sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Uusi Suomi: Nyt puhuu Halla-aho: Tämä muuttui

Uusi Suomi: Nyt puhuu Halla-aho: Tämä muuttui 10.10.2010

Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho ilmoitti eilen liittyneensä perussuomalaisten jäseneksi. Vielä kaksi vuotta sitten Halla-aho lähti kuntavaaleihin sitoutumattomana perussuomalaisten listalta.

- Tilanne on toisenlainen. Maahanmuuttokriittisestä siivestä on tullut enemmän puolueen valtavirtaa kuin mitä se oli vielä kaksi vuotta sitten. Silloin ehkä pelättiin, että jokin kuppikunta yrittää ottaa puolueen haltuun, Halla-aho kertoo Uudelle Suomelle.

- Nyt ymmärretään, että ollaan samoilla linjoilla, vaikka painotukset olisivatkin erilaiset.

Mistään vallankaappausyrityksestä ei nytkään ole kyse. Halla-aho toteaa, ettei hän tällä haavaa ole kiinnostunut puolueen johtotehtävien tavoittelusta, puhumattakaan puheenjohtaja Timo Soinin haastamisesta.

- Ei sellainen ole ollut ajatuksena, eikä sille ole mitään tarvetta. Soini on hyvä puheenjohtaja, Halla-aho kertoo.

Mutta pelkäksi nimeksi puoluerekisterin listalla Halla-aho ei aio jättäytyä.

- Minua kiinnostaa osallistuminen puolueen linjausten ja kantojen määrittelyyn, mutta se on täysin eri asia kuin johtotehtäviin pyrkiminen.

”Paukut oikeaan maaliin”

Ensi kevään eduskuntavaaleihin Halla-aho osallistuu siis ensimmäistä kertaa perussuomalaisten jäsenenä eikä sitoutumattomana, kuten aiemmin.

Varsinaista vaaliveikkausta Halla-aho ei suostu tekemään, utta arvioi perussuomalaisten saavan vastaansa kiihkeän vastavoimaisten joukon. Samalla suuret puolueet kääntävät takkiaan lähestymällä perussuomalaisten linjaa.

- Jos hallituksessa olisi aitoa halua muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa, niin he voisivat tehdä sen jo nyt, eivätkä vasta vaalien jälkeen, Halla-aho muistuttaa.

Hän toivoo, ettei Perussuomalaiset lähtisi liiaksi kilpailemaan uuden maahanmuuttokriittisen Muutos 2011 -puolueen kanssa.

- Ihmiset ovat tuttuja molemmilla puolin. Olisi toivottavaa, että paukut suunnattaisiin oikeaan maaliin.