HS: Missä menee vihapuheen raja?

Helsingin Sanomat: Missä menee vihapuheen raja? 30.1.2015

Sana vihapuhe on nykyään ahkerasti käytössä, mutta sen määritteleminen on osoittautunut vaikeaksi – myös oikeudessa. Missä menee raja sananvapauden ja rangaistavan kielenkäytön välillä?

Syytteet osuvat juridisesti hankalaan risteyskohtaan, koska niissä on tulkittava muun muassa rikoslain pykäliä kiihottamisesta ja uskonrauhasta sekä toisaalta perustuslaissa määriteltyä sananvapautta. Tuomioistuimissa saatetaan käyttää tukena myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja.

Kielentutkija Elina Vitikka analysoi palkitussa gradussaan kolmea oikeuteen päätynyttä vihapuhetapausta. Kaikissa Vitikan tutkimissa tapauksissa eri oikeusasteet päätyivät eri tulkintoihin.

Kaksi aineiston blogitekstiä on peräisin perussuomalaisilta poliitikoilta. Niiden yhteydessä oikeus joutui punnitsemaan, mitä voi sallia poliittisen puheen nimissä. Toisesta korkein oikeus totesi, että poliittinen asema pikemminkin lisää kirjoittajan vastuuta kuin antaa vapauksia.

Perussuomalainen kunnanvaltuutettu kirjoitti blogissaan, että väkivallan kulttuuri on islamissa sisäänrakennettua, toisin kuin "sivistyneessä maailmassa". Tekstistä rapsahti lopulta hovioikeuden tuomio kiihottamisrikoksesta, mutta käräjäoikeus antoi ensin vapauttavan tuomion.

Puhtaasti kielen tasolla analysoituna teksteissä esiintyy väitelauseita, jotka eivät ilmaise minkäänasteista epäröintiä tai ehdollisuutta. Kielitieteessä niitä kutsutaan tunnusmerkittömiksi.

Jos kirjoittaja olisi käyttänyt sanaa 'ehkä' tai verbin konditionaalimuotoa, lauseiden tulkinta olisi toinen. Aineistossa esiintyy esimerkiksi tunnusmerkittömiä lauseita, joissa esitetään väitteitä profeetta Muhammedista ja yleistyksiä somaleista.

Tutkimuksen avainkäsitteitä on käsitteistäjä, jolla tarkoitetaan näkökulman lähdettä.

Vitikan tutkimille teksteille ovat ominaisia lauseet, joissa näkökulma on peitetty. Niissä ei siis erikseen mainita, kenen näkökulmasta on kyse. Tästä syntyy vaikutelma, että asiat esitetään faktoina.

Vitikka uppoutui vihapuheteksteihin muun muassa kognitiivisen kielentutkimuksen keinoin.

Se on lingvistiikan suuntaus, jonka mukaan sanat eivät itsessään sisällä merkityksiä vaan avaavat väyliä merkitysverkkoihin. Ajatellaan vaikka sanaa 'uskonto' ja sen lukemattomia yhteyksiä tapoihin, rituaaliehin, uskonnonharjoittajiin, pyhyyden käsitteeseen ja niin edelleen.

Kognitiivisessa tutkimuksessa käytetään havainnollista jakoa kuvioon ja taustaan: kielellinen ilmaus on kuvio, jonka hahmotamme ensin, ja tausta on merkitysten verkko, joka siihen liittyy.

Tekstin tuottaja tekee valintoja, kun hän päättää, mitä nostaa "kuviona" esiin ja mitä jättää taustaksi. Sanooko hän, että lasi on kannun edessä vai että kannu on lasin takana? Kirjoittaako hän somalien tekemistä rikoksista vai heidän koulutuksestaan?

Myös yksittäiset sanat ovat valintoja. Ne vaikuttavat osaltaan siihen, että teksti tulkitaan solvaavaksi tai panettelevaksi.

Toinen blogisteista latelee sanalitanian: "raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä".

Kirjoittaja liittää ne muslimien maahanmuuttoon sanalla "myötä" sekä ilmauksella "ja kaupan päälle".

Käräjäoikeus tulkitsi, että näin ei luotu syy–seuraus-suhdetta. Hovioikeuden mukaan niin tehtiin.

Vitikka uskoo, että kielentutkimus voisi auttaa tuomioistuimia esimerkiksi arvioimaan, miten tietoisia kirjoittajat ovat olleet tekstinsä loukkaavuudesta.

"Kielentutkija voi olla apuna, kun etsitään kirjoittajan tarkoitusperiä, mutta ei kielitieteelläkään voi paaluttaa sananvapauden rajoja. Tekstin merkitys on aina riippuvaista tulkitsijasta", Vitikka sanoo.