Kaleva: Väkivaltainen kieli luo väkivaltaista toimintaa

Kaleva, Vieras: Satu Saarinen: Väkivaltainen kieli luo väkivaltaista toimintaa 10.5.2011

Puhekulttuurissa ja keskusteluilmapiirissä on tapahtunut viimeisinä kuukausina huolestuttava muutos. Julkisuutta saaneet räikeät kannanotot ovat luoneet ilmapiiriä, jossa isänmaallisuus ja monikulttuurisuus nähdään toistensa vastakohtina.

Herra Hakkaraisen käyttämät "turvapaikkaturismi" ja "neekeri-ukko"" ovat termeinä tarkoitushakuisia, ulkomaalaishalveksuntaa tietyissä piireissä lietsovia. Hän vetosi maalaisuuteensa, mutta yhtä yllättävää oli lukea suuresta kaupunkilehdestä, Helsingin Sanomista, otsikoitu "Häpeällinen häävieras" -juttu, jossa pureuduttiin Swazimaan kuninkaan elämään ja valintoihin.

Pinnallisine tulkintoineen juttu vieraasta kulttuurista toi mieleen 1950-luvun tyylin. Vaikka siinä otettiin esiin todellisia ongelmia -- maan hiv-tilanne, itsevaltiuden pimeät puolet -- niiden humoristis-sarkastinen esittämistapa lyö vettä myllyyn rasistiselle ajattelulle. Tyyli uusintaa mielikuvaa afrikkalaisista johtajista seksuaalisuuden armoilla olevina, poppamiehiin luottavina heimopäälliköinä, joiden valtakunnassa mikään ei ole hyvin. Asiallinen kritiikki on suotavaa, mutta tämänhetkisessä poliittisessa keskustelussa kyseinen teksti voi antaa uuden aseen erilaisuutta halveksiville.

Lähempääkin löytyy hämmentäviä esimerkkejä vieraiden kulttuurien esillä pitämisestä. Oulun yliopistossa avautui näyttely ovambojen kansankulttuurista. Ovambot ovat Namibian pohjoisosassa asuva etninen ryhmä. Näyttelyssä on esillä osia lähetystyöntekijä Emil Liljebladin merkittävästä kokoelmasta. Pistää silmään, että afrikkalaista kansankulttuuria esitellään eläinmuseossa. Tarkoitus ei varmaan ole kansankulttuurin halventava esilläpito. Mutta kun vuonna 2011 "ovambojen lauluista, tansseista ja vihellyksistä" tehtyjä äänitteitä esitellään eläinmuseossa, on lukijan vaikea välttyä mielikuvilta 1900-luvun alun "eksoottisista näyttelyistä".

Sanavalinnat ovat merkityksellisiä todellisuuden luojina. Kieli ei jää vain puheen tasolle, vaan muokkaa asenteita ja luo todellisuutta, jossa herjaavan puheen lisäksi enenevässä määrin puhuvat nyrkit. Väkivaltainen kieli luo pohjaa väkivaltaiselle toiminnalle. Kynnys sanoista tekoihin madaltuu, kuten olemme saaneet nähdä ulkomaalaisiin kohdistuneista päällekarkauksista.

Vihapuheeksi luokiteltavaa lietsontaa ja kärkeviä lausuntoja aina ollut, mutta jos niitä jatkossakin joudutaan kuulemaan vallanpaikalta, eduskunnasta tai peräti hallituksesta, johtaa se luvalliseksi tulkittuun halveksuntaan ja kansanryhmien eriarvoistumiseen.

Mielipide- ja sananvapaus ovat perusoikeuksia. Lainsäädännössä sananvapauden käyttöä kuitenkin rajoitetaan siten, että sananvapauden turvin ei sallita perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista. Perusoikeuksia loukataan esimerkiksi, jos luodaan vihamielinen ja halveksiva ilmapiiri tiettyä etnistä vähemmistöä kohtaan esittämällä loukkaavia ja epätosia väittämiä tämän oletetuista ominaisuuksista, tavoista ja uskomuksista.

Mikä voisi olla kirkon rooli rasismia ja maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa? Muukalaisuus, muuttoliike ja turvapaikanhaku ovat keskeisesti koko juutalais-kristillistä teologiaa ja historiankäsitystä muokanneita ilmiöitä. Kysymys koskettaa tänäänkin kirkkoja ja seurakuntia. Syrjäistenkin hiippakuntien seurakunnissa on pohdittava vähintään sitä, miten muualta tulevat lähimmäiset kohdataan.

Kirkko voi auttaa konkreettisesti tarjoamalla suojapaikan, jos yksittäinen henkilö tai perhe hakee tukea saatuaan kielteisen turvapaikka- tai oleskelulupapäätöksen. Tämänkaltaiset tapaukset ovat saaneet julkisuutta myös Oulun hiippakunnassa.

Kirkon tulee ottaa osaa maahanmuuttajia ja maahanmuuttoa koskevaan keskusteluun. Työperäistä maahanmuuttoa perustellaan yhteiskunnassa usein taloudellisen kasvun näkökulmasta. On esitetty huoli, että korkeasti koulutetut maahanmuuttajat eivät hakeudu Suomeen töihin, jos avoimen rasistinen ja ulkomaalaisvihamielinen ilmapiiri valtaa tilaa.

Teologisesti ajatellen on olemassa myös muita arvoja, joista pitäisi olla huolissaan: vastuullisuus, inhimillisyys, sosiaalisesti ja eettisesti kestävä kehitys ja lähimmäisen rakkaus.

Professori Jaakko Hämeenanttila muistuttaa, että monikulttuurisuus ei tarkoita omasta luopumista. Maahanmuuttoa on aina tapahtunut kaikissa maissa, kaikkina aikoina. Suomestakin mentiin sankoin joukoin merten yli leveämmän leivän perässä, hätää ja nälkää pakoon, sodan jaloista pois. Osa palasi kotimaahan, osa jäi uuteen kotimaahan joko tuottavaksi portaaksi tai "kruunun ruokittavaksi".

Ihmisarvoa ei tulisi laskea tuottavuuden perusteella. Jokaisella on oikeus parempaan elämään. Toisinaan näen sieluni silmin guinealaisnuorukaisten Yaguine Koitan ja Fode Tounkaran kuolleet ruumiit. He menehtyivät pyrkiessään Eurooppaan. Heidän hallustaan löytyi viesti: "Euroopan korkea-arvoiset viranomaiset: me kärsimme suunnattomasti Afrikassa. Auttakaa meitä. Lapsillamme ei ole oikeuksia. Meillä on sotaa, nälkää, sairautta. -- Silti me haluamme opiskella, joten pyydämme: auttakaa meitä, jotta voimme tulla teidän kaltaisiksenne."

Maahanmuuttoa sosiaalisin ja turvapaikkaperustein tulisi lisätä. Ennen kaikkea tulisi lisätä ilmapiiriä, jossa jokaisella rotuun, kansallisuuteen tai uskontoon katsomatta olisi mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Sellaisessa ilmapiirissä ei kenenkään pitäisi tulla halveksituksi ihonvärinsä, uskontonsa tai poliittisen vakaumuksensa vuoksi.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii Karjasillan seurakunnan kappalaisena.