Yle: Supo seuraa yhteyksiä terrorismiin myös Pohjois-Suomessa 29.1.2015
Kaiken kaikkiaan Supon kiinnostuksen kohteena on Suomessa noin 300 henkilöä, joilla arvioidaan olevan yhteyksiä terrorismiin. Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoo, että taistelualueille lähteneitä on kaikkialta Suomesta.
Suojelupoliisi seuraa yhteyksiä terrorismiin myös Pohjois-Suomessa, sillä taistelualueille lähteneitä löytyy kaikkialta Suomesta. Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kertoo, että Suomesta Syyriaan matkustaneita on yli 50 ja valtaosa heistä on pyrkinyt mukaan väkivaltaiseen toimintaan.
– Emme valitettavasti voi kertoa tarkalleen, kuinka moni heistä on Pohjois-Suomesta. Voidaan kuitenkin sanoa, että lähteneet kattavat kaikki Suomen alueet, Portaankorva sanoo.
300:lla yhteyksiä terrorismiin
Suojelupoliisin kiinnostuksen kohteena on Suomessa noin 300 henkilöä, joilla on yhteyksiä terrorismiin.
– Pohjois-Suomessa toiminta on samanlaista kuin eteläisessäkin Suomessa. Myös täällä Suojelupoliisi hoitaa pienoiskoossa terrorismin torjuntaa, vastatiedustelua ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvia muita uhkia.
Supo käy keskusteluja epäilyttävien kanssa
Yksi Suojelupoliisin käyttämä toimintatapa Pohjois-Suomessa on keskustelu epäilyttävien henkilöiden kanssa.
– Yksinkertaisimmillaan käymme keskusteluja henkilöiden kanssa, joiden kanssa on syytä keskustella syystä tai toisesta. Meillä on hyvät keskusteluyhteydet useisiin yhteisöihin Suomessa. Suurin osa tiedonhankintakeinoistamme on kuitenkin salaisia, joten niistä en voi kertoa enempää, Portaankorva sanoo.
Taistelualueilta palaavia pyritään seuraamaan
Taistelualueilta palaavia pyritään seuraamaan tarkoin.
– Automaattisesti taistelualueilta palaava ei aiheuta uhkaa. Jokaisen kohdalla on arvioita uhka omana tapauksenaan. On selvitettävä tuoko taistelualueelta palaava henkilö väkivaltaisen ryhmän toiminnan tai agendan Suomeen tai muodostaako hän väkivaltaisen verkoston, joka pyrkii edistämään väkivaltaisen ryhmän toimintaa jollakin tavalla, Portaankorva kertoo.
Syyriaan Suomesta lähtevien taustat ovat monenlaisia.
– Kansallisuuksia on ainakin 11. Syyriaan lähdetään esimerkiksi seikkailunhalusta tai radikaalin väkivaltaisen aatteen ihannoinnin takia.
Terrorismin torjunta yhä haasteellisempaa
Terrorismin uhan torjunta Suomessa on Suojelupoliisin painopistealue. Työ on kuitenkin yhä haasteellisempaa.
– Al-Qaidan kaltaisen terrorismin uhka on jossain määrin sirpaloitunut, sillä Al-Qaida on jakaantunut useisiin alueellisiin toimijoihin. Jokaisella toimijalla on omat verkostonsa Eurooppaan ja sitä kautta turvallisuusviranomaisten on entistä haastavampaa paljastaa ja selvittää terroristista toimintaa Euroopassa, Portaankorva sanoo.
Suojelupoliisissa työskentelee noin 240 henkilöä, josta Helsingin ulkopuolella noin 40. Pohjois-Suomessa Supolla on toimistot Oulussa ja Rovaniemellä.
– Oulu on kokonaisuutena ajatellen sen verran merkittävä talousalue, että täälläkin on Suojelupoliisin toimialaa hoidettava.