perjantai 22. elokuuta 2014

Iltalehti: Toivola hämmentyi Mustan Barbaarin haastattelusta: Iski häpeä ja hämmennys

Iltalehti: Toivola hämmentyi Mustan Barbaarin haastattelusta: Iski häpeä ja hämmennys 22.8.2014

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) hämmentyi Mustan Barbaarin haastattelusta Yle Puheessa aiemmin tällä viikolla.

Toivola kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että häneen iski valtava hämmennyksen, ja jopa häpeän tunne kuunnellessaan Mustan Barbaarin eli James Nikanderin haastattelua.

Toivola kritisoi toimittajan valitsevaa näkökulmaa haastattelulle. Kansanedustaja tuohtui siitä, että tummaihoiselta nuorelta kysytään edelleen, miltä tuntuu olla musta valtaväestöltään valkoisessa yhteiskunnassa. Toivolan mukaan aiheesta pitäisi olla jo tarpeeksi tietoa.

- Me emme tule ikinä näkemään ihonvärin taakse, jos emme uskalla viedä keskustelua "miltä tuntuu olla musta" -tasoa pidemmälle.

Toivolan mukaan Ylen toimittaja teki haastateltavasta passiivisen näytekappaleen sitä vastoin, että hän olisi edustanut aktiivista yksilöä ja yhteiskunnan kommentaattoria.

Kansanedustajan mukaan keskustelulta täytyy vaatia ja uskaltaa enemmän.

- Se on avain myös rasismin ja syrjinnän aitoon tunnustamiseen ja kitkemiseen, Toivola toteaa.

Toivolan mukaan Suomessa on rasismia, joka on syvää, kivuliasta ja väkivaltaista.

- Tarvitsemme tarinoita, mutta emme ehkä enää niinkään tarinoita erilaisuudesta. Yksilöllisyys on sisäänkirjoitettuna jokaisen meidän tarinassa, Toivola kirjoittaa.