Kansan Uutiset/Eilina Gusatinsky: Mummojen asialla

Kansan Uutiset/Eilina Gusatinsky: Mummojen asialla 10.4.2010

Irina Antonovasta ja Eveline Fadayelista tuli oikeusvaltion inhimillisyystesti. Valitettavasti näyttää siltä, että läpäisylle ei ole tänään mahdollisuutta. Esiin taas nostetaan uhkakuvia ja ilmapiiri kiristyy entisestään.

Mistä on kysymys?

Maahanmuuttajataustaisten Suomen kansalaisten halusta hoitaa täällä yksinäisiä vanhempiaan omalla kustannuksellaan.

Periaatteessa ulkomaalaislaki antaa tähän mahdollisuuden. Ulkomaalaislaissa (50§) kerrotaan: Jatkuva oleskelulupa myönnetään Suomessa asuvan Suomen kansalaisen muulle omaiselle kuin perheenjäsenelle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta ja (52§): Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Maahanmuuttoviraston nettisivuilla selitetään, että riippuvuudella tarkoitetaan nimenomaan sekä henkisiä että fyysisiä siteitä, mutta todennäköisesti käsitykset henkisestä ja fyysisestä riippuvuudesta ovat hyvin erilaisia viraston eri virkamiehillä. Jostain syystä toiset saavat luvan, toiset ei. En tiedä, onko olemassa tilastoja ja tutkimuksia asiasta, mutta olen saanut sellaisen käsityksen Spektr-lehden lukijoiden kirjeistä, että asianomaisten on hyvin vaikea ymmärtää maahanmuuttoviraston logiikkaa*.

Yhdessä asiaohjelmassa kyseisen viraston edustaja heitti oman argumenttinsa, jonka mukaan voi laskea suoraan: jos Suomessa on 50 000 venäjänkielistä niin kohta voi odottaa vähintään 100 000 vanhusta kuormittamaan suomalaisia veronmaksajia.

Ensinnäkin harva iäkäs ihminen on valmis muuttamaan pois toiseen maahan ja jättämään olemassa olevan en turvaverkostonsa, jos hän pärjää siellä. Toiseksi moni äiti tai isä ei missään tapauksessa halua rasittaa omia lapsiaan. Kolmanneksi halu hoitaa omaa äitiä tai isää ei ole kansallinen ominaisuus ainakaan venäjänkielisten keskuudessa.

Toiset kertovat avoimesti, etteivät pysty edes kuvittelemaan asuvansa saman katon alla vanhempien kanssa. Toiset taas pelkäävät, että laki muuttuu ja se tulee tietoon heidän läheiselleen.

Ottaen huomioon kaikki tämänpäiväiset ”mummokeskustelut”, perheenkokoojana miettisin sataa kertaa, voiko Suomeen tuoda ikääntynen äidin tai isän turvallisin mielin? Henkinen ilmapiiri on sen verran torjuva, että törmättyään epäasialliseen kohteluun on vaikea saada apua.

Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että torjuvien mielipiteiden takana, joita netissä on pilvin pimein, ovat tavalliset ihmiset – kuljettajat, myyjät, virkailijat, sairaanhoitajat. Tuskin he reaalielämässä lausuvat ääneen samoja ”maahanmuuttokriittisiä” kommentteja, mutta voidaanko luottaa, että he suorittavat ammattiin liittyviä toimintonsa omat asenteensa unohtaen? Varsinkin, jos virkailijan oma äiti on laitoshoidossa monien satojen kilometrien päässä ja on mahdotonta saada häntä lähelle.

Kuka on valmis laskemaan, paljonko Suomen valtiolle tulee maksamaan se vaihtoehto, jota usein tarjotaan ainakin nettikeskusteluissa? Nimittäin se, jos noin 50-vuotias Suomen kansalainen ottaa lopputilin ja lähtee hoitamaan omaistaan ulkomaille.

Se voi ensinnäkin viedä muutamia vuosia, joten palattuaan takaisin häntä todennäköisesti odottaisi pitkäaikainen työttömyys ennen eläkettä. Samalla hän myös katkeroituisi, mikä taas koskisi koko hänen perheettään ja heijastuisi myös läheisiin ja ystäviin.

Kuka halua muistaa, että esimerkiksi avioliiton kautta Suomeen tullut ihminen on jo säästänyt valtion rahoja, kun on syntynyt, kasvanut ja saanut koulutuksensa ulkomailla? Jos hän on asunut Suomessa esimerkiksi 25 vuotta ennen kuin yrittää saada tänne leskeksi jääneen ilman ulkopuolista apua huonosti pärjäävän äitinsä, niin takana on vähintään 20 työvuotta ja verojen maksamista. Se ei näköjään paina mitään.

Eikä Suomen kansalaisuus ole maahanmuuttotaustaisella ihan oikea, koska viimeistään perhekokoojan ominaisuudessa hän törmää omaan toiseuteensa: syntyperäinen suomalainen saa tuoda tänne ulkomaalaisen vanhempansa ilman suurta byrokratiaa – samoin muut pysyvästi Suomessa asuvat EU-kansalaiset.

Minusta surullisinta on monien venäjänkielisten pelko joutua mukaan tähän keskusteluun. On tietysti rohkeita muun muassa ALVA ry:n (Aikuiset lapset vanhempiensa apuna -yhdistyksen) aktivisteja. Toiset taas ovat pyytäneet minua välittämään ehdotuksiansa poliitikoille ja viranomaisille, koska pelkäävät, että se heijastuu kielteisesti heidän läheistensä lupien käsittelyyn. Ennen taustamateriaalin lähettämistä he tarkistavat moneen kertaan, ettei minulla ole vireillä tai tulevaisuudessa tarvetta hakea lupaa omille vanhemmilleni. Onneksi äitini on suomalainen ja me asumme kävelymatkan päässä toisistamme.

Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja

* Vuosi sitten olin yhdessä seminaarissa, missä oli Maahanmuuttoviraston edustaja. Silloin ajankohtaisena oli Kirbasovin tapaus. Yleisöltä tuli kysymys, miksi vanha huonokuntoinen nainen karkotetaan. Vastaus sisälsi moitteet hakijan omaisille siitä, etteivät he hakemuksessaan ilmoittaneet, että hakija oli ihmisoikeusaktivisti Venäjällä. Minulle tulivat mieleen Amerikassa tapaamani entisen Neuvostoliiton ihmiset, jotka ajoissa ”rakensivat” itselleen ”oikean” ansioluettelon, jotta saisivat turvapaikan USA:ssa. Tuskin viraston virkailijan oli tarkoitus viestittää sitä venäjänkielisille.