torstai 1. maaliskuuta 2012

Verkkouutiset: Halonen korosti tasa-arvoa ja huolehti tuloerojen kasvusta

Verkkouutiset: Halonen korosti tasa-arvoa ja huolehti tuloerojen kasvusta 1.3.2012

Väistyvä tasavallan presidentti Tarja Halonen korosti jäähyväispuheessaan tasa-arvoa ja oli huolissaan tuloerojen kasvusta.

Eduskunnassa torstaina pitämässään puheessa uuden presidentin virkaanastujaisissa Tarja Halonen kiitteli sitä, että tasa-arvo on hänen 12 vuotta kestäneellä kaudellaan lisääntynyt. Tätä hän myös sanoi edistäneensä aktiivisesti. Halonen kiinnitti huomiota siihen, että tasa-arvo koskee myös vähemmistöjä sekä maahanmuuttajia.

Erityisen huolissaan Halonen oli siitä, että tuloerot ovat kasvaneet. Väistyvä presidentti epäili, että tuloerojen kasvua Suomessa ei joko haluttu tunnistaa tai sitä ei kyetty tunnistamaan riittävästi.

Halosen mukaan tuloerojen kasvu näkyi Suomessa jo vuosituhannen vaihteessa, kun hän astui virkaansa.

Halosen mielestä tuloerojen kasvu on ollut suurta ja siitä tulee kantaa huolta. Hänen mielestään sen aiheuttama eriarvoisuus on levinnyt laajasti muillekin elämänalueille.

Niin ikään Halonen oli huolissaan nuorten syrjäytymisestä, ja sano olevansa tyytyväinen, että myös uusi presidentti Sauli Niinistö on ottanut esiin uhan nuorten syrjäytymisestä.

____________________________________

"Tasa-arvon piiriin luen myös monikulttuurisuuden ja kaikenpuolisen syrjimättömyyden. On kannettava huolta siitä, että suvaitsemattomuus ja suoranainen vihapuhe tuntuvat aivan viime aikoina yleistyneen. Kohteena eivät ole vain maahanmuuttajat vaan muutkin vähemmistöt. Viime kädessä vastuussa syrjinnän torjumisesta ovat viranomaiset, mutta vastuu siitä on laajempikin. Se kattaa kasvatuksen, viestinnän, työelämän ja muitakin toimintaympäristöjä. Samalla tulijoiden kotoutumista on parannettava ja kulttuurien ja uskontojen vuoropuhelua on edistettävä. Myös jokainen ihminen voi omalla kohdallaan miettiä, miten hän voisi edistää syrjimättömyyttä.

Vähemmistökulttuurit ja vähemmistöjen käyttämät kielet ovat maallemme rikkaus. Suomen väestö ei ole kovin suuri ja sen kielivähemmistöt ovat suhteessa vielä pienemmät. Niistä on pidettävä hyvää huolta. On tärkeää, että ruotsin kielen asema toisena kansalliskielenämme turvataan ja ruotsin kieltä puhuvien kielelliset oikeudet toteutuvat hyvän hallinnon mukaisesti."