torstai 14. elokuuta 2014

Yle: Yrittäjä: "Jos marjanpoimijat työsuhteistetaan, suomalaiset jonottavat meille töihin"

Yle: Yrittäjä: "Jos marjanpoimijat työsuhteistetaan, suomalaiset jonottavat meille töihin" 14.8.2014

Suomessa ollaan selkiyttämässä ulkomaisten marjanpoimijoiden epäselvää asemaa. Marjayrittäjän tunnelmat ovat kaksijakoiset. Toisaalta metsästä tulee mustikkaa, toisaalta tulevaisuuteen kaavaillut suunnitelmat pelottavat.

Marja-alalla eletään epävarmoja aikoja. Nykyään ulkomailta tulevien marjanpoimijoiden ei katsota olevan työsuhteessa yrityksen kanssa, joka tuo poimijat Suomeen. Työ- ja elinkeinoministeriössä kaavaillaan, että jatkossa osapuolten välille olisi solmittava työsopimus. Samalla poimijoihin sovellettaisiin Suomen työlainsäädäntöä. Uudistus toisi ulkomaiset marjanpoimijat myös palkkaturvan piiriin.

– Valmistelu on mennyt niin pitkälle, että siellä ollaan jopa suunniteltu työehtosopimusta. Siinä kerrotaan päivärahat, kahdeksan tunnin työpäivät, viikonloppuvapaat ja lomarahat. Mikäs siinä, mutta ei kenelläkään ole enää varaa ostaa marjoja sen jälkeen, uskoo Scandinavian Berryn toiminnan johtaja Timo Karppinen.

– Ministeriössä suositellaan muun muassa 900 euron takuukuukausipalkkaa. Se raha pitää jäädä käteen asumisen, liikennekulujen, ruokien, matkalippujen ja kaikkien näiden jälkeen. Ja mitään velvoitetta marjankeruuseen ei ole. Suomalaiset poimijat jonottaisivat meille samoilla ehdoilla.

– Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ottaisimme palkallisia kesävieraita ihastelemaan vaaramaisemaa pariksi kuukaudeksi. Sellainen ei ole kannattavaa liiketoimintaa. En ymmärrä, minkä takia ulkomaalainen poimija asetetaan parempaan asemaan kuin suomalainen, Karppinen ihmettelee.

Uuden ohjeistuksen on määrä valmistua ennen ensi kesää. Karppinen uskoo, että alan tulevaisuus on hataralla pohjalla mikäli suunnitelmat toteutuvat.

Toistaiseksi ei yhteenottoja

Viime vuonna thaimaalaiset marjanpoimijat nostivat yhtä yritystä koskevan äläkän tuloistaan. Välillä poimijat ja paikalliset ovat olleet napit vastakkain, eivätkä yrittäjätkään aina vedä yhtä köyttä. Nyt vaikuttaa siltä, että ainakin toistaiseksi keskitytään marjojen poimintaan.

– Marjaa on tullut reilusti enemmän kuin aikaisempina vuosina. Paras yhden päivän saalis meillä on muistaakseni ollut 190 kiloa mustikkaa. Jos marjakausi jatkuu samaan malliin, parhaat poimijat pääsevät viiden tuhannen euron nettotuloihin. Toivottavasti heikoimmat saavat pari tonnia kotiinviemisiksi, sanoo toiminnanjohtaja Timo Karppinen Scandinavian Berrystä.