perjantai 1. elokuuta 2014

Turun Sanomat: Syyriasta Suomeen saapuvista pakolaisista puolet lapsia

Turun Sanomat: Syyriasta Suomeen saapuvista pakolaisista puolet lapsia 1.8.2014

Syyriasta Suomeen saapuvista pakolaisista puolet on lapsia, joista suurin osa on alle kouluikäisiä. Joukon nuorimmat ovat vastasyntyneitä.

Asia käy ilmi Maahanmuuttoviraston Turun Sanomille kokoamasta tilastosta. Kaikkiaan Suomeen otetaan 495 syyrialaista pakolaista.

Lasten suuri määrä johtuu siitä, että pakolaiset ovat pääasiassa nuoria perheitä.

Susanne Tengman Maahanmuuttovirastosta kertoo, että iso osa perheistä tulee Homsin ja Daraan kaltaisista paikoista, joita sisällissota on runnellut pahasti. Monet perheistä ovat kokeneet Syyriassa väkivaltaa.

– Pakolaisten joukossa on monia, joita on kidutettu ja pahoinpidelty. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n antamissa tiedoissa monien kohdalla mainitaan, että psykologisesta avusta olisi hyötyä. Tämä on tavallista, kun ihmiset ovat jääneet sodan jalkoihin.

UNHCR esitti Suomeen valittaviksi lähinnä perheitä. Kyse ei ollut Suomen erityistoivomuksesta.

– Suomen linjauksessa todetaan vain, että otetaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia syyrialaisia, Tengman kertoo.

Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuvat Suomeen elokuun alkupuolella. Pakolaisia ottaa vastaan yhteensä 24 eri kuntaa ympäri Suomea.

Varsinais-Suomeen sijoitetaan yhteensä 52 syyrialaista, joista alle kymmenen tulee Turkuun.

Eniten syyrialaisia sijoitetaan Uudellemaalle, jonne heitä saapuu yhteensä 118. Yksittäisistä kunnista eniten vastaanottaa Kuopio, jonne otetaan 70 pakolaista.