Yle: Siirtolaisinstituutti: Suomessa verrattain paljon maastamuuttoa 30.1.2015
Suomalaisessa työvoimakeskustelussa pitäisi kiinnittää huomiota kantaväestön maastamuuttoon, sanoo Siirtolaisinstituutti. Suomi on harvoja Länsi-Euroopan maita, missä kantaväestöä lähtee enemmän kuin tulee.
Siirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling sanoo, että kantaväestön muuttotappio on viime vuosina vaihdellut 1 100:sta 1 500:aan.
– Olemme tässä suhteessa aika poikkeuksellinen läntisen Euroopan maa.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA raportoi eilen, että Suomeen tarvittaisiin vuosittain yli 30 000 maahanmuuttajaa, jotta työvoima ei supistuisi.
– Jos saisimme kantaväestön muuton positiiviseksi, se tietysti vaikuttaisi osaltaan maamme työvoiman tarjontaan, huomauttaa Söderling.
Irtisanomisuhka ajaa ulkomaille?
Siirtolaisinstituutti katsoo, että maastamuuttoa voitaisiin ehkäistä esimerkiksi työmarkkinoiden joustoilla.
– Suomessa irtisanominen on aika yleinen tapa reagoida työmarkkinoiden muutoksiin.
Siirtolaisinstituutin mukaan muuttotappio on naisten kohdalla selvästi suurempi kuin miehillä.
– Paljon naisia on lähtenyt Suomesta muun muassa hoitoalan töihin.
– Suomen viranomaiset ovat aika aktiivisesti ilmoitelleet ulkomailla sijaitsevista työpaikoista. Suosittelisin vähäisempää julkisen sektorin aktiivisuutta tässä suhteessa, Ismo Söderling ehdottaa.