sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tamperelainen: Persujen teltalla

Tamperelainen: Iisakki Nieminen: Persujen teltalla 10.10.2010

Iisakki nautiskeli lauantaiaamustaan Tammelantorilla. Sieltä sai ilmaista kahvia ja pientä purtavaa, sillä puolueet ovat jälleen putkahtaneet ihmisten ilmoille – vaalit lähestyvät.

Vihreät ja perussuomalaiset jakoivat lentolehtisiään vierekkäin ja sopuisasti, vaikka sanoman sisältö taitaa olla eri maailmoista. Yhdestä asiasta perussuomalaisia voi kiittää: politiikassa on konsensuksen aika ohi. Erot tulevat esiin, ja se on positiivista.

Tamperelainen valtuutettu Heikki Luoto (ps) jakoi ”nuivaa manifestia”, jonka on allekirjoittanut kolmetoista perussuomalaisten ehdokasta, tunnetuimpana helsinkiläinen Jussi Halla-aho. Luoto on joukossa ainoa tamperelainen.

Nuivan manifestin (nimi on muuten tekijöiden antama) allekirjoittajat kutsuvat itseään ”maahanmuuttokriitikoiksi”, mutta rehellisempää olisi puhua maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvista ehdokkaista. Paitsi humanitaarisen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden tämä porukka haluaisi lopettaa Suomen valtion kehitysavun. Ikään kuin maailman ongelmat ratkeaisivat panemalla ovet ja ikkunat kiinni.

On mielenkiintoista nähdä, purevatko tällaiset teemat 2000-luvun alussa Suomen kansaan. Onko kansainvälistyminen vain markkinoiden ja opiskelevan nuorison aate? Haluaako torikansa todella panna rajat kiinni ja palata Impivaaraan? Vastaus tähän kysymykseen saadaan ensi huhtikuussa.

Ruotsissa äärioikeistolainen ja maahanmuuttovastainen Ruotsidemokraatit nousi valtiopäiville saatuaan 5,7 prosenttia äänistä. Kansankodista irtosi palanen, mutta ei enempää. 94,3 prosenttia ruotsalaisista ei kannattanut sikäläistä ”nuivaa manifestia”. Enemmän Iisakki ihmetteli vanhojen puolueiden paniikkireaktiota: Ruotsidemokraattien kanssa ei leikitä. Kyllä demokratiaan kuuluu avoimuus ja keskustelu myös eri mieltä olevien kanssa. Maahanmuuton ongelmista täytyy voida puhua avoimesti ja kriitikkojakin kuulla.

Iisakki rupatteli Tammelan torilla muutaman perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaan kanssa ja huomasi, että eivät kaikki persutkaan allekirjoita Halla-ahon, Luodon ja kumppaneiden maahanmuuttovastaisia teesejä.

Perussuomalaiset ovat kirjava joukko, jota yhdistää lähinnä vanhojen puolueiden ja EU:n vastaisuus. Gallupsuosio houkuttelee puoleen piiriin myös kaikenlaisia ääri-ilmiöitä ja tyhjänpuhujia, joiden kanssa Timo Soini on vielä helisemässä.

Iisakki kiitti kahvista ja siirtyi seuraavalle teltalle syömään jälkiruuaksi vihreän omenan.