Iltalehti: Ottelusta ulos marssinut joukkue suljettiin sarjasta 20.1.2015
Futsal-joukkue FC Persia on poistettu Futsal Ykkösestä, uutisoi sarjaa hallinnoiva Suomen Palloliitto.
FC Persian joukkue keskeytti hieman yli viikko sitten pelatun Ykkösen ottelun, koska ei ollut tyytyväinen ottelun tuomaritoimintaan. FC Persia perusteli myöhemmin ulosmarssiaan sillä, että joukkue olisi kokenut syrjintää ulkomaalaistaustaisten pelaajiensa vuoksi.
- Mitään näyttöä ei ole, että erotuomarit olisivat olleet missään ottelussa puolueellisia FC Persiaa kohtaan, ja vaikka olisivat olleet, ei se olisi Kilpailumääräysten mukainen pätevä syy keskeyttää peliä. Puolueellisuusarviointia ei voi objektiivisesti tehdä tai arvioida toinen joukkueista, vaan sen voi todeta vain ulkopuolinen taho, Palloliiton tiedotteessa kuvaillaan.
Palloliitto suljettiin sarjasta kilpailumääräysten perusteella.
- 25-kohdan mukaan, jos joukkue keskeyttää ottelun, sen ottelut mitätöidään ja sen katsotaan jääneen sarjassaan viimeiseksi.
Joukkueella on seitsemän päivää aikaa valittaa päätöksestä.