Turun Sanomat: Miksi Charlie saa mutta Halla-aho ei?

Turun Sanomat: Jussi Halla-aho: Miksi Charlie saa mutta Halla-aho ei? 22.1.2015

Marjo Oikarinen pohti kolumnissaan ”Miksi Charlie saa mutta Halla-aho ei?” (TS 18.1.) sitä, miksi uskonrauhan rikkomisesta saamani tuomio ei aikanaan herättänyt etenkään mediassa juuri lainkaan huolta sananvapauden tilasta, kun taas islamistisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Charlie Hebdo -lehden toiminnan katsotaan lähes yksimielisesti sijoittuvan ilmaisunvapauden syvään ytimeen.

Oikarisen mielestä tapaukset eroavat, koska ”Halla-aho häpäisi islamin pyhiä arvoja ilman asiallista keskustelutarkoitusta”, kun taas ”Charlie Hebdo pilkkaa ja kritisoi vallanpitäjiä, kuten ääriuskontojen edustajia”. Oikarisen mukaan ”tämä on yksi länsimaisen sananvapauden päätarkoituksista”.

Joko Oikarinen ei ole tutustunut rikolliseksi tulkittuun kirjoitukseeni ja tuomion perusteluihin, tai sitten hän on tietoisesti epärehellinen.

Pohdin blogikirjoituksessani sitä, voiko pelkkä subjektiivinen loukkaantuminen tehdä jostakin ilmaisusta laittoman.

Kysymys on ajankohtainen, koska eri uskontojen harjoittajien loukkaantumiskynnys on hyvin erilainen. Päädytään helposti tilanteeseen, jossa herkästi loukkaantuvat ihmiset nauttivat suurempaa lainsuojaa kuin muut.

Käräjä- ja hovioikeus myönsivät ratkaisuissaan, että tarkoitukseni oli kritisoida viranomaisten (tässä tapauksessa syyttäjälaitoksen) toimintaa, ei islamia tai somaleja. Juuri tämän vuoksi kumpikin oikeusaste hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että tarkoitusperäni eivät olleet oleellisia ja että kirjoittamieni lauseiden loukkaavuus itsessään teki niistä laittomia riippumatta siitä, missä kontekstissa ne esitin.

Valtionsyyttäjä Mika Illman, jonka toimintaa olin kirjoituksessani erityisesti arvostellut, totesi korkeimman oikeuden tuomion jälkeen Hufvudstadsbladetissa, että ”korkein oikeus on nyt vetänyt rajan sille, miten paljon voidaan provosoida vallanpitäjiä kritisoitaessa”. Hän siis myönsi suoraan, että kyse oli vallanpitäjiin (eli häneen itseensä) kohdistuvasta kritiikistä.

Miksi Charlie saa mutta Halla-aho ei? Selitys ei valitettavasti ollut sisällössä vaan siinä, että olen poliittisesti epämiellyttävä henkilö, jonka pään media halusi pölkylle. Rikosnimikkeellä ei ollut niin kovasti väliä.

Toimittajat poseeraavat mielellään sananvapauden ritareina, mutta verenhimo sumentaa toisinaan ylevät periaatteet.

Tuskin Charliekaan olisi ”saanut” Suomessa. Todennäköisesti pilapiirtäjät olisi tuomittu oikeudessa. Media olisi ilkkunut tuomituille ja opettanut sormi pystyssä, ettei sananvapaus suinkaan tarkoita oikeutta loukata.

Jussi Halla-aho, Euroopan parlamentin jäsen (ps)