lauantai 23. elokuuta 2014

Ilta-Sanomat: Kansanedustaja Mika Niikko kieltäytyi ulkomaalaisen taksikuskin kyydistä

Ilta-Sanomat: Kansanedustaja Mika Niikko kieltäytyi ulkomaalaisen taksikuskin kyydistä 23.8.2014

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kertoo kieltäytyneensä taksikyydistä, koska kuljettaja ei tiennyt reittiä ja puhui huonosti suomea.

Osa asiakkaista ei uskalla mennä ulkomaalaisten taksinkuljettajien kyytiin, Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan myös perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko olisi jättänyt menemättä ulkomaalaisen taksikuskin kyytiin olleessaan lähdössä eduskunnasta.

Kansanedustaja Mika Niikko (ps), meillä on pari silminnäkijää, jotka kertovat, että olitte tilannut taksin eduskunnasta vahtimestarilta. Olitte tullut vähän ajan päästä takaisin ja sanonut, että tilatkaa uusi taksi, että ette halua mennä, että siellä on joku tummaihoinen taksikuljettaja?

- Ei se noin mennyt.

- Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, että taksinkuljettaja osasi huonosti suomea eikä tiennyt paikkaa, minne olin menossa. Pyysin taksikuskia, että voiko viedä Esplanadille Kämpin hotellin lähettyville ja kuvasin paikkoja, niin hän ei tiennyt paikkaa. Hän sanoi, että tarvitsee osoitteen, hän ei muuten osaa ajaa sinne.

Hänellä oli GPS, minkä avulla ajaa?

- Niin yleensä näillä, monesti ulkomaalaiset käyttää GPS:ä.

Eli hän olisi halunnut osoitteen ja teillä ei ollut osoitetta?

- Joo, tiesin vain paikan.

Ette halunnut katsoa vaikka kännykästä?

- Niin elikkä ongelmahan taksikuljetuksessa pääkaupunkiseudulla on, itse kun olen paljon takseja käyttänyt, etteivät he tunne paikkoja.

Tiesitte kai paikan, mihin olitte menossa, eikö osoitetta pysty googlettamaan?

- Minunko se olisi pitänyt googlettaa se osoite?

Ajattelin vain, eikö sitä voi auttaa, jos kuskilla on GPS?

- Tokihan aina osoitteet pitäisi kertoa ja siihenhän pyritään. Ilman muuta minulla on kalenterissa aina kun lähden osoitteet pääsääntöisesti merkattu. Tässä tapauksessa ei ollut merkattu osoitetta, en itsekään tiennyt sijaintia muuta kuin sen alueen, jolle olisin pyytänyt viemään. Kuljettaja ei tavallaan ollut hirveän yhteistyökykyinen ja halukas lähtemään ajamaan ilman osoitetta.

- Taksi maksettiin asianmukaisesti pois, sen kävi silloin eduskunnan vahtimestari kuittaamassa pois, kun hyppäsin toiseen taksiin.

Jos siinä olisi ollut joku suomalainen kuski, joka olisi suomeksi sanonut, että tarvitsen osoitteen, niin olisitte jättänyt taksin siihen ja mennyt pyytämään uutta taksia?

- Jos on palveluammatti, niin toki palveluammatissakin Suomessa voi odottaa palveluita, joissa pyritään palvelemaan asiakasta.

Kysymys oli siis se, että jos siinä olisi ollut jokin perusjamppa, keski-ikäinen suomalainen kuljettaja, joka olisi sanonut että tarvitsen tarkan osoitteen, niin mitä olisitte tehnyt?

- Olisin varmaan hänen kanssaan keskustellut ja kuvannut paikkaa eli totta kai pyrkinyt niin kuin siinäkin pyrin kertomaan, mutta jos ei tiedä ilmansuuntia, ei voi alkaa opettaa.

- Sanotaan nyt näin, että taksiyrittäjissä on eroja kuskeissa. Jos esimerkiksi tilaan Kovaselta taksin, minun ei tarvitse tällaisia keskusteluja käydä kenenkään kanssa koskaan. Mistä se johtuu? Taso on pidetty korkeana ja asiakkaat tyytyväisenä, auto on puhdas ja kuski osaa asiansa.

Kyllä varmasti Kovasellakin joskus joudutaan osoitetta pyytämään?

- Totta kai ja osoitehan aina annetaankin totta kai.

Mutta ei tälle kuskille?

- Niin.

Haastattelun jälkeen Niikko halusi täsmentää, että hänen mielikuvansa mukaan tapahtuneesta on noin vuosi aikaa, kuljettaja oli vaaleaihoinen henkilö eikä kysymyksessä ollut kuljettajan ulkomaalaisuuteen perustuva päätös, kun hän jäi pois taksista.

Hellevi Mauno