tiistai 12. elokuuta 2014

Yle: Poliisi: Kokkolassa viikonloppuna tehty raiskausilmoitus perätön

Yle: Poliisi: Kokkolassa viikonloppuna tehty raiskausilmoitus perätön 12.8.2014

Poliisi pyysi aiemmin havaintoja lauantaina Kokkolassa ilmoitetusta raiskauksesta. Tutkinnan edetessä on kuitenkin ilmennyt, että ilmoitus tummaihoisesta raiskaajasta oli perätön. Asia on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Pohjanmaan poliisi on jatkanut lauantaina 9. elokuuta Kokkolan Koivuhaassa ilmoitetun raiskauksen tutkintaa. Alun perin poliisi etsi ilmoittajan antamien tuntomerkkien mukaan tummaihoista noin 30-vuotiasta miestä.

– Kuulustelun ja puhutteluiden sekä erinäisten tarkistusten kautta poliisille on syntynyt varma kuva siitä, että raiskausta ei ole tapahtunut ilmoittajan kertomalla tavalla tai ilmoitetussa paikassa, kertoo rikoskomisario Anders Åfors tiedotteessaan.

Poliisin mukaan ilmoittajan motiivi ei ole vielä täysin selvillä.

Sosiaalisessa mediassa on poliisin mukaan kiertänyt huhuja, että Kokkolan Koivuhaassa liikkuisi naisia ahdisteleva ulkomaalaistaustainen mies. Poliisi toteaa tiedotteessaan, että tällaisesta ei ole saatu viitteitä.