perjantai 13. marraskuuta 2009

YLE: Intialaismiehen ihmissalakuljetustuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa

YLE Uutiset: Intialaismiehen ihmissalakuljetustuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa 13.11.2009

Ihmissalakuljetuksesta tuomitun intialaismiehen tuomio on säilynyt ennallaan hovioikeudessa. Suomen oloissa ainutlaatuisessa jutussa käräjäoikeus tuomitsi miehen kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen ja maksamaan valtiolle rikoksella saatua hyötyä noin 540 000 euroa.

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan maaliskuussa, että 40-vuotiaan intialaismiehen johtama salakuljetusrikos tehtiin vuoden 2008 kesän ja syksyn aikana elokuvatuotannon varjolla. Rikollisryhmän yhtenä päätekijänä toiminut mies oli saanut järjestettyä viisumin kuvaussuunnitelmien ja suomalaisen tuotantoyhtiön avulla yli sadalle intialaiselle.

Hovioikeuden päätöksessä käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta ja mies pysyy edelleen vangittuna.

Salakuljetettujen miesten sanottiin osallistuvan Suomessa elokuvien ja musiikkivideoiden kuvauksiin. Viisumin saaneista 20 pääsi Suomeen tai muualle Schengen-alueelle. Liki kahdenkymmenen matka tyssäsi jo Aasian lentokentillä. Käräjäoikeuden mukaan kukin Eurooppaan pyrkinyt maksoi rikollisryhmälle matkastaan 13 000 - 15 000 euroa.

Intialaismies on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Hänen mukaansa elokuvatuotantoa hyödynnettiin ihmissalakuljetuksessa hänen tietämättään.