Yle: Oulun poliisi seuraa sosiaalista mediaa tarkalla silmällä 19.1.2015
Yle: Rantakangas: Yksittäinen teko ei saa leimata kaikkia ulkomaalaisia
Yle: Oulussa topputeltiin pelkoja ja luotiin yhteishenkeä keskustelutilaisuudessa
Oulun poliisi seuraa sosiaalista mediaa tavallista tarkemmalla silmällä. Syynä on Tuiran henkirikosten aiheuttama maahanmuuttovastainen liikehdintä.
Oulun poliisi seuraa surmista seurannutta maahanmuuttovastaista liikehdintää.
– Totta kai otamme huomioon, että tämä voi aiheuttaa ylikuohuntaa, rikoskomisario Ari-Pekka Kouva Keskusrikospoliisista sanoo.
Poliisi ottaa asian huomioon järjestyksenvalvonnassa. Lisäksi poliisi seuraa tarkoin keskustelua sosiaalisessa mediassa.
– Seuraamme sosiaalista mediaa tarkemmin kuin normaalisti, rikoskomisario Ari-Pekka Kouva Keskusrikospoliisista sanoo.
Poliisi muistuttaa, että kyseessä on yksittäinen teko.
– Haluan muistuttaa, että tämä on yhden ilmeisesti mielenterveysongelmista kärsineen ihmisen teko, johon muut maahanmuuttajat eivät liity mitenkään, Kouva sanoo.
_______________________________
Yle: Rantakangas: Yksittäinen teko ei saa leimata kaikkia ulkomaalaisia
Kansanedustaja Antti Rantakangas tuomitsee Oulussa kirvessurmien jälkeiseisen ilmapiirin kovenemisen. Sosiaalisessa mediassa vihapuhe maahanmuuttajia vastaan on lisääntynyt selvästi.
Viime viikon kirvessurmat ovat kiristäneet maahanmuuttovastaista ilmapiiriä Oulussa.
Yle Oulun Nettistudiossa tänään vieraillut kansanedustaja Antti Rantakangas tuomitsee Oulussa kirvessurmien jälkeen ilmenneet ylilyönnit. Hän korostaa, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ja maahanmuuttajamäärät ovat hyvin hallinnassa, verrattaessa esimerkiksi muihin Pohjoismaihin.
– Yksittäisen ihmisen tekemisistä ei pitäisi leimata väestöryhmää tai kansalaisuutta. Monikulttuurisuus on tosiasia ja se tulisi hyödyntää. Maahanmuuttajien kotoutus tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi.
– Meillä on taloudessa ja työllisyydessä kovia haasteita, tällaisessa tilanteessa maahanmuuttokysymys jakaa mielipiteitä. Osa maahanmuuttokritiikistä seuraa kansainvälisiä malleja. Vastakkainasettelu ei ole kenenkään etu, Antti Rantakangas sanoo.
________________________________
Yle: Oulussa topputeltiin pelkoja ja luotiin yhteishenkeä keskustelutilaisuudessa
Viime viikolla Oulun Tuirassa tapahtuneet surmat ovat aiheuttaneet sekä turvattomuutta että vihapuhetta. Kaupungissa näyttää olevan tarvetta purkaa tapahtumia.
Oulussa järjestettiin maanantaina kaikille avoin keskustelutilaisuus turvallisesta, yhteisöllisestä ja monikulttuurisesta Oulusta. Tilaisuus järjestettiin Tuiran kaupunginosassa viime viikolla sattuneiden surmien takia. Tarkoituksena oli puhua avoimesti Oulun turvallisuustilanteesta.
Kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka sanoo, että tarkoituksena on luoda positiivista ilmapiiriä kaupunkiin. Laukan mukaan tapahtumien jälkeen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa vihapuhe on nostanut voimakkaasti päätään.
– Valitettavasti tällainen puhe on lisääntynyt ja esimerkiksi somaliyhteisö ja muut ulkomaalaisyhteisöt ovat kokeneet turvattomuutta, Laukka kertoo.
Kaupungin edustajat haluavat vakuuttaa oululaiset siitä, että kaupunki on edelleen turvallinen ja suvaitsevainen. Oulun poliisi muistutti tilaisuudessa, että poliisin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä, mikäli huomaa lähipiirissään olevilla ongelmia.
Maahanmuuttajapalveluissa odotetaan poliisin tutkinnan selvittämistä ja selvittää olisiko maahanmuuttopalveluissa parantamisen varaa.
Avoimessa keskustelutilaisuudessa kuultiin myös maahanmuuttokriittisiä kannanottoja. Kirkkotorin koulutuskeskuksessa keskusteluun osallistuivat muun muassa paikallisen somaliyhdistyksen edustaja, KRP ja Oulun poliisi.