Ilta-Sanomat/STT: Tyly tutkimustulos maahanmuuttajanuorten asumistilanteesta 23.1.2015
Ympäristöministeriön tiedote: Nuorten edelleen vaikea päästä omaan kotiin – uusi tutkimus valmistunut
Tutkimus: Toiveet ja todellisuus (pdf)
Maahanmuuttajataustaisten nuorten on selvästi vaikeampi vuokrata tai ostaa asuntoa kuin kantaväestöön kuuluvien nuorten, kertoo ympäristöministeriön tutkimus.
Tutkimuksessa selvitettiin 18–29-vuotiaiden nuorten asumista ja siihen liittyviä kokemuksia, suunnitelmia ja ongelmia.
Ympäristöministeriön mukaan nuorten asema asuntomarkkinoilla on 2010-luvulla kaikkiaan heikentynyt hieman.
Vuokrataso on noussut ja kilpailu asunnoista kiristynyt.
Maahanmuuttajanuorille tarvitaan matalan kynnyksen asumiseen keskittyneitä palveluita, joissa neuvontaa kohdennetaan myös maahanmuuttajataustaisten nuorten tarpeisiin, tutkimuksessa todetaan.
________________________
Ympäristöministeriön tiedote: Nuorten edelleen vaikea päästä omaan kotiin – uusi tutkimus valmistunut
Nuorten asema asuntomarkkinoilla on heikentynyt jonkin verran 2010-luvulla, selviää tänään julkaistusta tutkimuksesta ”Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014”. Vallitseva taloudellinen tilanne näkyy: vuokrataso oli vuonna 2014 suurempi ongelma nuorille kuin neljä vuotta sitten, ja myös kilpailu asunnoista on kiristynyt. Entistä useampi nuori joutuu sopeuttamaan talouttaan selvitäkseen asumiskustannuksistaan, ja omistusasunnossa asuvien nuorten osuus on laskenut. Kuitenkin valtaosa nuorista selviää asumismenoista hyvin eikä asuminen aiheuta heille huolta.
Tutkimuksessa on selvitetty 18–29-vuotiaiden nuorten asumisesta ja siihen liittyviä kokemuksia, suunnitelmia ja ongelmia. Aineisto kerättiin nuorille suunnatulla valtakunnallisella puhelinkyselyllä. Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehty myös aiempina vuosina, mikä mahdollistaa nuorten asumisessa tapahtuneiden muutosten vertailun. Uudessa tutkimuksessa selvitettiin myös erikseen maahanmuuttajanuorten asumista sekä arvioitiin nuorisoasuntojen tarvetta suhteessa tulevien vuosien kysyntään.
Tutkimus antaa viitteitä nuorten asumisen ja asumistoiveiden eriytymisestä. Vaikka suuri osa nuorista jakaa yhä yleisen suomalaisen unelman asumisesta pientalossa lähellä luontoa, myös urbaani asuminen kasvattaa suosiotaan. Keskeinen jakaja nuorten keskuudessa on maantieteellinen sijainti: pääkaupunkiseutu poikkeaa muusta Suomesta ja kaupungit haja-asutusalueista.
Nuorisoasuntojen tarjontaa tulisi tutkimuksen mukaan lisätä erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös Helsingin seudun kehyskunnissa, Tampereella, Turussa ja muilla suurilla kaupunkialueilla. Uusien nuorisoasuntojen tulisi sijaita hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Nuorisoasuntojen tuotannossa tulisi ottaa huomioon nuorten myönteinen suhtautuminen yhteisölliseen asumiseen keinona alentaa asumiskustannuksia ja se, että he asuvat mieluummin yhdessä kavereidensa kanssa kuin perinteisissä soluasunnoissa ennestään tuntemattomien kanssa.
Maahanmuuttajataustaisten nuorten asema asuntomarkkinoilla on selvästi kantaväestön nuoria heikompi. Nuorisoasuntotuotannossa olisikin otettava huomioon maahanmuuttajanuorten osuuden kasvu, ja heidän kantaväestön nuoria heikommat mahdollisuutensa saada asunto yksityisiltä vuokramarkkinoilta tai hankkia omistusasunto. Nuorille tarvitaan matalan kynnyksen asumiseen keskittyneitä palveluita, joissa neuvontaa kohdennetaan myös maahanmuuttajataustaisten nuorten tarpeisiin.
Tutkimuksen tilasivat ympäristöministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) ja Nuorisoasuntoliitto ry (NAL). Tutkimuksen ovat tehneet Päivi Kilpeläinen, Eeva Kostiainen ja Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy:stä. Erillisessä artikkeliosuudessa käsitellään muun muassa nuorten asunnottomuutta ja opiskelija-asumisen kehittämisestä.