on hukkunut satoja Italiaan pyrkiviä siirtolaisia.