Kaleva: Nousu, uho ja... oliko se tuho?

Kaleva, kolumni: Petri Laukka: Nousu, uho ja... oliko se tuho? 9.1.2015

Perussuomalaisista piti tulla kevään 2011 vaalivoiton jälkeen piristävä, kansan todellista ääntä eduskunnassa käyttelevä valtapuolue.

Voimaa ei ainakaan puuttunut. Puolue sai eduskuntaan 39 paikkaa aiemman viiden sijaan. Äänestäjät olivat tarttuneet perussuomalaisten tarjoamaan vaihtoehtoon.

Puolueen vaalikampanjassa oli sama reipas uho, jollainen leimusi Lapin kenraalin K.M. Walleniuksen kuuluisassa huudahduksessa Sallan rintamalla talvisodassa:

”Pojat, partaa ei ajeta eikä persettä pyyhitä ennen kuin vastustaja on lyöty!”


Omalaatuisia, henkisesti ruokkoamattomia ensimmäisen kauden kansanedustajia Arkadianmäelle kipusikin menestyksen myötä. Suomalainen demokratia oli osoittanut toimivuutensa: valta todella siirtyi uusiin käsiin, kun kansa niin oli halunnut.

Puheenjohtaja Timo Soini yllättyi avajaispäivänä katsellessaan, kuinka vaalilistat muuttuivat lihaksi. Uusi isompi ryhmähuone täyttyi ääniharavoista.

Heistä yksi, Teuvo Hakkarainen, erehtyi heti eduskuntatalon portaita noustessaan imitoimaan imaamin kutsuhuutoa eli neekeriukkoa tolpan nokassa.

Toinen hyväkäs, James Hirvisaari, tallusteli hieman myöhemmin talon lehtereille ja vetäisi ruotonsa natsitervehdykseen. Käden oikeaoppisesta Sieg Heil -kulmasta itse Joseph Goebbelskin olisi ollut ylpeä.

Soini pisti Hakkaraisen jäähylle ja erotti natsahtavan moikkaajan, mutta parodiakierre oli alkanut.

Toimittajien tehtäväksi jäi saada kulloinenkin toilaus mahtumaan otsikkoon.


Eipä ihme, että perussuomalaisista on julkisuuden kautta välittynyt kuva luokkaretkeläisinä, jotka ovat jonkin erehdyksen seurauksena päässeet pääkaupunkia katsomaan.

Vaikka ryhmässä oli kansanedustajan työhön vakavasti paneutuvia ihmisiä, he jäivät humalassa salkkujaan hukkaavien, omaa alapäätään kännykällä kuvaavien ”poikien” varjoon.

Nopeasti kävi ilmi, että puolue oli voittanut vaalit mutta hävinnyt uskottavuudessa.


Mielipidetiedusteluissa perussuomalaisten kannatus on kääntynyt nopeaan alaviistoon neljä kuukautta ennen eduskuntavaaleja. Ajankohta on kriittinen. Äänestäjät alkavat hahmotella kevään askelmerkkejään juuri nyt.

Ehkä kansa tietää jälleen paremmin kuin politiikan tutkijat, joiden paperit ovat edelleen jytkystä sekaisin.

Esimerkiksi sopii eduskuntatutkija Mari K. Niemen näkemys perussuomalaisista kotimaan politiikan terriereinä, jotka ovat haastaneet muut vaatimalla vastauksia (Kaleva 8.1.).

Väite on puppua. Muuten pienempi oppositiopuolue keskusta ei olisi voinut ajaa perussuomalaisista ohitse, kannatusmittausten kärkeen.

Niemen mukaan puolue on tuonut eduskuntaan tuoreita puheenaiheita kuten maahanmuuton, josta ei hänen mukaansa muuten edes puhuttaisi.

Ei ainakaan tähän sävyyn. Untuvikot kansanedustajat ammensivat virikkeitä netin vihafoorumeilta ja vastustivat maahanmuuttoa poskilihat punaisina, vailla empatiaa. Näin syvää vihakulttuuria ei eduskunnassa ole aiemmin koettu.


Puolueessa toimii politiikkansa monikulttuurisuuden blogi-irvailun varaan rakentanut siipi. Maahanmuuttokriittisten poliittinen pääoma perustuu 750 vuotuisen kiintiöpakolaisen vastustamiseen ja salaiseen toiveeseen, että meikäläisissä lähiöissä puhkeaisi rotumellakoita.

Silloin siipi voisi sanoa olleensa aina oikeassa. Tähän viittaa puolueen Twitter-tilille keskiviikko-iltana karannut ilakoiva viesti Pariisin terrori-iskusta:

”Yllättyneet voivat nostaa kätensä pystyyn. Profeetan puolesta.”

Perussuomalaisten maailmankuvassa maahanmuuttokriittisyydestä tulee kyynisyyttä ihmishenkien edessä.