perjantai 14. lokakuuta 2011

Kansan Uutiset: Paavo Lipponen vaalii avointa demokratiaa

Kansan Uutiset: Paavo Lipponen vaalii avointa demokratiaa 14.10.2011

Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Paavo Lipponen on huolissaan Suomen suunnasta. Ja aikoo tietenkin voittaa vaalit.

Kun Paavo Lipponen ryhtyi vuonna 2009 tavoittelemaan Euroopan presidentin virkaa, hän ilmoitti Indiana Jones -elokuvaa mukaillen kyseessä olevan The Last Crusade, Viimeinen ristiretki.

Se ei kuitenkaan jäänyt Lipposen komean poliittisen uran päätepisteeksi. Nyt hän on kaikella tarmolla mukana presidentinvaalissa SDP:n ehdokkaana. Tarkoitus on voittaa vaalit.

– Ei voi jäädä passiiviseksi tässä tilanteessa. Jos lähtee ehdokkaaksi, pitää olla tehtävä, perustelee Lipponen mielenmuutostaan.

Lipposella on tehtävä. Hän on huolissaan Suomen suunnasta. Suomi on pidettävä aktiivisena ja rakentavana toimijana Euroopan unionissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla.

– Emme saa vetäytyä ja eristäytyä. Sellaistakin linjaa on tarjottu.

Suomen asenneilmastossa Lipponen näkee ikävää kehitystä. Vähemmistöihin käydään kiinni, ainakin suusanallisesti, jos ei muuten.

– Huono käytös ja vihamielinen asenne vähemmistöjä kohtaan ovat nykyään liian hyväksyttyjä.

Lipponen haluaa vaalia kansakunnan eheyttä, jonka pohjana on vahva demokratia, ihmisoikeudet ja avoimuus. Ne ovat olleet Suomen menestyksen perusta.

– Nuorisolle pitää antaa näköala tulevaisuuteen, että tässä maassa voi rauhassa elää, asua ja tehdä työtä suomalaisena, oli tausta mikä tahansa.

Perussuomalainen harha

Huonon ilmapiirin oireisiin kuuluvat Lipponen mukaan demokratiaa väheksyvät puheet, ahdasmielisyys ja maahanmuuttajavastaisuus. Tällaiset asenteet eivät suinkaan saaneet kansan tukea kevään eduskuntavaaleissa, Lipponen tähdentää.

– Tässä on tietynlainen harha. Perussuomalaiset samaistetaan koko kansaan, vaikka he ovat vähemmistö. Häntä ei saa heiluttaa koiraa, kuten nyt näyttää tapahtuvan.

Lipposen mielestä mennään metsään, jos vaalituloksen perusteella perussuomalaiset saisivat näyttää kansakunnan suunnan.

– Heillä ei ole mitään suuntaa, ei muuta kuin umpikuja.

Lipponen on kuitenkin ulkomailla televisio- ja lehtihaastatteluissa puolustanut perussuomalaisia.

– Olen sanonut, että kyseessä ei ole äärioikeistolainen liike, vaan ensi sijassa protestiliike. Sellaisena se tulee ottaa, ja ottaa vakavasti.

Puolueessa kuitenkin esiintyy äärioikeistolaisuutta ja siihen on Lipposen mielestä korkea aika tehdä selvä pesäero.

– Vetääkö puoluejohtaja Timo Soini ja perussuomalaisten enemmistö selvän eron äärioikeistoon? Vielä sitä ei ole nähty, Lipponen oudoksuu.

– Äärioikeistoa ei voi hyväksyä mihinkään. Kysymys on nyt siitä, hallitsevatko he jo nyt perussuomalaista puoluetta. Täytyy sanoa, että ei hyvältä näytä.

Lipposen mielestä perussuomalaisille pitää avata rakentava näköala olla mukana ratkaisemassa isänmaan ongelmia.

– Suomalaisia pitää koota aktiiviseen kannanottoon demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta ja vähemmistöjen turvan puolesta. Tarvitaan kansanliikettä näiden arvojen ympärille. Siitä on nyt perimmiltään kysymys.

[...]