perjantai 8. lokakuuta 2010

Taloussanomat: PAM: Kylpylä ei päästänyt työntekijöitä lomalle

Taloussanomat: PAM: Kylpylä ei päästänyt työntekijöitä lomalle 8.10.2010

Thaimaalaiset naiset ovat tehneet vuosia töitä vantaalaisessa kylpylässä ilman lomia. Perjantaina ilmestyneen Pam-lehden mukaan naiset ovat tehneet myös hyvin pitkiä päiviä kuutena päivänä viikossa.

Vantaalaisessa Flamingossa sijaitseva CenCei-kylpylä on teettänyt Thaimaasta Suomeen töihin tuomillaan naisilla pitkää päivää ilman lomia. Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehden mukaan naiset ovat tehneet vuosia töitä lomatta.

Luvatut, mutta evätyt lomatkin olivat selvästi lyhyempiä kuin Suomessa yleensä pidettävät. Työntekijälle oli luvattu vuoden työnteon jälkeen 12 päivän loma.

Myös työajat ovat olleet Pam-lehden mukaan aivan muuta kuin suomalaisten työajat. Naiset ovat tehneet säännöllisesti töitä 9–12 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Työsopimukset on allekirjoitettu lähtömaassa, mitä työantaja on käyttänyt perusteluina lomatiedusteluihin.

– Kun kysyin pitkistä työpäivistä, minulle sanottiin, että allekirjoititte sopimuksen Thaimaassa ja sen mukaan toimitaan, lehden haastattelema työntekijä kertoo Pam-lehdelle.

Tällainen ei ole Suomen lakien mukaista. Suomessa tehtävässä työssä on noudatettava suomalaista työlainsäädäntöä ja suomalaisia työehtosopimuksia.

Aputoiminimi on tuomittu
työehtosopimusrikkomuksista

Pam-lehden mukaan CenChein Vantaan ja Tornion kylpylöiden takana on toimitusjohtaja Veikko Nenonen, joka on tuttu monista työoloihin liittyvistä HairStore-kampaamoliikkeiden oikeudenkäynneistä. HairStore on yksi CenChein aputoiminimestä.

Lehdelle lähettämässään vastineessa henkilöstöjohtaja Rami Marttunen sanoo, että thai-työntekijöiden ryhmä vaati pitkää työaikaa päästäkseen parempiin ansioihin. Hänen mukaansa silloin sovittiin kiinteästä haittalisä- ja lisätyökorvauksesta.

Koska työntekijöiden mieli kyseisen muistion mukaan muuttui matkan varrella, yhtiö palasi suomalaiseen työaikajärjestelmään liukuvan työajan puitteissa. Pam-lehden työntekijöiltä saamien tietojen mukaan pitkää päivää teetetään jatkuvasti.