tiistai 3. toukokuuta 2011

Hämeen Sanomat: Eikö kukaan voi pysäyttää tätä touhua

Hämeen Sanomat: Ulla Jäske: Eikö kukaan voi pysäyttää tätä touhua 3.5.2011

Suomeen ollaan puuhaamassa natsipuoluetta. Voiko politiikka enää pahemmaksi muuttua? No voi, viimeistään siinä vaiheessa, jos hankkeesta tulee totta.

Johtava asiantuntija Jouko Halttunen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla viime viikolla (HS 27.4.), että perinteisemmät perussuomalaiset jäävät pian jyrkemmän linjan perussuomalaisten varjoon.

Osa eduskuntaan valituista kuuluu Halttusen mukaan toimintaansa salaavaan järjestöön, joka haluaa nousta valtaan valtakunnallisesti.

Järjestö on siivonnut avoimesti rasistisia mielipiteitään julkisuudesta ja nyt näyttää niin kuin he olisivat vain Suomelle hyvää tahtovia kansalaisia.

Halttunen arveli kirjoituksessaan, että järjestö soluttaa jäseniään avainpaikoille ja kun aika on kypsä, he perustavat oman eduskuntaryhmänsä.

Maanantaiaamuna Ylen uutiset sitten kertoi, että Suomeen ollaan perustamassa kansallissosialistista työväenpuoluetta. Puolueen puheenjohtaja sanoi haastattelussa, että jos joku puolueen johtaja haluaa führeriksi, niin so what.

Puolueen alkuperäiset, avoimen rasistiset säännöt on muutettu. Ylen mukaan nykyiset säännöt kelpaisivat vaikka marttayhdistykselle. Yhdistysrekisteri miettii kuitenkin vielä toukokuun ajan, onko puolueen nimi kelvollinen.

Siis haloo. Vaikka sääntöjä onkin muutettu, niin riittääkö se tekemään puolueesta kelvollisen. Jos puheenjohtaja sanoo julkisesti, mistä puolueen ideologiassa on kyse, niin mitä ihmeen väliä nimellä silloin on.

Jossain pitäisi olla joku voima, joka lopettaisi vastaavat puolueet välittömästi, ilman mitään pohdintoja.

Jaa miksi? No ihan vaikka siksi, että kaikki tietävät, mitä tuollaiset liikkeet saavat aikaan. Jokainen ihminen, jolla on edes hiven inhimillisyyttä, ymmärtää, mistä on kyse.

Jussi Halla-aho (ps.) on erittäin taitava kirjoittamaan asioista niin, että häntä ei saa vastuuseen sanomisistaan. Kun häneltä tivataan, mitä hän tarkoitti sillä ja sillä lausunnolla, hän vetoaa siihen, että kirjoitus on ymmärretty väärin.

Ja sen jälkeen hän antaa mieluusti haastattelun kotonaan, jossa hän ottaa yhden lapsistaan syliinsä ja silittää lasta hellästi puolustellessaan imagoaan. On se sitten hyvä mies.

Keneen Halla-aho luulee selittelynsä uppoavan?

Jossain pitäisi olla voima, joka lopettaisi perussuomalaisten hyysäämisen. Esimerkiksi Alexander Stubbin (kok.) on turha kehuskella, kuinka hyvä jätkä Timo Soini (ps.) on. Tai oikeastaan pitäisi sanoa, ettei sillä ole mitään merkitystä, onko Soini hyvä jätkä vai ei. Kyse on paljon isommista asioista.