maanantai 15. maaliskuuta 2010

Hämeen Sanomat: Maahanmuuttajalle on muutakin kuin siivojan työtä

Hämeen Sanomat: Maahanmuuttajalle on muutakin kuin siivojan työtä 15.3.2010

Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK:issa) alkavat syksyllä ensimmäiset valmentavat opinnot maahanmuuttajille. Tarkoitus on ohjata maahanmuuttajia korkeakouluopintoihin ja työllistää jo koulutettuja henkilöitä lähelle omaa, alkuperäistä osaamistaan.

- Suomessa on paljon maahanmuuttajia, joilla on kotimaastaan hyvä koulutus. Silti he työskentelevät Suomessa vain suorittavissa työtehtävissä, HAMK:in yliopettaja Riitta Metsänen sanoo. Moni korkeasti koulutettu tienaa leipänsä siivoojana.

Vuoden alusta voimaan tullut laki korjaa tilannetta. Ammattikorkeakoulut velvoitetaan järjestämään tutkintoon valmentavaa koulutusta, jossa muun muassa prepataan suomen kieltä sekä opitaan suomalaista, opiskelijalähtöistä opiskelutapaa.

Turkissa liikkeenjohtoa opiskellut Gonca Dalkilic Aygar on kiinnostunut valmentavista opinnoista, joiden jälkeen hän toivoo pääsevänsä joko työharjoitteluun tai merkonomiopintoihin.

- Kielitaito on todella tärkeää tällä alalla, hän sanoo. Hän haluaisikin lisäkoulutusta nimenomaan suomalaisessa ryhmässä, jotta kielitaito kehittyisi.

Armeniasta Suomeen muuttanut juristi Zhanna Arutiunian suunnittelee täydennyskoulutusta, vaikka on jo saanut virallisen todistuksen opintojensa rinnastamisesta uudessa kotimaassaan.

- Maahanmuuttajan ei ole pakko mennä siivoamaan. Suomessa voi opiskella lisää, jos vain haluaa, hän sanoo.