perjantai 8. elokuuta 2014

Helsingin Uutiset: Musliminuoria värvätään kauppakeskuksissa

Helsingin Uutiset: Musliminuoria värvätään kauppakeskuksissa 8.8.2014

Nuoria suomalaismuslimeja värvätään kaduilta ja kauppakeskuksista sotatoimiin Lähi-itään. Suomen islamilaisen neuvoston hallituksen puheenjohtaja, imaami Anas Hajjar kertoo, että jo alkukesästä poliisille ilmoitettiin tapauksista, joissa nuoria on lähestytty muun muassa kauppakeskuksissa.

– Emme tiedä, keitä nämä ihmiset ovat tai mistä he ovat tulleet. Suojelupoliisi tietää paremmin, Hajjar sanoo.

Suojelupoliisi ei toiminnallisista syistä halua ottaa kantaa rekrytoiviin järjestöihin tai niiden toimintoihin Suomessa.

– Tietääksemme Suomessa ei ole tapahtunut varsinaista rekrytointia, joka olisi organisoitua ja kohdistettua, kuten muissa maissa, vaan kyse on enemmänkin houkuttelusta, viestintäpäällikkö Jyri Rantala sanoo.

Lyhyen ajan sisään on uutisoitu jo kahdesta espoolaisnuorukaisesta, jotka ovat lähteneet taistelemaan Syyriaan Isis-järjestön riveihin.

Toinen heistä on tiettävästi menehtynyt.

Viimeisin tapaus tuli julkisuuteen viikko sitten, kun poliitikko Faisal Ali Warabeen (sd.) pojaksi Sayid Hussein Feisal Aliksi tunnistettu mies esiintyi järjestön propagandavideolla ja kutsui suomalaisia muslimeja vastaperustettuun kalifaattiin.

Helsingin Uutisten sisarlehti Länsiväylä kertoi alkuviikosta nettisivuillaan, että mies on Espoosta. Suojelupoliisi ei ole vahvistanut tietoa.

Espoossa nuorten parissa työskentelevä Jamaleldin , 22, on huolissaan joidenkin nuorten suomalaismuslimien radikalisoitumisesta.

Hän työskentelee 13–20-vuotiaiden parissa ja on vakuuttunut, ettei Espoosta kukaan lähde omin päin sotatantereelle.

– Jos täältä on lähtenyt ihmisiä sinne, täällä täytyy myös olla henkilöitä, jotka tukevat ja auttavat siinä, Jamaleldin pohtii.

– Ei kukaan päätä yhtäkkiä, että otanpa taksin sota-alueelle, aseen käteen ja sodinpa tämän lipun alla, hän tuhahtaa.

Jamaleldin on kuullut värväysyrityksistä Espoossa ja hänen mukaansa Facebookissa on useita sivustoja, joissa levitetään radikaaleja ajatuksia myös suomeksi.

Hänen mukaansa poliisi ei ole aina ottanut tosissaan saamiaan vinkkejä. Toisaalta hän tietää myös, että joskus vinkkejä on annettu täysin perättömästikin.

Suojelupoliisi toivoo, että heille kerrottaisiin, jos havaitsee lähipiirissään radikalisoitumisen merkkejä.

– Olisi tärkeää, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota tällaisiin henkilöihin ja kertoisivat siitä viranomaisille, koska tuonne (Syyriaan) lähteminen on erittäin vaarallista, Rantala sanoo.

Suomen islamilaisen neuvoston imaamit pitävät lähitulevaisuudessa kokouksen, jossa pohditaan ennaltaehkäiseviä toimia tietämättömien nuorten suojelemiseksi.

– Yritämme vastustaa tätä toimintaa ainakin saarnoissamme, Hajjar sanoo.

Jihadisteja yhä enemmän
- Suojelupoliisin tämän hetkisen arvion mukaan Suomesta on lähtenyt Syyriaan taistelemaan 40 ihmistä, kun vielä vuosi sitten se arvioi määräksi alle kymmenen.
- Suurin osa lähtijöistä on suurista kaupungeista.
- Jihadistit pyrkivät aseellisin keinoin perustamaan islamilaisen valtion, kalifaatin, jo olemassa olevien valtioiden alueelle Lähi-idässä.