keskiviikko 28. tammikuuta 2015

HS: Rkp keventäisi verotusta ja ottaisi Suomeen lisää pakolaisia

Helsingin Sanomat: Rkp keventäisi verotusta ja ottaisi Suomeen lisää pakolaisia 28.1.2015
Hbl: SFP vill se skattelättnader, aktivare flyktingpolitik
Rkp:n vaaliohjelma 2015 (pdf)

Ruotsalainen kansanpuolue haluaa keventää tuloverojen progressiota niin, että jokaiselle jää käteen vähintään puolet ansaitsemastaan palkasta. Työntekijöiden, eläkeläisten ja yrittäjien verotusta ei pitäisi kiristää tulevalla vaalikaudella, puolue linjaa keskiviikkona julkistetussa vaaliohjelmassaan.

Puolue korvaisi perintöveron luovutusvoitonverolla, joka peritään omaisuutta myytäessä. Kotitalousvähennyksen Rkp nostaisi nykyisestä 2 000 eurosta 3 000 euroon. Vähennyksen voi tehdä esimerkiksi kotona teetetyn remontin työvoimakuluista.

Puheenjohtaja Carl Haglundin mukaan seuraavan hallituksen pitää remontoida myös sosiaaliturva perusteellisesti, jotta tärkein tavoite eli työllisyyden parantaminen onnistuu.

"Työn vastaanottamisesta on tehtävä kannattavaa kaikissa tapauksissa. Kaikki kannustinloukut on purettava, verotusta on uudistettava. Tarvitsemme toisen Sata-komitean tekemään tästä perusteellisen selvityksen", Haglund sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Rkp vaatii myös nykyistä joustavampia työmarkkinoita. "Se tarkoittaa muun muassa paikallisen sopimisen lisäämistä työehdoissa", Haglund täsmensi.

Rkp poistaisi myös tarveharkinnan, joka koskee EU-maiden ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työlupia. "Työikäisten määrä Suomessa vähenee, me tarvitsemme ulkomaisia työntekijöitä. Maahanmuuttajien työllistymistä on parannettava."

Rkp uudistaisi myös perhevapaita koskevaa lainsäädäntöä sekä tasaisi vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia nykyistä tasa-arvoisemmin lasten äitien ja isien työnantajien kesken.

"Työnantajalle on edelleen kalliimpaa palkata nuori nainen töihin kuin nuori mies. Nuorten naisten syrjintä työmarkkinoilla on lopetettava", Haglund sanoi.

Suomen pitää jatkossa myös vastaanottaa tuntuvasti enemmän pakolaisia kuin nykyiset 750 kiintiöpakolaista vuodessa, Haglund korosti. Nykyinen pakolaispolitiikka on hänestä häpeällistä suhteessa siihen, kuinka rikas maa Suomi on. Hän muistutti, että Ruotsi on vastaanottanut pelkästään Syyriasta 50 000 pakolaista.

"Pitää muistaa, että pakolaiset ovat yleensä koulutettuja ja työhaluisia ihmisiä. He haluavat osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, eikä heitä voi pitää pelkkänä kulueränä."

_______________________________________________

Hbl: SFP vill se skattelättnader, aktivare flyktingpolitik

[...]

Haglund anser också att Finland måste höja flyktingkvoten och slopa behovsprövning vid anställning av utländska arbetkraft.

Om flyktingkvoten säger han att det "inte räcker med att tala om några hundra, det måste vara betydligt fler".

– Jag har aldrig påträffat flyktingar som inte skulle vilja sysselsätta sig och jobba då de kommer hit, och så är det också en mänsklig fråga om att hjälpa folk i nöd.