torstai 13. lokakuuta 2011

HS: Jopa puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa

Helsingin Sanomat: Jopa puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa 13.10.2011
Tom Packalen: Rasismi on tuomittava Lieksassa (blogi)

Rasismi on keskittynyt Pohjois-Karjalassa tilastojen mukaan vahvasti Lieksaan. Kaupungissa asuu alle kymmenesosa maakunnan asukkaista, mutta rasistiseksi epäillyistä rikoksista siellä tehdään peräti puolet.

Poliisin mukaan maakunnan rikoksista 62:ssa oli viime vuonna rasistinen motiivi. Niistä 29 tehtiin Lieksassa.

Tavallisesti kyse on ilkivallasta, kuten maahanmuuttajien autojen rikkomisesta tai seinien töhrimisestä.

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden osuus väestöstä on kivunnut runsaan 12 500 ihmisen paikkakunnalla nopeasti noin 220 asukkaaseen. Suurin osa on lähtöisin Somaliasta.

Tänä vuonna rikosten määrä on pudonnut, mutta Lieksan osuus niistä on pysynyt suunnilleen samana.

Maahanmuuttajien osuus on paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta erityisesti somalitaustaisten tulo katukuvaan on saanut Lieksan raiteiltaan.

Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen päällikkö Kai Markkula on huolissaan. Hän vertaa tilannetta 1990-luvun puolenvälin Joensuuhun, jossa skinijengit vainosivat maahanmuuttajia.

"Keskustelussa kielikuvat ovat koventuneet, ja asenteet tuntuvat jyrkentyneen", Markkula sanoo.


--------


Ilmapiiri kiristyy Lieksan kaduilla

Maahanmuuttajaa puukotettiin, virkamiehiä uhataan. Moni sanoo kaupunkiin tulleen liikaa uutta väkeä.


Työväentalolla alkaa rukoushetki.
Parikymmentä ihmistä polvistuu lattialle ja rukoilee. Paksujen mattojen päälle vedetyt teipit kertovat, missä suunnassa on Mekka.
Lieksalaisen työväentalon alakertaan perustetussa moskeijassa on väljää - kenties lokakuinen sadesää pitää väen kotona. Vilkkaimpina päivinä moskeijaan kokoontuu rukoilemaan jopa 90 ihmistä.
Kesällä avatun moskeijan suosio ei ole jäänyt vaille huomiota pienessä pohjoiskarjalaisessa kaupungissa.

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden osuus väestöstä on kivunnut runsaan 12500 ihmisen paikkakunnalla nopeasti noin 220 asukkaaseen. Suurin osa on lähtöisin Somaliasta.
Maahanmuuttajien osuus on paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta erityisesti somalitaustaisten tulo katukuvaan on saanut Lieksan raiteiltaan.

Muutos on kiristänyt paikallisten ja maahanmuuttajien välejä. Pahin tapaus sattui viime viikonloppuna, kun öisessä kahakassa yhtä somalimiestä puukotettiin ja yksi lieksalainen sai viiltohaavoja. Kaksi lieksalaista on pidätetty ja yksi maahanmuuttaja otettu kiinni.
Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen päällikkö Kai Markkula on huolissaan. Hän vertaa tilannetta 1990-luvun puolenvälin Joensuuhun, jossa skinijengit vainosivat maahanmuuttajia.
"Jännittyneisyys on näkynyt vajaan vuoden verran", hän sanoo. "Keskustelussa kielikuvat ovat koventuneet, ja asenteet tuntuvat jyrkentyneen."

Tunnelman kiristyminen tuntuu myös kaupungintalolla. Sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen kertoo joutuneensa uhkailun ja huutelun kohteeksi kaupungilla.
"Auto oli vanteiden päällä yhtenä aamuna", hän kertoo.
Nykyinen ilmapiiri saa maahanmuuttoa kritisoineen valtuutetun Veijo Ikosen (kesk) muistelemaan vuotta 1956. Tuolloin läheisen Pankakosken tehdastaajaman väki tunkeutui kahteen romanien asuttamaan taloon ja ajoi heidät seipäin yöhön sekä pois paikkakunnalta.

Vaikka moni sanoo kaupunkiin tulleen jo liikaa maahanmuuttajia, väkivaltaan on lieksalaisten mielestä syyllistynyt vain pieni parikymppisten miesten porukka.
"Kyllä ne keskenäänkin osaavat tapella", sanoo nuoriso-ohjaaja Terhi Harviala. "Ei siitä ole pitkääkään aikaa, kun ne puukottivat toisiaan ravintolassa."

Internetissä ja kahvikeskusteluissa tulijoista riittää villejäkin juttuja. Marketin aulassa kahvitteleva Terho Lautanen sanoo, että maahanmuuttajien etuudet ovat parempia kuin paikallisten.
"Paikallisilla ihmisillä ei ole sosiaaliturvaa, kun rahat menevät maahanmuuttajille", lisää vierestä Aarno Ikonen.

Virkamiesten mukaan puheilla ei ole katetta: etuudet ovat samat kuin kaikilla muillakin, kaupunki ei ole kustantanut tulijoille autoja, heidän vuokra-asuntojaan ei varustella sen paremmin, eikä väitetyistä raiskauksista ole mitään näyttöä.
"Voi sanoa, että täällä on erilaisia rasistisia ilmiöitä. Nuoriso testaa, miten täällä ollaan", Soile Syrjäläinen sanoo.

Tärkein syy maahanmuuttajien saapumiseen seisoo Mähkön kaupunginosassa.
Sitkeästä työttömyydestä kärsivän Lieksan väkiluku on pienentynyt kolmessa vuosikymmenessä yli 6000 asukkaalla. Väen väheneminen tyhjentää asuntoja ja laskee hintoja: Pankakoskelta saisi kerrostalokolmion 24000 eurolla.

Kaupungilla oli muutama vuosi sitten sata tyhjää vuokra-asuntoa erityisesti Mähköllä. Nyt kolmikerroksisissa taloissa on enää vähän tyhjää, kun Lieksaan hakeutuneet maahanmuuttajat ovat täyttäneet asunnot.
[...]

_____________________________________________

Tom Packalen: Rasismi on tuomittava Lieksassa (blogi)

Luin suruissani kantaväestön ja somalialaisten nuorten yhteenotosta Pohjois-Karjalassa. Lehtitietojen mukaan vammoja on saatu molemmilla puolilla.

Vaaleaihoisten aiheuttamat vammat lasketaan rasistisiksi ja tummaihoisten pahoinpitelyiksi. Minusta se on väärin laskettu.

Ymmärrän tappelun molempia osapuolia. Kaikkialla on muutamia häiriköitä, jotka eivät kunnioita lakeja ja toisia ihmisiä. He kiristävät toiminnallaan ilmapiiriä, ja pian pystyssä on me vastaan he -ottelu. Tällaista tapahtuu aika ajoin myös vaikkapa Helsingin Jokerien ja IFK:n kannattajien välillä.

Lieksassa ongelmien perimmäinen syy on epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka. Liian monta ihmistä, liian vieraasta kulttuurista, liian pienellä alueella aiheuttaa aina ongelmia. Myös Suomessa.

Vaikka päättäjät ovat valinnoillaan ikävyyksien alku ja juuri, olin hyvin iloinen lukiessani paikallisen somaliyhdistyksen puheenjohtajan Muqtar Moalin Nuurin kommentteja torstain Helsingin Sanomista.

Hän löysi vikaa myös oman yhteisönsä tekemisistä. Ehkäpä minunkin täytyy katsoa peiliin (perus)suomalaisena.

Nuurin puheenvuoro on ansiokas avaus, kun tähtäimessä on turvallinen yhteiselo kaikkien lieksalaisten kesken.
Aion kutsua hänet eduskuntaan etsimään yhdessä ratkaisuja ongelmaan.

Toivon, että maahanmuuttokeskustelussa olisi enemmän Nuurin kaltaisia ihmisiä, jotka kykenevät syyttelyn sijasta rakentamaan siltoja. Ainaisessa riitelyssä ääriainekset korjaavat potin.

Rauhaa ja rakkautta.