lauantai 2. lokakuuta 2010

Kansan Uutiset: Mustavalkoinen maailmankuva leviää

Kansan Uutiset: Mustavalkoinen maailmankuva leviää 2.10.2010

Ääriajattelijoita yhdistää pelko, usein se kohdistuu homoihin, maahanmuuttajiin tai Sanoma-konserniin.

Jyri ja Jera Hänninen tekivät kirjan suomalaisesta ääriaatteista, haastattelemalla suomalaisia ääriajattelijoita. Erilaisista ihmisryhmistä löytyi luonnollisesti hyvin toisistaan poikkeavia ajatuksia.

On yksioikoinen ja stereotyyppinen ajatus, että kaikki vähemmistöt olivat toistensa puolella, usein on aivan päinvastoin. Kaikkia suomalaisia ääriliikkeitä antifasisteista muslimeihin yhdistää kuitenkin homofobia ja viha Helsingin Sanomia kohtaan.

– Hesarin vihaamisen pystyy jotenkin loogisesti ymmärtämään. Lehti on suuri ja sillä on arvoliberaalinen pohja, joka on helppo vihankohde, mutta homojen vihaamiseen ei ole mitään vastausta. Perinteisesti juutalaiset ovat olleet syyllisiä, mutta loppujen lopuksi homot on syyllisiä kaikkeen, Jyri Hänninen sanoo.

Homofobiassakin näkyy ääriajattelun mieskeskisyys.

– Eihän kukaan puhu naispuolisista homoseksuaaleista vaan syyllisiä ovat tietenkin homomiehet, Jera Hänninen jatkaa.

Mustavalkoinen maailma

Ääriajattelijoiden maailmankuvassa tietty ehdottomuus ja mustavalkoisuus on aina sama.

– Jos ihmisellä on vankkumaton usko siihen, että hän on oikeassa niin silloin muut ovat väärässä, Jera Hänninen toteaa.

Tämä johtaa siihen, että hedelmällinen ja järkevä dialogi ei onnistui.

Äänensä kuuluviin saavat ovat pieni joukko, mutta heidän mesoamisensa peittää alleen paljon tosiasioita.

– On ongelmallista, kun suomen antifasistisen komitean Johan Bäckmanin kaltaiset ihmiset puhuvat siitä, että kaikki fasistit ovat homoja tai puhutaan Viron miehitysmyytistä, Jyri Hänninen sanoo.

Tällaisten ajattelijoiden mukaan Viroa ei ole koskaan miehitetty, vaan virolaiset ovat sankoin joukoin juosseet ja halunneet olla osa rauhanomaista sosialistista Neuvostoliittoa. Tällaisten puheiden myötä kukaan ei halua kuunnella sitäkään mikä puheissa voisi olla hyvää.

Laajennettu sananvapaus

Elämme tällä hetkellä totaalisen laajennetun sananvapauden aikaa, kirjailijat eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että olisi hyvä kun pääsee sanomaan kaiken mitä vaan sylki suuhun tuo.

– Vaikka aina on ollut ihmisiä, jotka väittävät päättömiä asioita ja haastavat kaiken, niin nyt on paljon paremmat keinot saada äänensä kuuluviin, Jyri Hänninen toteaa.

Samalla täytyy kuitenkin muistaa se, että vallitsevien totuuksien haastaminen ei automaattisesti tarkoita, että ihminen on väärässä. Ilman näitä haastajia ei olisi syntynyt naisten- tai seksuaalivähemmistöjen vapautusliikettä.

– Se että olet marginaalinen ajattelija, ei tarkoita, että olet ääriajattelija, hän muistuttaa.

Jera Hännisen mukaan tulevaisuudessa suvaitsevat ihmiset, suvaitsevat entistä enemmän ja ne jotka eivät suvaitse, suvaitsevat entistä vähemmän.

Hurjimmiksi ääriryhmiksi kirjailijat nostavat Suomen vastarintaliikkeen ja Kansallisen kivääriyhdistyksen.

Ensiksi mainittu haluaa kansallissosialistisen vallankumouksen Suomeen, se kuitenkin kieltäytyi antamasta haastattelua, mutta olisi halunnut kirjoittaa itse tekstin kirjaan. Kansallinen kivääriyhdistys on kopio Yhdysvaltalaisesta NRA:sta (National Rifle Associaton), joka on vapaiden aselakien puhetorvi.

– Kyllä välillä tuli sellainen olo, että tämä on performanssitaidetta, eikä mitään todellisuutta.

Jera Hänninen & Jyri Hänninen:Tuhansien aatteiden maa.Johnny Kniga 2010. 267 sivua.