perjantai 22. elokuuta 2014

Karjalainen: Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuvat kuun vaihteessa - "Hieno juttu, Joensuu"

Karjalainen: Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuvat kuun vaihteessa - "Hieno juttu, Joensuu" 22.8.2014
Yle: Joensuuhun 30 syyrialaista kiintiöpakolaista syksyn aikana

Syyrialaisten kiintiöpakolaisten saapuminen Joensuuhun poiki toistakymmentä kysymystä torstai-iltaisessa info- ja keskustelutilaisuudessa. Pääkirjaston Muikku-salin istumapaikat loppuivatkin kesken.

Kansalaisia muun muassa askarrutti, onko pakolaisilla tarpeeksi huonekaluja ja vaatteita. Huonekaluja kuulemma on, mutta lasten vaatekoot eivät ole vielä täysin tiedossa.

Selvisi myös, että syyrialaiset ovat opiskelleet suomen alkeita, joten hyvän syyspäivän toivottaminen voi pian luonnistua.

Huolta puolestaan herätti pakolaisten mahdolliset jihadistitaustat sekä radikalisoitumisen Suomessa. Pakolaisten taustat selvitetään tarkasti, ja rohto katkeroitumiseen löytyi kansan suusta.

-  Koko perheemme on pohtinut, miten voimme auttaa hädän keskeltä tulevia ihmisiä. Seudulla tarvitaan varmasti tukiperheitä, Katja Hyvönen toteaa.

-  Joensuuhun tuleva pakolaismäärä on pieni. Jokainen voi kuvitella, millainen tilanne Syyriassa on. Alku näyttää positiiviselta Joensuussa, hieno juttu, Asko Järvinen sanoo vierestä.

Joensuuhun tulee Syyrian kriisin vuoksi yhteensä 90 kiintiöpakolaista seuraavan kolmen vuoden aikana. Ensimmäiset viisitoista kiintiöpakolaista saapuu kaupunkiin elo-syyskuun vaihteessa.

Vuosittain kaupunkiin saapuu noin 30 kiintiöpakolaista. Joensuuhun saapuvat perheet ovat lapsiperheitä, joissa on useampia lapsia.

Perheet sijoittuvat asumaan ympäri kantakaupunkia.

Kiintiöpakolaisten vastaanottamisen aloittanut Joensuu saa tänä vuonna 20  000:n euron bonusrahan Euroopan pakolaisrahastosta.

Lue lisää perjantain Karjalaisesta.

______________________________________________

Yle: Joensuuhun 30 syyrialaista kiintiöpakolaista syksyn aikana

Joensuun kaupunki vastaanottaa seuraavan kolmen vuoden aikana 90 syyrialaista kiintiöpakolaista. Syksyllä Joensuuhun saapuvat ensimmäiset 30 kiintiöpakolaista. Pakolaisten vastaanottamisesta järjestettiin kaikille avoin keskustelutilaisuus.

Syyrian sisällissodan vuoksi pakolaisiksi joutuneita on jo liki 3 miljoonaa.

Joensuun kaupunki vastaanottaa tämän vuoden puolella 30 syyrialaista kiintiöpakolaista.

Maahanmuuttajapalveluista vastaava Tarja Munne on työskentelee pakolaistyöryhmän ja pakolaisina saapuvien perheiden parissa.

– Nyt on ensimmäinen kerta kun Joensuuhun tulee kiintiöpakolaisia. Se on hyvin erilainen tapa verrattuna siihen kun pakolaisia tulee vastaanottokeskuksen kautta.

Syyrialaiset perheet saavat sosiaaliohjausta, opastusta asumiseen ja heille järjestetään ympäristöön ja suomalaisiin tapoihin tutustumista.

Munne uskoo Joensuun palveluiden ja koulutusmahdollisuuksien olevan kotoutumisen osalta merkittävässä asemassa.

Joensuun kaupunki saa taloudellista tukea valtiolta ottaessaan vastaan kiintiöpakolaisia.

– Valtio tukee kuntia tässä kotouttamis- ja vastaanottotyössä. Pääsääntöisesti kustannukset saadaan valtiolta takaisin, toteaa Munne.

Keskustelutilaisuus herätti tunteita

Kaikille avoimessa info- ja keskustelutilaisuudessa moni oli valmis auttamaan Joensuuhun saapuvia kiintiöpakolaisia.

– Minusta on erittäin hyvä, että heitä autetaan, koska he ovat hädässä, sanoo Ulla Kosunen.

Syyrialaisten perheiden saapuminen Joensuuhun herätti tilaisuudessa paljon kysymyksiä, mutta myös välitöntä empatiaa.

– Olisi ihana saada lämmin vastaanotto ja tieto siitä, että on turvassa, toteaa Henna-Riikka Uuksulainen pohtiessaan asiaa kiintiöpakolaisen näkökulmasta.