Yle: Torniossa vaadittiin jälleen rajoja kiinni 31.10.2015
Noin 150 ihmistä on osoittanut Torniossa mieltään hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan Rajat kiinni -mielenosoituksessa, kerrotaan Lapin poliisista.
lauantai 31. lokakuuta 2015
MTV: Ministeri Orpo haluaisi kummit turvapaikanhakijoille
MTV: Ministeri Orpo haluaisi kummit turvapaikanhakijoille 31.10.2015
Sisäministeri Petteri Orpo (Kok.) kehottaa suomalaisia ideoimaan luovasti turvapaikanhakijoiden Suomeen kotouttamista. Ministerin mielestä vanhat kotouttamistoimet eivät riitä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on moninkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna.

Yle: Muutos Torniossa: Irakilaiset eivät olleet enää turvapaikanhakijoiden enemmistö
Yle: Muutos Torniossa: Irakilaiset eivät olleet enää turvapaikanhakijoiden enemmistö 31.10.2015
Eniten tulijoita oli perjantaina Afganistanista. Irakilaisten määrä on perjantaihin asti pysynyt aika lailla vakiona. Heitä on turvapaikanhakijoista ollut tähän mennessä noin 70 prosenttia.

perjantai 30. lokakuuta 2015
HS: Ruotsissa useita vastaanottokeskusten tuhopolttoepäilyjä – Rikostiedustelun johtaja: Samanlaista voi olla odotettavissa Suomessa
Helsingin Sanomat: Ruotsissa useita vastaanottokeskusten tuhopolttoepäilyjä – Rikostiedustelun johtaja: Samanlaista voi olla odotettavissa Suomessa 30.10.2015
Ruotsissa on lokakuun aikana laskettu kymmenen vastaanottokeskuksiin tai tuleviin vastaanottokeskuksiin kohdistunutta tulipaloa, joita poliisi epäilee tuhopoltoiksi. Kuinka järjestelmällistä toiminta on, ei ole tiedossa.

klo
21.05
Avainsanat:
Arto Tuomela,
poliisi,
rikollisuus,
Ruotsi,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Yle: Suomi siirtyy yhden luukun taktiikkaan – turvapaikkakäsittely lyhenee kuukausikaupalla
Yle: Suomi siirtyy yhden luukun taktiikkaan – turvapaikkakäsittely lyhenee kuukausikaupalla 30.10.2015
Jatkossa yksi viranomainen hoitaa yhdellä kertaa turvapaikanhakijan alkukuulemisen ja puhuttelun. Nyt näiden kahden askeleen välillä on pitkä ja kallis odotusaika.

Ilta-Sanomat: Yhä useampi turvapaikanhakija palaa Suomesta Irakiin – Rajavartiolaitos kertoo 3 syytä
Ilta-Sanomat: Yhä useampi turvapaikanhakija palaa Suomesta Irakiin – Rajavartiolaitos kertoo 3 syytä 30.10.2015
Tornion kautta Suomeen saapui alkusyksyn aikana jopa 600 pakolaista päivittäin. Nyt päivittäinen määrä on tippunut sataan ja jopa sen alle. Viime viikkoina yhä useampi turvapaikanhakija on lähtenyt myös vapaaehtoisesti pois Suomesta.

Yle: Jämsässä hallintokähinä vastaanottokeskuksesta – Pekka Kataja kutsui lautakunnan hätäkokoukseen
Yle: Jämsässä hallintokähinä vastaanottokeskuksesta – Pekka Kataja kutsui lautakunnan hätäkokoukseen 30.10.2015
Jämsän sivistyslautakunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Pekka Kataja on kutsunut sivistyslautakunnan hätäkokoukseen ensi tiistaina. Kokouksen syynä on Jämsän Auvilan kampukselle perustettava turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Katajan mukaan keskus muodostaa turvallisuusriskin. Jämsän hallintojohtaja Annaliisa Lehtinen tyrmää Katajan koollekutsun.

Aamulehti: Huonosta ruoasta hermostuneet turvapaikanhakijat osoittavat mieltä Kaivannossa
Aamulehti: Huonosta ruoasta hermostuneet turvapaikanhakijat osoittavat mieltä Kaivannossa 30.10.2015
Aamulehti: Turvapaikanhakijat osoittivat mieltä Kangasalla: Katso videolta, mitä kylteissä luki
Yle: Kehno laitosruoka kismittää Kaivannon turvapaikanhakijoita
Yle: Lehtitiedon mukaan turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Kaivannossa – henkilökunnalla ei havaintoja protestista
Ruokaan tyytymättömät turvapaikanhakijat järjestivät perjantaina mielenosoituksen Kangasalan Kaivannossa.
- Me haluamme syötävää ruokaa, sanoo Aamulehden haastattelema irakilainen Ahmed Fabri.

Yle: Turvapaikanhakijat tuoneet työtä ja rahaa – pelastuuko Suomen työttömin kaupunki?
Yle: Turvapaikanhakijat tuoneet työtä ja rahaa – pelastuuko Suomen työttömin kaupunki? 30.10.2015
Turvapaikanhakijat tuovat taloudellista hyötyä esimerkiksi työttömyyden kanssa painiviin kuntiin. Tämä on huomattu esimerkiksi Kotkassa.

Ilta-Sanomat: Kommentti: Jos pakolaisvyöry Venäjältä alkaisi, Moskovasta kuuluisi muitakin hurjia uutisia
Ilta-Sanomat: Kommentti: Jos pakolaisvyöry Venäjältä alkaisi, Moskovasta kuuluisi muitakin hurjia uutisia 30.10.2015
Ilta-Sanomat: Näin Venäjä hyötyy Suomen pakolaiskriisistä – Tutkija: Kremlissä mietitty, voidaanko kaataa bensaa liekkeihin 29.10.2015
Jos Venäjä haluaisi kiusata Suomea pakolaisilla, sen olisi altistuttava itse ensin vyöryn uhriksi, Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen muistuttaa.

torstai 29. lokakuuta 2015
HS: Imaami haluaa pääkaupunkiseudulle viisi suurmoskeijaa: ”Itäkeskuksessa rukoillaan kadulla jopa talvella”
Helsingin Sanomat: Imaami haluaa pääkaupunkiseudulle viisi suurmoskeijaa: ”Itäkeskuksessa rukoillaan kadulla jopa talvella” 29.10.2015
Pääkaupunkiseudulle tarvitaan Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin Anas Hajjarin mukaan ainakin viisi suurmoskeijaa. Helsinkiin suunnitteilla oleva yksi iso moskeija on hänen mielestään askel parempaan suuntaan, mutta jo vuosia jatkunutta tilapulaa sillä ei ratkaista.

MTV: Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vain muutamia tuomioita vuosittain
MTV: Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vain muutamia tuomioita vuosittain 29.10.2015
Suomessa on tuomittu vuosina 2009 – 2014 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 27 henkilöä, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Tuomiot rikosnimikkeestä eivät ole kovia.

21.34
Avainsanat:
Facebook,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
Matti Tolvanen,
Mertsu Merivirta,
Olli Immonen,
perussuomalaiset
Savon Sanomat: "Ei voi puhua enää pakolaiskriisistä, vaan tämä on uusi normi"
Savon Sanomat: "Ei voi puhua enää pakolaiskriisistä, vaan tämä on uusi normi" 29.10.2015
Suomi ei voi tuudittautua siihen, että suurin virta maahamme saapuvien turvapaikanhakijoiden osalta olisi jo ohi. Tilanne monissa lähtömaissa, kuten Irakissa, Somaliassa ja Syyriassa on yhä vaikea, eikä Eurooppaan mielivien pakolaisten määrässä näy erityisiä tyrehtymisen merkkejä. Päinvastoin, esimerkiksi Kreikkaan on tullut viime päivinä paljon ihmisiä.

HS: Netissä levitettiin perätöntä huhua raiskauksesta Helsinki-Vantaalla – poliisi tuomitsee vihapuheen
Helsingin Sanomat: Netissä levitettiin perätöntä huhua raiskauksesta Helsinki-Vantaalla – poliisi tuomitsee vihapuheen 29.10.2015
Poliisi paheksuu sosiaalisessa mediassa levinneitä perättömiä huhuja, joiden mukaan ulkomaalaiset henkilöt olisivat syyllistyneet joukkoraiskaukseen Helsinki-Vantaan lentoaseman parkkipaikalla.

14.25
Avainsanat:
Facebook,
Kimmo Hyvärinen,
poliisi,
raiskaus,
Twitter,
ulkomaalaiset,
vihapuhe
Ilta-Sanomat: Viranomaiset huolestuivat: Suomeen uusi pakolaisaalto Venäjältä?
Ilta-Sanomat: Viranomaiset huolestuivat: Suomeen uusi pakolaisaalto Venäjältä? 29.10.2015
On mahdollista, että Suomeen hakeutuu jatkossa suuri määrä turvapaikanhakijoita Venäjän kautta.
Pakolaisten pohjoinen reitti läntiseen Eurooppaan kulkee Venäjältä Norjaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015
MTV: Myös Suomi pohtii uusien vastaanottokeskusten salaamista
MTV: Myös Suomi pohtii uusien vastaanottokeskusten salaamista 28.10.2015
Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset aikovat salata osoitetiedot uusista perustettavista vastaanottokeskuksista turvallisuussyistä. Suomessa Maahanmuuttovirasto pohtii samaa.

20.53
Avainsanat:
Jorma Kuuluvainen,
Maahanmuuttovirasto,
Ruotsi,
turvallisuus,
vastaanottokeskus
Yle: Somaliyrittäjä tykittää: Rakennusliitto syyllistyy rasismiin
Yle: Somaliyrittäjä tykittää: Rakennusliitto syyllistyy rasismiin 28.10.2015
Miksei Rakennusliitto hyväksy turvapaikanhakijoiden pikakouluttamista rakennusalalle? Tätä hämmästelee työvoimanvuokrausfirmaa pyörittävä yrittäjä Abdi Osman. Osmanin mielestä Rakennusliiton kielteinen kanta Rakenusteollisuuden aloitteeseen johtuu rasismista.

20.38
Avainsanat:
Abdi Osman,
Matti Harjuniemi,
Rakennusliitto,
rasismi,
turvapaikanhakijat,
työelämä
Yle: Somaliopiskelijat lähtevät opettamaan käsienpesua synnyinmaahansa
Yle: Somaliopiskelijat lähtevät opettamaan käsienpesua synnyinmaahansa 28.10.2015
Turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneet somaliopiskelijat vievät osaamistaan takaisin Somaliaan. Lähihoitajaopiskelijat työskentelevät sairaalassa ja opettavat paikallisille oikeaa ravitsemusta ja hygieniaa. He haluavat näin auttaa synnyinmaansa asukkaita.

Länsiväylä: Kirkkonummi puuttui asiaan – vastaanottokeskusta laajennetaan luvatta
Länsiväylä: Kirkkonummi puuttui asiaan – vastaanottokeskusta laajennetaan luvatta 28.10.2015
Kirkkonummen rakennusvalvonta on puuttunut Aavarannan vastaanottokeskuksen majoitustilojen laajentamiseen. Kunnan mukaan rakennustöitä on aloitettu ilman lupaa.

Iltalehti: Poliisi: Parikkalan hätämajoitusyksikön pihalla poltettiin varasto
Iltalehti/STT: Poliisi: Parikkalan hätämajoitusyksikön pihalla poltettiin varasto 28.10.2015
Parikkalassa Etelä-Karjalassa sijaitsevan turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikön läheisyydessä paloi viime yönä varastorakennus.

HS: Petteri Orpon tulikaste: Pakolaiskriisi nosti sisäministerin politiikan ytimeen
Helsingin Sanomat: Petteri Orpon tulikaste: Pakolaiskriisi nosti sisäministerin politiikan ytimeen 28.10.2015
Yle: Orpo Italiassa: Vastapainona pakolaisten siirrolle Suomeen Italian parannettava maahantulijoiden rekisteröintiä 27.10.2015
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) oli tiistaina taas reissun päällä.
Tällä kertaa kaupunki on nimeltään Rooma ja tarkempi sijainti Italian asevoimien pääesikunta seitsemisen kilometriä Colosseumista kaakkoon. Täällä pitää majaansa Euroopan unionin kesällä perustama salakuljetuksen vastainen operaatio Eunavfor Med.
Orpo on tutustumassa siihen, voiko enimmäkseen Libyasta käsin toimiville ihmissalakuljettajien liigoille tehdä jotakin. Jopa Euroopan unionin voimin.

Yle: Vaikuttajaimaami: "Pääkaupunkiseudulle tarvitaan jopa viisi suurmoskeijaa"
Yle: Vaikuttajaimaami: "Pääkaupunkiseudulle tarvitaan jopa viisi suurmoskeijaa" 28.10.2015
Yle: Suurmoskeijan rahoitus jakaa muslimien mielipiteet
Yle: Mallimoskeija: Lönnrotinkadulla on kotoutettu muslimeita jo lähes 30 vuotta
Yle: Käännynnäisten moskeija: Roihuvuoressa vieras saa lahjaksi mustan kaavun
Yle: Tataarimoskeija: Suomalaistunutta muslimiyhteisöä eivät rahahuolet paina
Yle: Kielimoskeija: Kallion moskeijassa lapsista kasvatetaan pakistanilaisia
Yle: Shiia-moskeija: Samat palvelut miehille ja naisille
Helsinkiläisen Lönnrotinkadun moskeijan imaami Anas Hajjar laskee, että yksi iso moskeija Suomen pääkaupunkiin ei riitä. Tarvitaan vähintään kolme, jopa viisi moskeijaa, Hajjar sanoo.

HS: ”Ei tule mitään”
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: ”Ei tule mitään” 28.10.2015
Toisin kuin muutamat niin sanotut maahanmuuttokriitikot sanovat, Suomeen viime kuukausina tulleet pakolaiset eivät ole ainoastaan kulueriä hyvinvointivaltiolle. Jos sotaa ja tuhoa pakenevat ihmiset ”epäinhimillistää”, heidät voi myös laskea siksi arvokkaaksi työvoimapanoksen lisäykseksi, jota ikääntyvä ja kestävyysvajeinen Suomi tarvitsee. Kaikki riippuu siitä, miten pakolaisten kotoutuminen ja työllistyminen onnistuu.

3.36
Avainsanat:
kotouttaminen,
maahanmuuttokriittisyys,
Matti Harjuniemi,
Rakennusliitto,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työvoimapula
tiistai 27. lokakuuta 2015
MTV: Magneettimedian holokausti- ja maahanmuuttojuttu läpäisivät sananvapausseulan – ei rikosta
MTV: Magneettimedian holokausti- ja maahanmuuttojuttu läpäisivät sananvapausseulan – ei rikosta 27.10.2015
Magneettimedia-ilmaisjakelulehdessä huhtikuussa julkaistut holokausti- ja maahanmuuttojuttu eivät täytä rikoksen tunnusmerkistöä, linjaa apulaisvaltakunnansyyttäjä.

16.53
Avainsanat:
Jorma Kalske,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
maahanmuuttajat,
sananvapaus,
SPR,
terrorismi,
väkivalta
MTV: Työministerin pelko: Kantasuomalaiset työttömät ja maahantulijat asetetaan vastakkain
MTV: Työministerin pelko: Kantasuomalaiset työttömät ja maahantulijat asetetaan vastakkain 27.10.2015
Huomenta Suomessa vieraillut oikeus- ja työministeri Jari Lindström jakaa kuntapäättäjien huolen maahanmuuttajien työllistymisestä.

HS: Tutkimus: Yritykset ovat nihkeitä palkkaamaan ulkomaalaisia
Helsingin Sanomat: Tutkimus: Yritykset ovat nihkeitä palkkaamaan ulkomaalaisia 27.10.2015
Suomessa asuvien ulkomaalaisten on vaikea löytää pätevyyttään vastaavia töitä, kertoo viestintätoimisto Ellun Kanojen teettämä tuore kyselytutkimus.

HS: Rakennusteollisuus haluaisi kouluttaa kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita – liitto tyrmää suunnitelman
Helsingin Sanomat: Rakennusteollisuus haluaisi kouluttaa kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita – liitto tyrmää suunnitelman 27.10.2015
Rakennusala haluaisi kouluttaa lähivuosina kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita rakennusammattilaisiksi.

13.10
Avainsanat:
koulutus,
Kristina Stenman,
Matti Harjuniemi,
Rakennusliitto,
Tarmo Pipatti,
turvapaikanhakijat
HS: Välimerelle matkaavaa Orpoa turhauttaa Euroopan toimettomuus pakolaiskriisissä – Merkeliä ja Sipilää hän ei arvostele
Helsingin Sanomat: Välimerelle matkaavaa Orpoa turhauttaa Euroopan toimettomuus pakolaiskriisissä – Merkeliä ja Sipilää hän ei arvostele 27.10.2015
Sisäministeri Petteri Orpo on turhautunut Euroopan maiden keskinäiseen riitelyyn ja toimettomuuteen koko maanosaa ravistelevan pakolaiskriisin hoidossa. Hänen mukaansa suoran toiminnan suomalaisen on vaikea ymmärtää, miksi päätösten toimeenpaneminen vie niin pitkään.

Iltalehti: Maahanmuuttovirasto: Somalian tilanne parantunut - turvapaikan saaminen vaikeutuu
Iltalehti: Maahanmuuttovirasto: Somalian tilanne parantunut - turvapaikan saaminen vaikeutuu 27.10.2015
Yle: Suomi myönteinen somaleille: kielteisiä turvapaikkapäätöksiä 13, myönteisiä 324
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt Somalia-linjauksensa.

maanantai 26. lokakuuta 2015
Keskisuomalainen: Poliitikko teki rikosilmoituksen Maahanmuuttovirastoa ja SPR:ää vastaan
Keskisuomalainen: Poliitikko teki rikosilmoituksen Maahanmuuttovirastoa ja SPR:ää vastaan 26.10.2015
Korpikirjaston isäntä, Keuruun kaupunginvaltuuston jäsen Ilari Kotimäki (hyvä veli -ryhmä) on tehnyt Helsingin poliisilaitokselle rikosilmoituksen Maahanmuuttovirastoa ja SPR:ää vastaan.

21.00
Avainsanat:
Ilari Kotimäki,
Jaana Vuorio,
Keuruu,
Maahanmuuttovirasto,
poliisi,
SPR,
vastaanottokeskus
Yle: Syyhy iski Hennalan hätämajoituskeskukseen – "epidemia voi olla hankalasti taltutettavissa"
Yle: Syyhy iski Hennalan hätämajoituskeskukseen – "epidemia voi olla hankalasti taltutettavissa" 26.10.2015
Hätämajoitusyksikössä Lahdessa on aloitettu lääkehoidot syyhytartuntojen takia. Sairastuneiden tarkkaa määrää ei vielä tiedetä, sillä taudin itäminen kestää jopa neljä viikkoa.

Yle: Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström: Huoltosuhde voi maahanmuuton myötä heikentyä
Yle: Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström: Huoltosuhde voi maahanmuuton myötä heikentyä 26.10.2015
Ministeri Lindström pitää kiinni hallitusohjelman tavoitteesta nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Hänen mukaansa työnteko on maahanmuuttajille parasta kotouttamista.

Yle: Keskustan Jari Leppä: Suurin osa turvapaikanhakijoista ei ole turvapaikan tarpeessa
Yle: Keskustan Jari Leppä: Suurin osa turvapaikanhakijoista ei ole turvapaikan tarpeessa 26.10.2015
Suuressa valiokunnassa istuvan eteläsavolaisen kansanedustajan Jari Lepän mukaan Suomen kantokyky on koetuksella turvapaikanhakijoiden määrän kanssa. Lepän mukaan turvapaikkatutkintaa on tehostettava ja hakijoiden takaisinpalauttamista nopeutettava. Maahanmuuttovirasto ei yhdy kansanedustajan arvioon siitä, että suurimmalla osalla turvapaikanhakijoista ei olisi todellista syytä hakea turvaa Suomesta.

Yle: Hallitus ehdottaa 94 miljoonan euron lisäystä maahanmuuttomenoihin
Yle: Hallitus ehdottaa 94 miljoonan euron lisäystä maahanmuuttomenoihin 26.10.2015
Hallitus ehdottaa noin 94 miljoonan euron lisäystä maahanmuuton aiheuttamiin menoihin. Syynä on turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrän kasvu ja tiettyjen arvioiden tarkentuminen.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Ilta-Sanomat: Irakilaiset turvapaikanhakijat urakoivat renkaidenvaihdossa Oulussa: ”Olemme iloisia, kun voimme auttaa suomalaisia”
Ilta-Sanomat: Irakilaiset turvapaikanhakijat urakoivat renkaidenvaihdossa Oulussa: ”Olemme iloisia, kun voimme auttaa suomalaisia” 25.10.2015
Irakilaiset turvapaikanhakijat järjestivät sunnuntaina Päivärinteen hätämajoitusyksikössä talvirenkaiden vaihtotempauksen.

Keskisuomalainen: Suomessa asuvista turkkilaisista lähes joka kolmas yrittäjänä, somaleista prosentti
Keskisuomalainen: Suomessa asuvista turkkilaisista lähes joka kolmas yrittäjänä, somaleista prosentti 25.10.2015
Iltalehti: Sunnuntaisuomalainen: Kielitaito jarruttaa maahanmuuttajien yrittämistä
Suomessa asuvista ulkomaan kansalaisista noin kahdeksan prosenttia toimii yrittäjänä, kun kantaväestön keskiarvo oli prosenttia suurempi. Toisaalta kansallisuuksien välillä on suuria eroja. Esimerkiksi Turkin kansalaisista yrittäjiä oli 27 prosenttia ja thaimaalaisista naisista 13 prosenttia. Somalialaisista yrittäjiä oli vain yksi prosentti, irakilaisista kuusi.

16.48
Avainsanat:
kielitaito,
maahanmuuttajat,
Satu Aaltonen,
Somalia,
Turkki,
tutkimus,
työelämä
Kansan Uutiset: Professorin arvio: Kerjäläiset tai turvapaikanhakijat eivät murra Suomen taloutta
Kansan Uutiset: Professorin arvio: Kerjäläiset tai turvapaikanhakijat eivät murra Suomen taloutta 25.10.2015
Liikkuva väestö, pääosin Romaniasta ja Bulgariasta tulleet romanit, ovat suomalaisen yhteiskunnan kohtuullisen uusi huono-osaisten ryhmä. Näin arvioi Itä-Suomen yliopiston professori Juho Saari.

lauantai 24. lokakuuta 2015
Yle: Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle jo miljoona euroa päivässä
Yle: Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle jo miljoona euroa päivässä 24.10.2015
Turvapaikanhakijoita saapunut tänä vuonna lähes 24 000. Keskimääräinen vastaanottokulu on 43 euroa päivässä hakijaa kohden.

Yle: Poliisi näyttävästi paikalla Kampissa: Yli 20 maijaa, kymmenittäin mellakkapoliiseja
Yle: Poliisi näyttävästi paikalla Kampissa: Yli 20 maijaa, kymmenittäin mellakkapoliiseja 24.10.2015
Mielenilmaukset tietävät kiirettä Helsingin poliisille lauantaina. Huomiota herättivät iltapäivällä Kampin keskukseen pysäköity poliisiautojen kavalkadi ja luotiliiveihin sonnustautuneet poliisit.

MTV: Poliisiylijohtaja MTV:lle: Turvapaikanhakijoiden rikoksia ei salata – "hälytyksiä tullut lisää"
MTV: Poliisiylijohtaja MTV:lle: Turvapaikanhakijoiden rikoksia ei salata – "hälytyksiä tullut lisää" 24.10.2015
MTV:n Uutisextrassa vierailevan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan poliisi ei salaa turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia.
– Poliisin täytyy aina kertoa totuudenmukaisesti niistä ilmiöistä ja asioista mitä tapahtuu, joten emme salaa asioita, Kolehmainen vakuuttaa.

17.37
Avainsanat:
poliisi,
rikollisuus,
Seppo Kolehmainen,
Suojelupoliisi,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
väkivalta
MTV: Lännen Media: Enemmistö uskoo turvapaikan saaneiden lisäävän kuntien elinvoimaa
MTV: Lännen Media: Enemmistö uskoo turvapaikan saaneiden lisäävän kuntien elinvoimaa 24.10.2015
Kaleva: Kysely: Kuntapäättäjät toiveikkaina maahanmuuton kustannuksista
Kuntapäättäjien niukka enemmistö uskoo, että turvapaikan saaneet voivat lisätä heidän kotikuntansa elinvoimaa, selviää Lännen Median kyselystä.

Yle: Yle selvitti: maahanmuuttajamies työllistyy hyvin – naiseen verrattuna
Yle: Yle selvitti: maahanmuuttajamies työllistyy hyvin – naiseen verrattuna 24.10.2015
Afrikasta Suomeen tulee sekä heikosti että hyvin työllistyviä ryhmiä. Konfliktialueilta Suomeen muuttavilla naisilla on suurin riski jäädä työttömiksi pitkäksi aikaa. Yle selvitti Lähi-Idästä ja Afrikasta Suomeen 2000-luvulla muuttaneiden ihmisten työllistymistä kymmenen vuoden ajalta.

Suomen Kuvalehti: Timo Soini saa vielä ministerinäkin pilkata, päsmäröidä ja nimitellä muita huippupoliitikkoja
Suomen Kuvalehti: Timo Soini saa vielä ministerinäkin pilkata, päsmäröidä ja nimitellä muita huippupoliitikkoja 24.10.2015
Media on sulkenut silmänsä perussuomalaisten sisällä vaikuttavalta rasismilta ja fasismilta, kirjoittaa Tuomas Muraja.

Iltalehti: Helsingissä osoitetaan mieltä - taas vaaditaan rajoja kiinni
Iltalehti: Helsingissä osoitetaan mieltä - taas vaaditaan rajoja kiinni 24.10.2015
Rajat Kiinni! -kansanliike järjestää lauantaina Helsingissä sekä Tampereella mielenilmaukset, joiden tarkoituksena on vastustaa hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa.
Tampereen keskustorilla ja Helsingin Narinkkatorilla nähdään jälleen ihmisiä banderollien kanssa.

perjantai 23. lokakuuta 2015
EK: Turvapaikanhakijasta veronmaksajaksi – työ on parasta kotoutumista
EK: Turvapaikanhakijasta veronmaksajaksi – työ on parasta kotoutumista 23.10.2015
Turvapaikan hakijoiden määrän äkillinen kasvu vaatii kaikilta suomalaisilta uutta asennetta ja toimenpiteitä. Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä turvapaikkapäätösten saaminen kestää yhä liian pitkään. Myös kotouttamista ja työelämään pääsyä pitää EK:n mielestä edelleen tehostaa. Nopeuttamalla turvapaikkapäätösprosessia kahdella kuukaudella, yhteiskunta säästäisi vuodessa lähes 100 miljoonaa euroa.

HS: Suomalaisen työn liitto: Maahanmuuttajat luovat uutta suomalaista työtä
Helsingin Sanomat: Suomalaisen työn liitto: Maahanmuuttajat luovat uutta suomalaista työtä 23.10.2015
Yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa siihen, millaisena työskentely- ja asuinmaana Suomea pidetään ja ilman maahanmuuttajia talouden heikkenemistä on vaikeampi pysäyttää, kirjoittaa Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Vieraskynä-palstalla.

Yle: Ulkoministeriö aloittanut Facebook-kampanjan Irakissa ja Turkissa
Yle: Ulkoministeriö aloittanut Facebook-kampanjan Irakissa ja Turkissa 23.10.1015
Perussuomalaisten mukaan kampanjan kohteena ovat turvapaikkamatkaa suunnittelevat nuoret miehet.

Yle: Kimppa-asumisesta ratkaisu pääkaupunkiseudun asuntopulaan?
Yle: Kimppa-asumisesta ratkaisu pääkaupunkiseudun asuntopulaan? 23.10.2015
Pääkaupunkiseudun jo valmiiksi tiukka kohtuuhintaisten asuntojen tilanne uhkaa kiristyä entisestään, kun turvapaikanhakijat saavat oleskelulupia. Yksi ratkaisu sekä heidän että jo nyt asuntojen hintojen kanssa kamppailevien kansalaisten asuttamiseen voisi olla suurten asuntojen yhteisasuminen, arvioi Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.

Rakennuslehti: Vantaan lupapäällikkö: Parkkipaikoilta tontteja maahanmuuttajien asunnoille
Rakennuslehti: Vantaan lupapäällikkö: Parkkipaikoilta tontteja maahanmuuttajien asunnoille 23.10.2015
Rakennuslehti: Pelastusjohtaja Pekka Vänskä: Maahanmuuttajien asuttamiseen tarvitaan muutosta asuntopolitiikassa
Vantaan rakennusvalvonnan lupapäällikkö Ilkka Rekosella on konkreettinen esitys, miten maahanmuuttajille saataisiin nopeasti asuntoja. Hän ehdottaa, että asuntoja rakennettaisin nykyisten vuokrataloyhtiöiden parkkipaikoille. Rekosen mukaan rakentaminen saataisiin liikkeelle nopeasti.

13.25
Avainsanat:
asuminen,
Ilkka rekonen,
maahanmuuttajat,
Pekka Vänskä,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
Vantaa,
vastaanottokeskus
Yle: Vastaanottokeskus laskee ympäristön asuntojen hintoja? "Liian aikaista sanoa"
Yle: Vastaanottokeskus laskee ympäristön asuntojen hintoja? "Liian aikaista sanoa" 23.10.2015
Suomessa on heräämässä huoli vastaanottokeskusten vaikutuksista lähialueen asuntojen hintoihin.

Yle: Isot kaupungit uskovat pärjäävänsä turvapaikan saaneiden kanssa – etelään odotetaan silti ongelmia
Yle: Isot kaupungit uskovat pärjäävänsä turvapaikan saaneiden kanssa – etelään odotetaan silti ongelmia 23.10.2015
Yle: Tampere ei hätkähdä maahanmuuttajien määrää: "Ehdimme vielä miettiä palveluita"
Ylen alueradiot kysyivät alueidensa keskuskaupunkien maahanmuutosta vastaavilta käsityksiä syksyn aikana tulleiden turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta. Valtaosassa kaupunkeja ei uskota sen aiheuttavan isoja ongelmia. Kysely kattoi 23 kaupunkia.

12.36
Avainsanat:
Antti Rantakokko,
asuminen,
Espoo,
koulu,
Marja Nyrhinen,
Salo,
Tampere,
turvapaikanhakijat,
Vaasa
MTV: Lännen Media: Turvapaikanhakijoiden palautusten budjetti yli tuplattava
MTV: Lännen Media: Turvapaikanhakijoiden palautusten budjetti yli tuplattava 23.10.2015
Kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomesta saavien palautuksiin varatut rahasummat eivät riitä, uutisoi Lännen Media.

torstai 22. lokakuuta 2015
MTV: Hallitukselta sinetti: Lukuvuosimaksut opiskelijoille EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta
MTV: Hallitukselta sinetti: Lukuvuosimaksut opiskelijoille EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta 22.10.2015
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lukuvuosimaksujen asettamisesta EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Maksun alaraja on 1500 euroa, ja se koskee vieraskielisiä tutkinto-ohjelmia.

MTV: Suomeenkin tullut lapsivaimoja – avioliittoja mitätöity
MTV: Suomeenkin tullut lapsivaimoja – avioliittoja mitätöity 22.10.2015
Mediassa on uutisoitu Eurooppaan saapuvien alaikäisten turvapaikanhakijoiden avioliitoista. Myös Suomessa ilmenee vuosittain tapauksia, joissa turvapaikkaa hakee alaikäisenä avioitunut henkilö.

MTV: Turvapaikanhakijoita poistuu vastaanottokeskuksista – yli tuhat asuu yksityiskodeissa
MTV: Turvapaikanhakijoita poistuu vastaanottokeskuksista – yli tuhat asuu yksityiskodeissa 22.10.2015
Osa turvapaikanhakijoista lähtee omille teilleen vastaanottokeskuksista ja muista heille järjestetyistä majoituspaikoista. Osa asuu sukulaisten tai ystävien luona, osa järjestää asiansa toisin.
Osa turvapaikanhakijoista lähtee omille teilleen vastaanottokeskuksista ja muista heille järjestetyistä majoituspaikoista. Osa asuu sukulaisten tai ystävien luona, osa järjestää asiansa toisin.
klo
13.25
Avainsanat:
asuminen,
Maahanmuuttovirasto,
Tommi Hatinen,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Yle: "Kuvittelevat, ettei heitä tarvitse ottaa" – turvapaikanhakijoita ollaan sijoittamassa uusiin kuntiin
Yle: "Kuvittelevat, ettei heitä tarvitse ottaa" – turvapaikanhakijoita ollaan sijoittamassa uusiin kuntiin 22.10.2015
Vaikka turvapaikanhakijoita ei enää tulekaan Suomeen samaa tahtia kuin vielä jokin aika sitten, ei työ ole lähimainkaan lopussa. Aluehallintoviraston mukaan kunnissa olisi alettava pohtia turvapaikanhakijoiden kotouttamista.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Aamulehti: Soini: Suomi voi hyötyä taakanjaosta
Aamulehti: Soini: Suomi voi hyötyä taakanjaosta 21.10.2015
Ulkoministeri Timo Soinin (ps) mukaan Suomi voi hyötyä siitä, että EU-maat siirtävät keskinäisellä sopimuksella turvapaikanhakijoita maasta toiseen. Taakanjaossa turvapaikanhakijoita siirretään heitä eniten vastaanottaneista maista niihin EU-maihin, joihin on muuten tullut vähemmän turvapaikanhakijoita. Suomeen saapuu tänään 50 eritrealaista turvapaikanhakijaa Italiasta EU:n taakanjakopäätöksen perusteella. Berliinissä vieraileva Soini muistuttaa, että syyskuussa Suomeen on saapunut asukaslukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoita koko EU:ssa. Vain Ruotsiin ja Saksaan on saapunut enemmän hakijoita verrattuna maan asukaslukuun.

HS: Enemmistö HS-gallupissa: Turvapaikan saaneille alempi sosiaaliturva kuin syntyperäisille suomalaisille
Helsingin Sanomat: Enemmistö HS-gallupissa: Turvapaikan saaneille alempi sosiaaliturva kuin syntyperäisille suomalaisille 21.10.2015
Valtaosa suomalaisista vaatii tiukempaa linjaa maahanmuuttoon. Lähes 70 prosenttia sanoo, että Suomen pitää tiukentaa linjaa turvapaikkahakemusten hyväksymisessä, kertoo Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämä kyselytutkimus.

Iltalehti: Uusi ohjeistus hämmentää poliiseja: Turvapaikanhakijoiden rikoksista ei saa kertoa
Iltalehti: Uusi ohjeistus hämmentää poliiseja: Turvapaikanhakijoiden rikoksista ei saa kertoa 21.10.2015
Poliisihallitukselta on tulossa lähiviikkoina valtakunnallinen viestintäsuunnitelma turvapaikanhakijoihin liittyen. Hämeen poliisilaitos teki jo nyt oman ohjeistuksensa rikosuutisoinnista.

Yle: Kansanedustaja majoittaisi turvapaikanhakijat armeijan telttoihin: "Ei populismia"
Yle: Kansanedustaja majoittaisi turvapaikanhakijat armeijan telttoihin: "Ei populismia" 21.10.2015
Kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) vaatii turvapaikanhakijoiden majoittamista armeijan puolijoukkuetelttoihin. Hän on jättänyt asiasta ministerille kirjallisen kysymyksen.

MTV: Suomessa asuva irakilainen: Iso osa irakilaisista tulee tänne turhaan
MTV: Suomessa asuva irakilainen: Iso osa irakilaisista tulee tänne turhaan 21.10.2015
Osa Suomeen tulleista irakilaisista olisi syytäkin lähettää takaisin Irakiin, sanoo Suomessa asuva, Bagdadissa syntynyt Marwan Hussen.
– Heitä pitää palauttaa, koska heillä ei ole tarvetta olla täällä. 70 prosentilla ei ole tarvetta olla Suomessa, he voivat elää rauhassa Irakissa, sanoo Hussen MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa

Ilta-Sanomat: Suomeen lennätetään 50 eritrealaista turvapaikanhakijaa – sijoituspaikkaa ei kerrota
Ilta-Sanomat: Suomeen lennätetään 50 eritrealaista turvapaikanhakijaa – sijoituspaikkaa ei kerrota 21.10.2015
MAAHANMUUTTOVIRASTON uuden linjauksen mukaan monien Irakin alueiden turvallisuustilanne on parantunut.

tiistai 20. lokakuuta 2015
Yle: Turvallisuusarvio päivitettiin: Ei turvapaikkaa irakilaisille lähtöalueen perusteella, yksilöllinen tilanne ratkaisee
Yle: Turvallisuusarvio päivitettiin: Ei turvapaikkaa irakilaisille lähtöalueen perusteella, yksilöllinen tilanne ratkaisee 20.10.2015
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt linjauksensa Irakin osalta. Sen selvityksen perusteella monien Irakin alueiden turvallisuustilanne on lieventynyt, mikä vaikuttaa Maahanmuuttoviraston ratkaisuihin turvapaikka-asioissa.

Yle: Mitä tapahtuisi, jos rasismi pyyhittäisiin pois? Katso, miten ohikulkijat reagoivat YleX:n haasteeseen
Yle: Mitä tapahtuisi, jos rasismi pyyhittäisiin pois? Katso, miten ohikulkijat reagoivat YleX:n haasteeseen 20.10.2015
YleX järjesti Helsingin päärautatieasemalla pop up -tempauksen, missä ohikulkijoita kannustettiin pyyhkimään rasistiset ilmaukset pois ihmisten iholta.

Talouselämä: Poliisilta huolestuttava havainto: vastaanottokeskusten ympärillä hyörii rekrytointiryhmiä
Talouselämä: Poliisilta huolestuttava havainto: vastaanottokeskusten ympärillä hyörii rekrytointiryhmiä 20.10.2015
Ulkomaisen työvoiman alipalkkaus on yleinen harmaan talouden ilmenemismuoto kiinteistöpalvelualalla, ilmenee PAMin ja Kiinteistötyönantajien tilaamasta selvityksestä.

Ilta-Sanomat: Nämä turvapaikanhakijoihin liittyvät kustannukset salataan – Professori: ”Kiistatta julkinen tieto”
Ilta-Sanomat: Nämä turvapaikanhakijoihin liittyvät kustannukset salataan – Professori: ”Kiistatta julkinen tieto” 20.10.2015
Itä-Suomen yliopiston professorin mukaan sopimusten kokonaishintoja ei voi salata.
Maahanmuuttovirasto on tehnyt muutamien sopimuskumppanien kanssa vuokra- ja majoituspalvelusopimuksia turvapaikanhakijoiden vastaanottopalveluiden järjestämiseksi muun muassa Kirkkonummella ja Forssassa.

maanantai 19. lokakuuta 2015
Iltalehti: Kaksi perhettä riiteli vastaanottokeskuksessa Keuruulla - useita poliisipartioita paikalle
Iltalehti: Kaksi perhettä riiteli vastaanottokeskuksessa Keuruulla - useita poliisipartioita paikalle 19.10.2015
Kaksi turvapaikanhakijaperhettä riiteli keskenään Keuruun vastaanottokeskuksessa.

22.55
Avainsanat:
Keuruu,
pahoinpitely,
poliisi,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Helsingin Sanomat: Puhemies Lohela epäilee maahanmuuttajien työllistymistä
Helsingin Sanomat: Puhemies Lohela epäilee maahanmuuttajien työllistymistä 19.10.2015
Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) ei suhtaudu kovin toiveikkaasti siihen, että maahanmuuttajat saisivat Suomesta töitä.
Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) ei suhtaudu kovin toiveikkaasti siihen, että maahanmuuttajat saisivat Suomesta töitä.
klo
17.37
Avainsanat:
kielitaito,
koulutus,
maahanmuuttajat,
Maria Lohela,
perussuomalaiset,
työttömyys
MTV: Nordean Kangasharju: Maahanmuuton vuoksi kannattaa velkaantua
MTV: Nordean Kangasharju: Maahanmuuton vuoksi kannattaa velkaantua 19.10.2015
Turvapaikanhakijat tulevat Suomeen keskelle surkeaa taloustilannetta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Markku Kotilaisen mielestä huono suhdannetilanne kannattaisi käyttää tehokkaasti turvapaikan saaneiden kotoutukseen, jotta he olisivat valmiita työmarkkinoille taloustilanteen kohentuessa.

Turun Sanomat: ”Kuka suomalainen olisi valmis elämään telttaleirillä?”
Turun Sanomat: ”Kuka suomalainen olisi valmis elämään telttaleirillä?” 19.10.2015
Kuva Turkin rannalle huuhtoutuneesta Aylan-pojan ruumista havahdutti monia pakolaiskriisin karuun todellisuuteen syyskuussa. Rannalle huuhtoutuneet pakolaisten ruumiit ovat kuitenkin jokaviikkoinen ilmiö Turkissa, jossa pakolaiskriisi on ollut aivan iholla jo neljä ja puolivuotta.

Yle: Viisi vinkkiä: Näin murrat rasistisia rakenteita
Yle: Viisi vinkkiä: Näin murrat rasistisia rakenteita 19.10.2015
Tutkija Karin Creutz ja bloggaaja Koko Hubara kertovat, miten tavis voi tehdä yhteiskunnasta suvaitsevaisemman.

Yle: Perussuomalaisten Raimo Vistbacka: "Suomesta lähtenyt vääriä viestejä maailmalle"
Yle: Perussuomalaisten Raimo Vistbacka: "Suomesta lähtenyt vääriä viestejä maailmalle" 19.10.2015
Muuttunut turvapaikkatilanne on tullut kaikille täysin puskista. Näin sanoo hallitusneuvotteluissa maahanmuuttopolitiikkaa linjaamassa ollut perussuomalaisten konkari Raimo Vistbacka. Vistbackan käsityksen mukaan tilannetta on pahentanut se, että Suomesta on lähtenyt vääriä viestejä maailmalle.

15.47
Avainsanat:
Juha Sipilä,
perussuomalaiset,
Raimo Vistbacka,
turvapaikanhakijat,
turvapaikkapolitiikka
HS: Tutkija: Maahanmuuttajien kotouttamisessa epäonnistuttu Suomessa – Ruotsissa tehdään jo "etnistä profilointia"
Helsingin Sanomat: Tutkija: Maahanmuuttajien kotouttamisessa epäonnistuttu Suomessa – Ruotsissa tehdään jo "etnistä profilointia" 19.10.2015
Siirtolaisinstituutin tutkijan Ismo Söderlingin mukaan Suomessa on epäonnistuttu maahanmuuttajien kotouttamisessa. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen 2014 tekemän tutkimuksen mukaan kotouttamissuunnitelmilla on kohtuullisen pienin kustannuksin parannettu maahanmuuttajien asemaa.

15.45
Avainsanat:
Afganistan,
Irak,
kotouttaminen,
Kristina Stenman,
maahanmuuttajat,
Somalia,
työttömyys
Iltalehti: Vastaanottokeskuksen oveen heitettiin savukranaatteja - kolme nuorukaista kiinni
Iltalehti/STT: Vastaanottokeskuksen oveen heitettiin savukranaatteja - kolme nuorukaista kiinni 19.10.2015
Siilinjärvellä Pohjois-Savossa vastaanottokeskuksen ulko-oveen heitettiin eilen aamulla savukranaatteja.

Verkkouutiset: Jutta Urpilainen: Kuoleman matkatoimistot on pysäytettävä
Verkkouutiset: Jutta Urpilainen: Kuoleman matkatoimistot on pysäytettävä 20.10.2015
Suomen IPU-valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) peräsi poliittista johtajuutta, jotta pakolaisongelma voidaan ratkaista inhimillisellä tavalla.

Helsingin Uutiset: 650 irakilaismiestä mullisti lähiön arjen – ”Miten voimme yhtään tietää keitä he ovat”
Helsingin Uutiset: 650 irakilaismiestä mullisti lähiön arjen – ”Miten voimme yhtään tietää keitä he ovat” 19.10.2015
Pitäjänmäkeen avattiin syys-lokakuun vaihteessa kaksi uutta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta.
Keskukset täyttyivät pian nuorista irakilaismiehistä, joita saapui paikalle noin 650. Muutos oli nopea ja huoli asukkaiden keskuudessa heräsi nopeasti. Keitä tulijat ovat? Mitä he haluavat? Olemmeko turvassa? Lisääntyykö rikollisuus?

Yle: Maahanmuuttokeskustelu on aiheuttamassa kanteluiden vyöryn Julkisen sanan neuvostoon
Yle: Maahanmuuttokeskustelu on aiheuttamassa kanteluiden vyöryn Julkisen sanan neuvostoon 19.10.2015
Lokakuun puoliväliin mennessä kanteluita on tullut yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Osa kantelijoista vaatii keskustelupalstoille sananvapautta. Mediatutkijan mielestä vihapuhe vain lisääntyy, jos uutisten kommentointia rajoitetaan.

11.10
Avainsanat:
Elina Noppari,
Julkisen sanan neuvosto,
maahanmuuttokeskustelu,
Nenne Hallman,
rasismi,
sananvapaus,
vihapuhe
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Suomenmaa: Sipilä: Noin 10 000 turvapaikanhakijaa vuodessa olisi kestävä taso
Suomenmaa/STT: Sipilä: Noin 10 000 turvapaikanhakijaa vuodessa olisi kestävä taso 18.10.2015
Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän kestävä taso voisi olla noin 10 000 vuodessa, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Ylen pääministerin haastattelutunnilla.
Sipilän mukaan Suomi on tällä hetkellä turvapaikanhakijatilanteen takia äärirajoilla.

lauantai 17. lokakuuta 2015
MTV: MTV:n Uutisextra: Soini tyrmää Sipilän turvapaikkapohdinnat
MTV:n Uutisextra: Soini tyrmää Sipilän turvapaikkapohdinnat 17.10.2015
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) tyrmää pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pohdinnat mahdollisesta pysyvästä taakanjakomekanismista turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa.

Iltalehti: Kontiolahden vastaanottokeskuksessa tappelu - käytetty teräasetta
Iltalehti: Kontiolahden vastaanottokeskuksessa tappelu - käytetty teräasetta 17.10.2015
Torstai-iltana kolmen irakilaismiehen välillä syntyi tappelu, jonka seurauksena yksi miehistä joutui sairaalaan.

14.59
Avainsanat:
Kontiolahti,
pahoinpitely,
poliisi,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Yle: Presidentti Niinistö: Jossain menee raja, kuinka paljon voimme ottaa pakolaisia
Yle: Presidentti Niinistö: Jossain menee raja, kuinka paljon voimme ottaa pakolaisia 17.10.2015
Presidentti pitää kotouttamista tärkeänä asiana, mutta painottaa sitä, että pakolaiset elävät Suomen arvojen mukaan.

HS: Rosa Liksom ruotsalaislehdessä: Turvapaikanhakijat ovat ratkaisu Suomen ongelmiin
Helsingin Sanomat: Rosa Liksom ruotsalaislehdessä: Turvapaikanhakijat ovat ratkaisu Suomen ongelmiin 19.10.2015
Suomalainen kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom ottaa voimakkaasti kantaa Suomen pakolaispolitiikkaan, suomalaisten mielenlaatuun ja yhteiskuntaan Dagens Nyheterin tuoreessa haastattelussa.

13.33
Avainsanat:
perussuomalaiset,
Philip Teir,
Rosa Liksom,
Ruotsi,
turvapaikkapolitiikka,
äärioikeisto
perjantai 16. lokakuuta 2015
Keskisuomalainen: Tutkija: "Suomeen tarvitaan vielä lisää maahanmuuttajia"
Keskisuomalainen: Tutkija: "Suomeen tarvitaan vielä lisää maahanmuuttajia" 16.10.2015
Suomeen tänä vuonna saapuneet turvapaikanhakijat eivät riitä täyttämään maahanmuuttajien tarvetta. Tulijoita tarvitaan nykyistä enemmän, jotta työikäisten määrä saadaan pidettyä toivotulla tasolla.
Näin tilanteen näkee maahanmuuttoa pitkään seurannut tutkija Pekka Myrskylä. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee vuosittain noin 34 000 uutta maahanmuuttajaa seuraavien 10–15 vuoden ajan.

9.53
Avainsanat:
maahanmuuttajat,
maahanmuutto,
Pekka Myrskylä,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työvoima,
työvoimapula
torstai 15. lokakuuta 2015
Yle: Sipilä: EU tarvitsee tavan jakaa Kreikan ja Italian pakolaiset
Yle: Sipilä: EU tarvitsee tavan jakaa Kreikan ja Italian pakolaiset 15.10.2015
Pääministeri Sipilä sanoo, että Suomi voisi hyötyä pysyvistä pakolaiskiintiöistä. Suomen hallitusohjelman mukaan pysyvät kiintiöt eivät tule kysymykseen.

Ilta-Sanomat: Poliisi etsii satoja laittomasti Suomessa olevia ulkomaalaisia
Ilta-Sanomat: Poliisi etsii satoja laittomasti Suomessa olevia ulkomaalaisia 15.10.2015
SUOMESSA asuu satoja muiden maiden kansalaisia laittomasti. Pakolaiskriisin myötä luku on kovassa kasvussa. IS kertoi alkuviikosta, että Suomessa laittomasti oleskelevien määrä voi nousta jopa 10 000 ihmiseen.

18.13
Avainsanat:
Jukka Hertell,
Kaj Wahlman,
käännytys,
laiton oleskelu,
oleskelulupa,
poliisi,
rikollisuus
Kansan Uutiset: Rasismia vastustavien tutkijoiden verkostossa yli sata jäsentä
Kansan Uutiset: Rasismia vastustavien tutkijoiden verkostossa yli sata jäsentä 15.10.2015
Suomeen on perustettu rasisminvastainen tutkijaverkosto, joka kyseenalaistaa ja purkaa rasismia ja rodullistamista Suomessa. Elokuussa perustettuun Raster-verkostoon kuuluu yli sata tutkijaa. Raster jatkaa aiemmin toimineen Rasmus-tutkijaverkoston toimintaa.

Iltalehti: Ensimmäiset siirrettävät turvapaikanhakijat Suomeen ehkä jo ensi viikolla
Iltalehti: Ensimmäiset siirrettävät turvapaikanhakijat Suomeen ehkä jo ensi viikolla 15.10.2015
Ensimmäiset Etelä-Euroopasta siirrettävät turvapaikanhakijat saapuvat Suomeen ehkä jo ensi viikolla.

Ilta-Sanomat: Epäily: Kaikki alkoi havainnoista Ruotsin-laivalla – valtava pakolaisten salakuljetus Suomeen paljastui
Ilta-Sanomat: Epäily: Kaikki alkoi havainnoista Ruotsin-laivalla – valtava pakolaisten salakuljetus Suomeen paljastui 15.10.2015
Suomenlahden merivartiosto pääsi järjestäytyneen rikollisorganisaation jäljille.
IS kertoi jo alkuviikosta, että järjestäytyneet rikollisorganisaatiot ovat epäilysten mukaan salakuljettaneet yhteensä useita satoja pakolaisia Suomeen tämän vuoden aikana.

12.40
Avainsanat:
ihmissalakuljetus,
Irak,
Jyri Siitari,
laiton maahantulo,
rajavalvonta,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat
HS: Voisiko Suomesta tulla maahanmuuton mallimaa?
Helsingin Sanomat: Anna-Stina Nykänen: Voisiko Suomesta tulla maahanmuuton mallimaa? 15.10.2015
Pitäisikö kerran elämässä yrittää visioida? Aloitan rohkeasti: Entä jos Suomi onnistuisikin pakolaisten kotouttamisessa paremmin kuin Ruotsi? Jos meistä tulisikin maahanmuuton mallimaa? Vau!

12.09
Avainsanat:
Anna-Stina Nykänen,
Anu Koivunen,
kotouttaminen,
maahanmuutto,
rasismi,
Ruotsi
Yle: Kunnanjohtaja: Työ ei kelpaa suomalaisille – "turvapaikanhakijoille varmasti kelpaa"
Yle: Kunnanjohtaja: Työ ei kelpaa suomalaisille – "turvapaikanhakijoille varmasti kelpaa" 10.15.2015
Kunnat joutuvat yhä ahtaammalle pitkäaikaistyöttömyyden kanssa. Hulluin tilanne on niissä kunnissa, joissa työtä olisi tarjolla, mutta työtöntä ei huvita ottaa sitä vastaan.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Savon Sanomat: Pakolaisinfo Suonenjoella: Äidit huolissaan tyttäristään
Savon Sanomat: Pakolaisinfo Suonenjoella: Äidit huolissaan tyttäristään 14.10.2015
Savon Sanomat: Pakolaisinfo Suonenjoella: Kulttuurien törmääminen on jo todellisuutta
Pakolaisinfossa Suonenjoella paljastui, että Vanhassa Maamiehessä on ollut mielenosoitus ruuan takia.
Naapurissa asuva Mika Heikkinen kertoi, että hätämajoituspaikkaan oli ajanut kolme poliisiautoa.
– Ihmettelen, ettei tästä ole mitään kerrottu lehdissä.

23.10
Avainsanat:
Ari Kuronen,
kulttuuri,
poliisi,
SPR,
Suonenjoki,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
MTV: PS-kysely: Yleinen näkemys maahanmuuttopolitiikasta kiristynyt yllättävän vähän
MTV: PS-kysely: Yleinen näkemys maahanmuuttopolitiikasta kiristynyt yllättävän vähän 14.10.2015
Perussuomalaisten tilaamasta kyselytutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten yleinen näkemys maahanmuuttopolitiikasta ei ole dramaattisesti muuttunut, vaikka Suomeen tulevien pakolaisten määrä on noussut rajusti.

20.54
Avainsanat:
Juho Rahkonen,
maahanmuutto,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
tutkimus
Ilta-Sanomat: Ministeri Orpo paljasti takarajan: Tällä aikataululla Irakista tulevien turvapaikkakriteerit kiristyvät
Ilta-Sanomat: Ministeri Orpo paljasti takarajan: Tällä aikataululla Irakista tulevien turvapaikkakriteerit kiristyvät 14.10.2015
Ilta-Sanomat: Orpo: viranomaisten toimet purevat - turvapaikanhakijoiden virta "rauhoittumaan päin"
Irakista tulevien turvapaikkakriteerit kiristyvät ensi tiistaista lähtien.
Sisäministeriö on pudottanut reilusti arviotaan Suomeen tämän vuoden aikana saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä.

MTV: Murhaajaraiskaaja yritetään toimittaa Somaliaan - Poliisi: "Teemme kaikkemme"
MTV: Murhaajaraiskaaja yritetään toimittaa Somaliaan - Poliisi: "Teemme kaikkemme" 14.10.2015
Poliisi selvittää edelleen, voidaanko Abdiqadir Osman Hussein poistaa Suomesta ilman, että hän on päivääkään vapaana Suomessa.

Yle: Sisäministeriöltä uusi arvio: Turvapaikanhakijoita tuleekin jopa 20 000 ennakoitua vähemmän?
Yle: Sisäministeriöltä uusi arvio: Turvapaikanhakijoita tuleekin jopa 20 000 ennakoitua vähemmän? 14.10.2015
Helsingin Sanomat: Sisäministeriö madalsi arviotaan Suomeen tulevista pakolaisista kymmenillä tuhansilla – taustalla "määrätietoiset toimenpiteet maahanmuuton hallitsemiseksi"
Sisäministeriö on päivittänyt arviotaan, sillä Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut noin viikon. Tilanne saattaa kuitenkin vielä muuttua. Palauttamissopimuksesta Irakin kanssa neuvotellaan parhaillaan.

Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon”
Vantaan Sanomat: Asukkaat pelkäävät turvapaikanhakijoita Vantaalla – ”Vanhemmat eivät uskalla päästää tyttöjä Jumboon” 14.10.2015
Valtuutetut peräänkuuluttavat valistusta. Useat naiset kertovat ahdistelusta.
Vantaan vastaanottokeskusten turvapaikanhakijoista koostuvat miesporukat herättävät turvattomuutta Aviapoliksessa. Kaupunginvaltuutettu Maija Hurri (kd.) toi asukkaiden huolen esille hiljan valtuustoinfossa.

Länsiväylä: Asunnottomuus uhkaa räjähtää käsiin Espoossa – tuhansia turvapaikanhakijoita tulossa asuntojonoon
Länsiväylä: Asunnottomuus uhkaa räjähtää käsiin Espoossa – tuhansia turvapaikanhakijoita tulossa asuntojonoon 14.10.2015
Espoon asunnottomien jonoon odotetaan turvapaikan saaneista ensi vuonna tuhansia uusia tulijoita.

Yle: Kuntaliitolta vakava varoitus: Pakolaisten kotouttamisessa on onnistuttava
Yle: Kuntaliitolta vakava varoitus: Pakolaisten kotouttamisessa on onnistuttava 14.10.2015
Kuntaliiton varapuheenjohtajan Timo Kietäväisen mukaan epäonnistuminen pakolaisten kotouttamisessa johtaa vakaviin ongelmiin kuntataloudessa.

12.19
Avainsanat:
kotouttaminen,
kuntapaikat,
Timo Kietäväinen,
toimeentulotuki,
turvapaikanhakijat,
työttömyys
tiistai 13. lokakuuta 2015
MTV: Kansanedustaja: Konstit pakolaisten työllistymiseen toimivat todennäköisesti myös kantaväestöön
MTV: Kansanedustaja: Konstit pakolaisten työllistymiseen toimivat todennäköisesti myös kantaväestöön 14.10.2015
Taloussanomat: Vartiainen: Onko meillä liian avokätinen sosiaaliturva?
Taloussanomat: "Turvapaikanhakijoita varten rakennettava lisää asuntoja"
Uusi Suomi: Turvapaikanhakijat lorvivat sossun tuilla? – Kokoomuslainen kuittailee suomalaisille
Kauppalehti: "Jos järjestelmä passivoi maahanmuuttajia, se passivoi myös kantasuomalaisia"
Maahanmuuttoseminaarissa tänään puhunut kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) tyrmäsi - ties monettako kertaa - puheet siitä, että turvapaikanhakijoiden työllistyminen veisi kantaväestön työpaikkoja ja alentaisi palkkatasoa.

22.28
Avainsanat:
Juhana Vartiainen,
Kokoomus,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttokeskustelu,
rasismi,
sosiaaliturva,
turvapaikanhakijat,
työelämä
Yle: Kolme karkotuspäätöksen saanutta miestä karkasi Joutsenon säilöönottoyksiköstä – kaksi yhä karkuteillä
Yle: Kolme karkotuspäätöksen saanutta miestä karkasi Joutsenon säilöönottoyksiköstä – kaksi yhä karkuteillä 13.10.2015
Entisen Konnunsuon vankilan tiloissa sijaitsevasta säilöönottoyksiköstä karkasi kolme miestä maanantai-iltana. Yksi miehistä saatiin kiinni muutama tunti paon jälkeen.

MTV: Karenssin lyhentäminen selvityksessä: Turvapaikanhakijat päässevät jatkossa aiemmin töihin
MTV: Karenssin lyhentäminen selvityksessä: Turvapaikanhakijat päässevät jatkossa aiemmin töihin 13.10.2015
Sisäministeriö selvittää yhteistyössä työministeriön kanssa turvapaikanhakijoiden työkarenssin lyhentämistä.

Iltalehti: Poliisin pizzajahti herättää närää - "se on rasismia"
Iltalehti: Poliisin pizzajahti herättää närää - "se on rasismia" 13.10.2015
Poliisin harmaan talouden vastainen pizzakampanja on saanut sosiaalisessa mediassa osakseen kovaa kritiikkiä.

17.34
Avainsanat:
Facebook,
maahanmuuttajat,
poliisi,
rasismi,
rikollisuus,
Tino Singh,
Ville Niinistö
Uusi Suomi: Turvapaikanhakijat: Tämä pinkka laskuja vain kasvaa – ”Eihän niitä kukaan maksa”
Uusi Suomi: Turvapaikanhakijat: Tämä pinkka laskuja vain kasvaa – ”Eihän niitä kukaan maksa” 13.10.2015
Paperittomien klinikan toiminnan suunnittelussa mukana ollut lääkäri Pekka Tuomola on huolissaan paperittomien ihmisten määrän kasvusta Suomessa. Vapaaehtoisten lääkärien voimin paperittomia hoitava paperittomien klinikka on Tuomolan mukaan jo nyt ”äärirajoilla”.

14.52
Avainsanat:
Diakonissalaitos,
käännytys,
laiton oleskelu,
Mia Poutanen,
Pekka Tuomola,
poliisi,
turvapaikanhakijat
Keskisuomalainen: EU apuun pakolaisten kotouttamisessa – Suomesta ei hätäsiirtoja
Keskisuomalainen: EU apuun pakolaisten kotouttamisessa – Suomesta ei hätäsiirtoja 13.10.2015
Euroopan komissio suunnittelee jäsenvaltioille apua pakolaisten kotouttamiseen.

Ilta-Sanomat: Poliisi: Tänä vuonna Suomessa jo 10 000 laitonta pakolaista – ”Eihän tällainen ole hallittua maahanmuuttoa”
Ilta-Sanomat: Poliisi: Tänä vuonna Suomessa jo 10 000 laitonta pakolaista – ”Eihän tällainen ole hallittua maahanmuuttoa” 13.10.2015
Poliisi arvioi, että laittomasti Suomessa olevien määrä kasvaa rajusti.

13.15
Avainsanat:
Kaj Wahlman,
laiton oleskelu,
poliisi,
Ruotsi,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat
maanantai 12. lokakuuta 2015
MTV: Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus
MTV: Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus 12.10.2015
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaistaustaisen miehen sakkoihin, kun hän haukkui pysäköinnintarkastajaa rasistiksi ja fasistiksi. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta.

Ilta-Sanomat: Missä viipyy palautussopimus? Irakin vastausta Suomelle odotellaan yhä
Ilta-Sanomat: Missä viipyy palautussopimus? Irakin vastausta Suomelle odotellaan yhä 12.10.2015
Suomi toivoo Irakin vastaavan sopimustarjoukseen mahdollisimman pian.
Muut Pohjoismaat solmivat palautussopimuksen Irakin kanssa vuonna 2008, mutta Suomi yrittää neuvotella sopimusta edelleen.
Suomi toivoo Irakin vastaavan sopimustarjoukseen mahdollisimman pian.
Muut Pohjoismaat solmivat palautussopimuksen Irakin kanssa vuonna 2008, mutta Suomi yrittää neuvotella sopimusta edelleen.
klo
22.28
Avainsanat:
Irak,
käännytys,
palautussopimus,
Pekka Hyvönen,
Timo Soini,
turvapaikanhakijat
Yle: Suomesta tuli suosikkikohde: Jopa kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoiden rekisteröintejä EU:ssa
Yle: Suomesta tuli suosikkikohde: Jopa kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoiden rekisteröintejä EU:ssa 12.10.2015
Moniin maihin turvapaikanhakijoita saapuu Suomea enemmän, mutta rekisteröinneissä Suomi sijoittuu tilastojen kärkipäähän. Eniten turvapaikanhakijoita rekisteröidään Saksassa ja Ruotsissa.

Ilta-Sanomat: Myös keskustan Lomayhtymä turvapaikkabisneksessä
Ilta-Sanomat: Myös keskustan Lomayhtymä turvapaikkabisneksessä 12.10.2015
Pääosin keskustan omistama yhtiö alkaa pyörittää Lappajärven Kivitipussa hotellin sijasta vastaanottokeskusta.

MTV: Soini: Pakolaisten vastaanotto suoraan Turkista olisi järkevää
MTV: Soini: Pakolaisten vastaanotto suoraan Turkista olisi järkevää 12.10.2015
Pakolaisten vastaanotto Turkista on paljon järkevämpää kuin laittomasti EU:hun tulleiden siirtely jäsenmaasta toiseen, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps.).

Yle: Turvapaikanhakijoille haravat kouraan – ”Emme ole tulleet Suomeen nukkumaan”
Yle: Turvapaikanhakijoille haravat kouraan – ”Emme ole tulleet Suomeen nukkumaan” 12.10.2015
Yhdessä tekeminen on parasta kotoutusta, ajatellaan Punkalaitumella. Paikallinen vanhainkotiyhdistys järjesti viime lauantaina pihatalkoot vanhustentalojen pihamaalla. Talkoisiin osallistui myös turvapaikanhakijoita.

MTV: Suomeen siirretään pian 150 turvapaikanhakijaa muualta EU:sta
MTV: Suomeen siirretään pian 150 turvapaikanhakijaa muualta EU:sta 12.10.2015
Suomi ottaa EU:n sisäisistä siirroista vastaan ensimmäiseksi 100 turvapaikanhakijaa Italiasta ja 50 Kreikasta, kertoo Maahanmuuttovirasto. Turvapaikanhakijat tulevat Suomeen kahden kuukauden sisällä.

Yle: Oleskeluluvan saaneista heti asunnottomia – Helsingin vuokrajonoon tulossa suuri piikki
Yle: Oleskeluluvan saaneista heti asunnottomia – Helsingin vuokrajonoon tulossa suuri piikki 12.10.2015
Ensimmäisiä turvapaikanhakijoita odotetaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntojonoon tammi-helmikuussa, kun oleskelulupia aletaan vähitellen myöntää. Arvioiden mukaan jo ennestään pitkä jono kasvaa ainakin 1 600 hakijalla. Kaupungin keinot varautua kasvavaan kysyntään ovat rajalliset.

Yle: Irakilaiset protestoivat turvapaikkapäätösten jäädyttämisiä – "Älkää luottako Irakin hallituksen lausuntoihin"
Yle: Irakilaiset protestoivat turvapaikkapäätösten jäädyttämisiä – "Älkää luottako Irakin hallituksen lausuntoihin" 12.10.2015
Uusi Suomi: Suomeen tullut irakilainen väittää: Palautus Ruotsista väkivalloin
Helsingin Sanomat: Irakilaiset turvapaikanhakijat: "Emme tulleet tänne hakemaan ruokaa tai rahaa"
MTV: Irakilaiset pelkäävät palautusta: "Bagdadissa et voi tietää, milloin kuolet"
Ilta-Sanomat: Irakilaiset turvapaikanhakijat eivät halua Suomesta pois – ”Jos menee takaisin, menettää henkensä”
Irakilaismiehistä koostuva joukko osoitti tänään mieltään Helsingissä. Taustalla on Maahanmuuttoviraston päätös pistää irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkapäätökset jäihin.
Helsingissä 300 turvapaikkaa odottavien irakilaisten joukko on kirjoittanut vetoomuksen Suomen kansalaisille ja hallitukselle pyytääkseen suojelua.

18.53
Avainsanat:
Irak,
palautussopimus,
Ruotsi,
Timo Soini,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
Vapaa liikkuvuus -verkosto,
väkivalta
Ilta-Sanomat: Suomeen salakuljetettiin lyhyessä ajassa jopa satoja pakolaisia – näin ammattimaisesti rikolliset toimivat
Ilta-Sanomat: Suomeen salakuljetettiin lyhyessä ajassa jopa satoja pakolaisia – näin ammattimaisesti rikolliset toimivat 12.10.2015
Suomeen on salakuljetettu satoja pakolaisia tämän vuoden aikana. Toiminnasta on vastannut järjestäytynyt rikollisorganisaatio.
Suomeen on salakuljetettu satoja pakolaisia tämän vuoden aikana. Toiminnasta on vastannut järjestäytynyt rikollisorganisaatio.
klo
18.13
Avainsanat:
ihmissalakuljetus,
Jukka Tekokoski,
Jyri Siitari,
laiton maahantulo,
rajavalvonta,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Ilta-Sanomat: Kokoomuksen kansanedustaja mukana turvapaikkabisneksessä
Ilta-Sanomat: Kokoomuksen kansanedustaja mukana turvapaikkabisneksessä 11.10.2015
Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti istuu turvapaikkabisnekseen ryminällä menneen Luona Oy:n hallituksessa.
Poliitikkojen kytkökset turvapaikkabisnekseen nousivat esille perjantaina, kun euroedustaja Jussi Halla-aho (ps) käsitteli asiaa perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa.

17.22
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
Kokoomus,
Sanna Lauslahti,
turvapaikanhakijat,
Ulpu Iivari,
vastaanottokeskus
Yle: Pakolaiskriisi saattaa lisätä paperittomien määrää myös Suomessa – tosin routa ajaa osan pois, jos sukulaisia ei ole
Yle: Pakolaiskriisi saattaa lisätä paperittomien määrää myös Suomessa – tosin routa ajaa osan pois, jos sukulaisia ei ole 11.10.2015
Paperittomien klinkalla odotetaan potilaiden lisääntyvän: lain mukaan terveyskeskusten ei tarvitse hoitaa paperittomia, jos kyseessä ei ole hätätapaus. Pimeiden töiden tekeminen polkuhinnalla voi olla joillekin elinehto.

17.19
Avainsanat:
Heli Aali,
Jemina Heinonen,
käännytys,
laiton oleskelu,
Marko Juntunen,
oleskelulupa,
Ruotsi,
toimeentulotuki,
turvapaikanhakijat,
työlupa
Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijat nahistelivat Forssassa – poliisi rauhoitti tilanteen
Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijat nahistelivat Forssassa – poliisi rauhoitti tilanteen 11.10.2015
Forssan Lehti: Joukkotappelu Forssan hätämajoitusyksikössä 12.10.2015
Forssan Rantasipissä sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa tarvittiin poliisin apua.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan useampaa poliisipartiota tarvittiin tänään Forssan Rantasipin vastaanottokeskuksessa rauhoittamaan asukkaiden välille syntyneitä erimielisyyksiä.
Hämeen poliisilaitos on vaitonainen asiasta.

Iltalehti: Turvapaikanhakijat halutaan nopeasti töihin
Iltalehti: Turvapaikanhakijat halutaan nopeasti töihin 11.10.2015
Iltalehti: Jopa puolet turvapaikanhakijoista jää työttömiksi
Työ- ja elinkeinoministeriössä ollaan valmiita ajatukseen, että karenssi turvapaikanhakijoiden työnteolle poistuisi.

13.12
Avainsanat:
oleskelulupa,
Olli Sorainen,
sosiaaliturva,
Tuija Oivo,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työlupa
lauantai 10. lokakuuta 2015
Yle: Soini: Hallitsematon maahanmuutto saatava kuriin
Yle: Soini: Hallitsematon maahanmuutto saatava kuriin 10.10.2015
Yle: Soini: Irak katsoo palautussopimusta "myönteisessä valossa"
Maahanmuutto on koko Euroopassa ryöstäytynyt käsistä, perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoo.

22.01
Avainsanat:
Dublin-tapaukset,
Irak,
palautussopimus,
Petteri Orpo,
Ruotsi,
Timo Soini,
turvapaikanhakijat
Yle: Jotain rajaa -mielenosoitus täytti Narinkkatorin Helsingissä
Yle: Jotain rajaa -mielenosoitus täytti Narinkkatorin Helsingissä 10.10.2015
Poliisi varautui tiukin turvatoimin rajojen sulkemista vaativien ja vastamielenosoittajien mielenosoitukseen Helsingissä. Muutaman sadan ihmisen joukkoa kaitsi kymmeniä poliiseja.

21.43
Avainsanat:
Homma-foorumi,
maahanmuutto,
poliisi,
rajavalvonta,
rasismi,
turvapaikanhakijat
Iltalehti: Nyt puhuu Irakin suurlähettiläs: "Irak pitää terroristit poissa Suomesta"
Iltalehti: Nyt puhuu Irakin suurlähettiläs: "Irak pitää terroristit poissa Suomesta" 10.10.2015
Irakin Suomen-suurlähettiläs vastustaa irakilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautusta, mutta tukee osan päätöstä matkustaa takaisin kotimaahansa.

Ilta-Sanomat: Onko turvapaikanhakija oikeasti lapsi? ”Jotkut käyttävät järjestelmää hyväkseen”
Ilta-Sanomat: Onko turvapaikanhakija oikeasti lapsi? ”Jotkut käyttävät järjestelmää hyväkseen” 10.10.2015
Ruotsin Malmöhön saapuu tällä hetkellä tuhansia turvapaikanhakijoita joka viikko. Maan maahanmuuttovirastossa työskentelevä mies kertoo, että suuri osa on liikkeellä aidon hädän ja pelon vuoksi, mutta joukossa on myös niitä, jotka yrittävät saada pakolaisstatuksen ja paremmat elinolosuhteet vilpillisin keinoin.

20.37
Avainsanat:
alaikäiset turvapaikanhakijat,
ikätestit,
Juha Kannelmaa,
Maahanmuuttovirasto,
Ruotsi
Iltalehti: IL-gallupin enemmistö: Maahantuloa rajoitettava
Iltalehti: IL-gallupin enemmistö: Maahantuloa rajoitettava 10.9.2015
Yli puolet suomalaisista haluaisi rajoittaa turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan, selviää Iltalehden teettämästä kyselytutkimuksesta.

perjantai 9. lokakuuta 2015
Yle: Kunnallisverossa korotuspaineita turvapaikanhakijoiden takia – "Korvaukset eivät kata päivähoidon kustannuksia"
Yle: Kunnallisverossa korotuspaineita turvapaikanhakijoiden takia – "Korvaukset eivät kata päivähoidon kustannuksia" 9.10.2015
Turvapaikanhakijoiden nopeasti kasvanut määrä lisää painetta kunnallisveron korottamiseen. Kuntaliiton mukaan valtion kunnille maksamat korvaukset eivät jatkossa riitä kasvaviin kuluihin. Kuntaliitto uudistaisi kotouttamista, jotta ensi talvelle ennustetusta pakolaismäärästä selvittäisiin.

Iltalehti: Poliisipartiot ravasivat yöllä vastaanottokeskuksessa - tappeluita ja raivoa vartijaa kohtaan
Iltalehti: Poliisipartiot ravasivat yöllä vastaanottokeskuksessa - tappeluita ja raivoa vartijaa kohtaan 9.10.2015
Poliisi kävi kolme kertaa Lahden Hennalan hätämajoitusyksikössä rauhoittamassa aggressiivisesti käyttäytyneitä henkilöitä torstain ja perjantain välisenä yönä.

Ilta-Sanomat: Jussi Halla-aho turvapaikanhakijoista: ”Meillä on pian kadulla paljon pettynyttä ja turhautunutta porukkaa”
Ilta-Sanomat: Jussi Halla-aho turvapaikanhakijoista: ”Meillä on pian kadulla paljon pettynyttä ja turhautunutta porukkaa” 9.10.2015
Uusi Suomi: Jussi Halla-aho haluaa ”ketjureaktion” Schengen-alueelle – onko se jo alkamassa?
Euroedustaja Jussi Halla-aholla (ps) ei ollut kovin kaunista sanottavaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta, kun hän puhui puolueensa tilaisuudessa Helsingissä tänään.
Jussi Halla-ahon mielestä Suomen osalta ei voida puhua pakolaiskriisistä.

16.13
Avainsanat:
Belgia,
Hollanti,
Jussi Halla-aho,
Petteri Orpo,
Ruotsi,
turvapaikanhakijat,
xxx
HS: Ministeri Mäntylä rajoittaisi maahanmuuttajien tukia – "Tanskan mallista esimerkkiä"
Helsingin Sanomat: Ministeri Mäntylä rajoittaisi maahanmuuttajien tukia – "Tanskan mallista esimerkkiä" 9.10.2015
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä haluaa tuoda Suomeen mallia Tanskasta pyrkiessään rajoittamaan maahanmuutosta valtiolle syntyviä kustannuksia.

Yle: Asunnottomuus uhkaa lisääntyä: "Tämä leviää uudestaan käsiin"
Yle: Asunnottomuus uhkaa lisääntyä: "Tämä leviää uudestaan käsiin" 9.10.2015
Turvapaikanhakijoiden määrän nopea kasvu on mullistamassa asunnottomuuden ehkäisemiseksi tehdyt suunnitelmat. Sadat uudet asunnontarvitsijat uhkaavat kääntää asunnottomuuden jälleen kasvuun muun muassa Tampereella.

Ilta-Sanomat: Näillä aloilla maahanmuuttajat huhkivat – monet alat olisivat pulassa ilman
Ilta-Sanomat: Näillä aloilla maahanmuuttajat huhkivat – monet alat olisivat pulassa ilman 9.10.2015
Laivojen siivous, bussin kuljetus ja remonttihommat ovat maahanmuuttajien hallussa.
Monet alat olisivat pulassa ilman maahanmuuttajia.

MTV: Vinkkimiehet: Vastaanottokeskuksissa räjähdysherkkä tilanne
MTV: Vinkkimiehet: Vastaanottokeskuksissa räjähdysherkkä tilanne 9.10.2015
Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ja heidän välisensä uskonnolliset jännitteet puhuttavat MTV.fi:n Vinkkimiehiä uudessa jaksossa.

Yle: Ruokaa, lumenkolausta ja tulkkausta: Turvapaikanhakijat työllistävät tuhansia jo nyt
Yle: Ruokaa, lumenkolausta ja tulkkausta: Turvapaikanhakijat työllistävät tuhansia jo nyt 9.10.2015
Kymmenientuhansien turvapaikanhakijoiden tulo luo Suomeen tuhansia työpaikkoja. Turvapaikanhakijoille tarvitaan ruokaa, kouluja ja lääkäreitä. Osa palveluista ostetaan paikallisilta yrityksiltä.

16.02
Avainsanat:
Hanna Kautto,
Maahanmuuttovirasto,
opetus,
tulkki,
turvapaikanhakijat,
työelämä
MTV: MTV:n kysely: Suomalaiset haluaisivat vaikeuttaa tuntuvasti irakilaisten turvapaikanhakijoiden asemaa
MTV: MTV:n kysely: Suomalaiset haluaisivat vaikeuttaa tuntuvasti irakilaisten turvapaikanhakijoiden asemaa 9.10.2015
Suomalaiset haluaisivat irakilaisille selvästi nykyistä tiukemmat kriteerit turvapaikan myöntämiseen. Valtaosa eli noin 70 prosenttia Suomeen viime kuukausina saapuneista turvapaikanhakijoista on kotoisin juuri Irakista.

torstai 8. lokakuuta 2015
Uusi Suomi: Turvapaikanhakijat tappelivat – käytettiin puukkoa
Uusi Suomi: Turvapaikanhakijat tappelivat – käytettiin puukkoa 8.10.2015
Viiden miehen välille syntyi riitaa turvapaikanhakijoiden asuttamassa yksityisasunnossa, Kajaanissa, poliisi kertoo.

MTV: IL: Turvapaikanhakijat aikovat jäädä Suomeen – vaikka ilman oleskelulupaa
MTV: IL: Turvapaikanhakijat aikovat jäädä Suomeen – vaikka ilman oleskelulupaa 8.10.2015
Osa turvapaikanhakijoista on vankkumattomasti sitä mieltä, että he pysyvät Suomessa, vaikkeivat saisikaan turvapaikkaa.

MTV: Yli 4 500 ulkomaalaista opiskelijaa sai oleskeluluvan Suomeen
MTV/STT: Yli 4 500 ulkomaalaista opiskelijaa sai oleskeluluvan Suomeen 8.10.2015
Maahanmuuttovirasto on myöntänyt tämän vuoden tammi-syyskuussa opiskelijan oleskeluluvan 4 685 henkilölle.
Kielteisen päätöksen sai 381 hakijaa eli vajaat kahdeksan prosenttia päätöksen saaneista. Syynä kielteiseen päätökseen oli useimmiten epäselvä toimeentulo.
Eniten opiskelun perusteella oleskelulupaa hakivat venäläiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset.

Iltalehti: Suomen pakolaislinja unohtui EU:ssa - "Pyörää ollaan keksimässä uudelleen"
Iltalehti: Suomen pakolaislinja unohtui EU:ssa - "Pyörää ollaan keksimässä uudelleen" 8.10.2015
Euroopan unionin pitäisi panna täytäntöön 2006 Suomen johdolla pakolaistulvan varalle laaditut päätöksensä, sanoo ex-ministeri Kari Rajamäki (sd).

9.09
Avainsanat:
Astrid Thors,
Dublin-tapaukset,
EU,
Kari Rajamäki,
rajavalvonta,
Schengen,
turvapaikanhakijat
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Yle: "Isänmaallinen enemmistö" kerää salaisessa ryhmässä allekirjoituksia rasismia vastaan
Yle: "Isänmaallinen enemmistö" kerää salaisessa ryhmässä allekirjoituksia rasismia vastaan 7.10.2015
Facebookissa toimivan ryhmän rasisminvastainen vetoomus on kerännyt paljon allekirjoittajia muun muassa taiteilijoilta. Allekirjoittajat toivovat maan poliittisen johdon reagoivan päättäväisemmin väkivallan aiheuttamaan uhkaan.

Yle: Lammin vastaanottokeskuksessa tuhotyön yritys – asunto yritettiin polttaa
Yle: Lammin vastaanottokeskuksessa tuhotyön yritys – asunto yritettiin polttaa 7.10.2015
Poliisi: Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Lammin Pellavamakasiininkujalta
Poliisi kaipaa yleisöhavaintoja Lammin Pellavamakasiininkujalla viime yönä sattuneeseen tuhotyön yritykseen liittyen. Kerrostalo yritettiin polttaa ulkoapäin sytyttämällä.

14.49
Avainsanat:
Hämeenlinna,
Juha Sipilä,
Minna Jussila,
Petteri Orpo,
SPR,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Yle: Viestintäasiantuntija: ”A2 Pakolais-iltaan masinoitiin trollikampanja”
Yle: Viestintäasiantuntija: ”A2 Pakolais-iltaan masinoitiin trollikampanja” 7.10.2015
A2 Pakolais-ilta herätti paljon keskustelua Twitterissä. Kaksi asiantuntijaa seurasi sosiaalista mediaa ohjelman aikana.

12.07
Avainsanat:
Ismo Söderling,
Katleena Kortesuo,
maahanmuuttokeskustelu,
pakolaiset,
rasismi
Verkkouutiset: Taloustieteen professori maahanmuutosta: On vain nämä kaksi mahdollista ratkaisua
Verkkouutiset: Taloustieteen professori maahanmuutosta: On vain nämä kaksi mahdollista ratkaisua 7.10.2015
Professorin mukaan kasvaneen maahanmuuton suhteen on pakko olla inhorealisti ja aika vain pahentaa ongelmaa.

Helsingin Uutiset: Pakolaisten tuet voidaan hinnoitella eri tasoille – huippuasiantuntija Ylellä: "Elintasomme laskee"
Helsingin Uutiset: Pakolaisten tuet voidaan hinnoitella eri tasoille – huippuasiantuntija Ylellä: "Elintasomme laskee" 7.10.2015
Maailman arvostetuimpiin kansainvälisen oikeuden asiantuntijoihin kuuluva professori Martti Koskenniemi Helsingin yliopistosta sanoo, että Suomi ja muut EU-maat voivat maksaa täältä turvapaikan saaneille ihmisille erilaisia sosiaalitukia kuin omille kansalaisilleen.

Yle: "Ulkomaalainen seurasi" – Poliisi ihmettelee somekirjoittelun motiiveja
Yle: "Ulkomaalainen seurasi" – Poliisi ihmettelee somekirjoittelun motiiveja 7.10.2015
Poliisin mukaan Kajaanissa ei ole sen turvattomampaa kuin aiemminkaan, vaikka Facebookissa leviää tarinoita naisia seuraavista ulkomaalaisista. Somekirjoittelun sijaan poliisi kannustaa kertomaan häiritsevästä seuraamisesta suoraan poliisille.

10.55
Avainsanat:
Facebook,
Hannu Rönkkö,
Kajaani,
poliisi,
rikollisuus,
turvallisuus,
ulkomaalaiset
Iltalehti: Turvapaikanhakijoista tuli bisnestä - tutkija varoittaa
Iltalehti: Turvapaikanhakijoista tuli bisnestä - tutkija varoittaa 7.10.2015
Suomen uusista vastaanottokeskuksista yhä useamman avaa yksityinen yritys. Ruotsissa pakolaisbisneksestä on noussut iso kohu.

10.48
Avainsanat:
Espoo,
Hanna Kautto,
Maahanmuuttovirasto,
Paavo Voutilainen,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
tiistai 6. lokakuuta 2015
Yle: Iso osa turvapaikanhakijoista työllistyy ajan myötä
Yle: Iso osa turvapaikanhakijoista työllistyy ajan myötä 6.10.2015
Taloustutkimuksen kartoittamat mielipiteet piirtävät turvapaikanhakijoista pessimistisen kuvan. Turvapaikanhakijoista iso osa työllistyy ja kaikkiaan maahanmuuttajissa on ryhmiä, joilla on ollut tutkimusten mukaan jopa parempi työllisyysaste kuin kantasuomalaisilla.

19.50
Avainsanat:
maahanmuuttajat,
sosiaaliturva,
tilasto,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työttömyys
Yle: Rehtorilla selkeä näkemys: valtaväestön lapset pidettävä kouluissa enemmistönä
Yle: Rehtorilla selkeä näkemys: valtaväestön lapset pidettävä kouluissa enemmistönä 6.10.2015
Kokenut rehtori kritisoi maahanmuuttajien sijoittamista vain yhteen kouluun ja asuinalueelle. Kotouttamisen onnistuminen vaatii sen, että suurin osa oppilaista on valtaväestöä, joka tuntee koulun tavat ja suomalaisen kulttuurin. Maahanmuuttajien määrästä riippumatta koulussa on noudatettava opetussuunnitelmaa.

Yle: Ei turvapaikanhakijoita Ahvenanmaalle – "Toimivalta ei koske tällaisia asioita"
Yle: Ei turvapaikanhakijoita Ahvenanmaalle – "Toimivalta ei koske tällaisia asioita" 6.10.2015
Sisäministeriön arvion mukaan Suomeen voi saapua tänä vuonna jopa 50 000 turvapaikanhakijaa. Heille ei kuitenkaan löydy sijaa Ahvenanmaalta.

HS: Perussuomalaisten Tynkkynen saa tukea Helsingin piiriltä: Turvapaikanhakijoita ei pidä päästää Ruotsista Suomeen
Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten Tynkkynen saa tukea Helsingin piiriltä: Turvapaikanhakijoita ei pidä päästää Ruotsista Suomeen 6.10.2015
Perussuomalaisten Helsingin piiri toimitti tiistaiaamuna julkisuuteen tiedotteen, jossa piiri vaatii nykyistä tehokkaampia toimia pakolaisvirran pysähdyttämiseksi. Helsingin Perussuomalaiset vaativat varsinkin Ruotsin rajalle tiukennuksia, jotta pakolaiset pysyisivät Ruotsin puolella.

14.41
Avainsanat:
Nuutti Hyttinen,
perussuomalaiset,
Ruotsi,
Sebastian Tynkkynen,
turvapaikanhakijat
Iltalehti: SAK varoittaa luomasta halpatyömarkkinoita turvapaikanhakijoille
Iltalehti: SAK varoittaa luomasta halpatyömarkkinoita turvapaikanhakijoille 6.10.2015
SAK:n hallitus vaatii tehokkaampia toimia turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi ja työllistämiseksi.
Samalla on varmistettava, että turvapaikanhakijoilla on samat työehdot kuin muillakin työntekijöillä, ettei Suomeen luotaisi halpatyömarkkinoita.

Iltalehti: Suomeen pyrkivä irakilaismies paljasti kikkansa amerikkalaislehdelle
Iltalehti: Suomeen pyrkivä irakilaismies paljasti kikkansa amerikkalaislehdelle 8.10.2015
- Puhun syyrialaisella aksentilla, jos minun täytyy, Mohammed Jassim sanoi Washington Postille.

Yle: Yli puolet uskoo: Valtaosa turvapaikanhakijoista jää työttömiksi ja elää sosiaalituilla
Yle: Yli puolet uskoo: Valtaosa turvapaikanhakijoista jää työttömiksi ja elää sosiaalituilla 6.10.2015
Kansalaisilla on lohduton näkemys turvapaikanhakijoiden tulevaisuudesta Suomessa. Taloustutkimuksen mielipidekyselyn mukaan yli puolet (51 %) haastatelluista katsoo, että suurin osa maahan jäävistä turvapaikanhakijoista jää työttömiksi ja elää sosiaalietuuksilla.

12.04
Avainsanat:
Jari Pajunen,
toimeentulotuki,
turvapaikanhakijat,
tutkimus,
työelämä,
työttömyys
maanantai 5. lokakuuta 2015
Vantaan Sanomat: Amnesty-pomo haluaa vaientaa median – ”Jussi Halla-aho on yhteiskunnalle vaarallinen fasisti”
Vantaan Sanomat: Amnesty-pomo haluaa vaientaa median – ”Jussi Halla-aho on yhteiskunnalle vaarallinen fasisti” 5.10.2015
Amnesty Internationalin Suomen osaston johtokunnan puheenjohtaja Jussi Förbom, 38, haluaa suitsia suomalaiset mediat, jotta nämä eivät jatkossa kirjoittaisi europarlamentaarikko ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahosta.

21.04
Avainsanat:
Amnesty,
EU,
ihmissalakuljetus,
Jussi Förbom,
Jussi Halla-aho,
rajavalvonta,
rasismi,
sananvapaus,
väkivalta
Yle: Turvapaikanhakijat tappelivat Rovaniemellä
Yle: Turvapaikanhakijat tappelivat Rovaniemellä 5.10.2015
Poliisi on joutunut selvittelemään turvapaikanhakijoiden välisiä riitoja viikonloppuna Rovaniemellä.

MTV: Helsingin mielenilmaukset olivat lähellä kärjistyä: "Ei ollut aivan kympin suoritus"
MTV: Helsingin mielenilmaukset olivat lähellä kärjistyä: "Ei ollut aivan kympin suoritus" 5.10.2015
Lauantaina järjestettiin mielenilmauksia maahanmuuton puolesta ja sitä vastaan ainakin Lahdessa, Torniossa ja Helsingissä. Helsingissä poliisi oli varautunut kahteen mielenosoitukseen järeästi.

14.54
Avainsanat:
Helsinki,
Jussi Huhtela,
Lahti,
poliisi,
rasismi,
Tornio,
turvapaikkapolitiikka
Yle: Perussuomalaisten yhtenäisyys rakoilee: Varapuheenjohtaja vaatii äänestystä maahanmuuttajista ja hallitusjatkosta
Yle: Perussuomalaisten yhtenäisyys rakoilee: Varapuheenjohtaja vaatii äänestystä maahanmuuttajista ja hallitusjatkosta 5.10.2015
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen vaatii äänestystä puolueen jatkamisesta hallituksessa. Tynkkysen mukaan perussuomalaisten ei tule hyväksyä hallituksen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

13.31
Avainsanat:
Aleksi Hernesniemi,
Facebook,
perussuomalaiset,
Ruotsi,
Sebastian Tynkkynen,
Terhi Kiemunki,
turvapaikanhakijat
Iltalehti: Puolet turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen - maasta poistamiseen voi mennä vuosia
Iltalehti: Puolet turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen - maasta poistamiseen voi mennä vuosia 5.10.2015
Jos aiempien vuosien trendi jatkuu, noin puolet turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen ja määräyksen poistua Suomesta.
Maahanmuuttoviraston tuoreen arvion mukaan Suomeen saapuu tänä vuonna noin 50 000 turvapaikanhakijaa.

9.45
Avainsanat:
Irak,
Kaj Wahlman,
käännytys,
Maahanmuuttovirasto,
Mari Helenius,
oleskelulupa,
palautussopimus,
poliisi,
turvapaikanhakijat
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
MTV: Der Spiegel: Soini väläyttää sanktioita maille, jotka eivät ota pakolaisia
MTV: Der Spiegel: Soini väläyttää sanktioita maille, jotka eivät ota pakolaisia 4.10.2015
Ulkoministeri Timo Soini sanoo, että Suomi kantaa vastuunsa pakolaistilanteen hoidossa. Samalla hän väläyttää EU-tukien leikkaamista mailta, jotka kieltäytyvät pakolaisten vastaanottamisesta.
Der Spiegel-lehti kirjoittaa, että oikeistopopulisti Timo Soini on muuttanut linjaansa pehmeämpään suuntaan pakolaiskriisin hoidossa.

19.38
Avainsanat:
Angela Merkel,
EU,
kehitysapu,
Olli Immonen,
Olli Sademies,
perussuomalaiset,
Timo Soini,
turvapaikanhakijat
Ilta-Sanomat: Poliisi Helsingin mielenosoitusten yhteenotoista: ”Mitäköhän tekemistä rasismin vastustamisen kanssa?”
Ilta-Sanomat: Poliisi Helsingin mielenosoitusten yhteenotoista: ”Mitäköhän tekemistä rasismin vastustamisen kanssa?” 4.10.2015
Helsingin Uutiset: Rasismin vastustajat hyökkäsivät poliisin kimppuun - nyt tuli selitys
Ympäri Suomea osoitettin perjantaina ja lauantaina mieltä toisaalta hallitsematonta maahanmuuttoa ja toisaalta rasismia vastaan.

Ilta-Sanomat: Joukkotappelu Heikinharjun vastaanottokeskuksessa – poliisi: ”Tämmöisiä joskus tapahtuu”
Ilta-Sanomat: Joukkotappelu Heikinharjun vastaanottokeskuksessa – poliisi: ”Tämmöisiä joskus tapahtuu” 4.10.2015
Oulussa vastaanottokeskuksessa sattuneen kärhämän esitutkinta alkaa sunnuntaina.
Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa tapahtui lauantai-iltana viiden henkilön välinen tappelu, kertoo Oulun poliisi.

lauantai 3. lokakuuta 2015
Yle: Mielenosoitukset hiljenivät Helsingissä – Poliisin saldo: Kuusi kiinni ja kaksi kolhittua poliisiautoa
Yle: Mielenosoitukset hiljenivät Helsingissä – Poliisin saldo: Kuusi kiinni ja kaksi kolhittua poliisiautoa 3.10.2015
Suuremmilta ongelmilta on vältytty, vaikka kaksi poliisiautoa sai kolhuja ja poliiseja heitettiin kananmunilla.

Ilta-Sanomat: Näin paljon yksi turvapaikanhakijan paikka maksaa vuodessa
Ilta-Sanomat: Näin paljon yksi turvapaikanhakijan paikka maksaa vuodessa 3.10.2015
Turvapaikanhakijoiden uusia vastaanottoyksiköitä perustetaan ympäri Suomen sitä mukaan, kun sopivia tiloja löytyy. Nyt myös yksityiset yritykset avaavat yksiköitä.
Yhdestä yksittäisestä turvapaikanhakijasta koituu suomalaisille veronmaksajille tuhansien eurojen kulut.

13.53
Avainsanat:
asuminen,
Jaana Vuorio,
Maahanmuuttovirasto,
Paavo Voutilainen,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
MTV: Tunteet kuumenivat Torniossa – huolena rahojen loppuminen ja miesten määrä turvapaikanhakijoissa
MTV: Tunteet kuumenivat Torniossa – huolena rahojen loppuminen ja miesten määrä turvapaikanhakijoissa 3.10.2015
Torniossa osoitettiin mieltä maahanmuuton puolesta ja vastaan. Rajat auki -mielenilmaus keräsi noin sata mielenosoittajaa. Rajat kiinni -mielenilmaus keräsi noin 300 mielenosoittajaa, vaikka sen Facebook-sivulla ilmoittautuneita oli yli 800.

MTV: Presidentti MTV:n Uutisextrassa: Malttia pakolaiskeskusteluun – älkää tehkö itsestänne rikollisia
MTV: Presidentti MTV:n Uutisextrassa: Malttia pakolaiskeskusteluun – älkää tehkö itsestänne rikollisia 3.10.2015
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on huolissaan viime aikojen suomalaisesta kansalaiskeskustelusta. Pakolaisteema on kuumentanut tunteita niin netin keskusteluissa ja kommenteissa kuin muissakin mielenilmauksissa. Niinistö haluaa muistuttaa, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos.

13.42
Avainsanat:
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
monikulttuurisuus,
Sauli Niinistö,
turvapaikanhakijat
perjantai 2. lokakuuta 2015
MTV: Hallitus haluaa turvapaikanhakijat nopeammin töihin
MTV: Hallitus haluaa turvapaikanhakijat nopeammin töihin 2.10.2015
Turvapaikanhakijoiden mahdollisuutta työntekoon saatetaan helpottaa kokeiluluonteisesti. Hallitus suunnittelee kokeilua, jossa työnteko sallittaisiin jo ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hakemuksen jättämisestä.

Yle: Presidentti Halonen: Suomen maine on kokenut kolauksen
Yle: Presidentti Halonen: Suomen maine on kokenut kolauksen 2.10.2015
Presidentti Tarja Halosen mielestä Suomen maine on kärsinyt turvapaikanhakijoita vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi. Suomi luokitellaan asenteellisesti yhä enemmän lähemmäs Itä-Eurooppaa, kuten Baltian maita, Romaniaa tai Unkaria, sanoo presidentti Halonen A-studion haastattelussa.

Iltalehti: Video paljastaa: Rasismin vastustajat kävivät joukolla yhden miehen kimppuun
Iltalehti: Video paljastaa: Rasismin vastustajat kävivät joukolla yhden miehen kimppuun 2.10.2015
Helsingin Sanomat: Mellakkavarusteiset poliisit valvoivat mielenosoitusta Tampereella – vastakkain rasismia vastustavat ja rajoja kiinni vaativat
Ilta-Sanomat: Tampereen mielenilmauksen käsirysy – yksi sai iskuja
Yksi Rajat kiinni -ryhmän mielenosoittaja ryntäsi rasismin vastustajien keskelle ja hänen kimppuunsa käyntiin.

18.32
Avainsanat:
Ismo Nykopp,
poliisi,
rasismi,
rikollisuus,
Tampere,
turvapaikkapolitiikka,
väkivalta
Iltalehti: Ku Klux Klan -miestä kuulusteltu - ei yhteyksiä ääriryhmiin
Iltalehti: Ku Klux Klan -miestä kuulusteltu - ei yhteyksiä ääriryhmiin 2.10.2015
Poliisi on kuulustellut viime perjantaina Lahden Hennalassa tapahtuneessa väkivaltaisessa mielenosoituksessa rasistisen Ku Klux Klan -järjestön asuun pukeutunutta henkilöä. Mies on käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti.

15.49
Avainsanat:
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
Lahti,
poliisi,
rasismi,
rasistinen rikos,
turvapaikanhakijat
Sisäministeriö: Uusi arvio turvapaikanhakijoiden määrästä on 50 000
Sisäministeriö: Uusi arvio turvapaikanhakijoiden määrästä on 50 000 2.10.2015
Syyskuussa Suomeen tuli lähes 11 000 turvapaikanhakijaa. Tämä on väkilukuun suhteutettuna suunnilleen saman verran kuin turvapaikanhakijoita saapui Saksaan ja Ruotsiin. Maahanmuuttovirasto tarkensi arviotaan koko vuoden hakijamäärästä. Uusi arvio on, että Suomeen saapuisi tänä vuonna kaikkiaan noin 50 000 turvapaikanhakijaa.

Iltalehti: Tuore selvitys: Suomi Euroopan kärkeä turvapaikanhakijoille maksettavissa tuissa
Iltalehti: Tuore selvitys: Suomi Euroopan kärkeä turvapaikanhakijoille maksettavissa tuissa 2.10.2015
Euroopan maahanmuuttoviranomaisten päivitetyssä selvityksessä selviää, että Suomi on kärkimaita tukien maksamisessa turvapaikanhakijoille.

Ilta-Sanomat: Apulaisjohtaja paljastaa turvapaikanhakijoiden ruokaprotestien todellisen syyn: 223 e/kk
Ilta-Sanomat: Apulaisjohtaja paljastaa turvapaikanhakijoiden ruokaprotestien todellisen syyn: 223 e/kk 2.10.2015
MTV: Vapaaottelija Amirkhani älähti ruokakohusta: "Hyviä esimerkkejä siitä, ketkä turvapaikkoja oikeasti tarvitsevat"
Oululaisen SPR:n Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön turvapaikanhakijat ovat protestoineet viime päivinä ja valittaneet, ettei heille tarjottu ruoka ole hyvää.

13.23
Avainsanat:
Janne Salmivaara,
Makwan Amirkhani,
Oulu,
toimeentulotuki,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Pohjalainen: Vesa-Matti Saarakkala: "Turvapaikanhakijat palautettava Ruotsiin"
Pohjalainen: Vesa-Matti Saarakkala: "Turvapaikanhakijat palautettava Ruotsiin" 2.10.2015
Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) on jättänyt sisäministeri Petteri Orpolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miksi turvallisen Dublin-maa Ruotsin kautta Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita ei palauteta Ruotsiin ja heidän turvapaikkahakemustaan käsitellä siellä?

13.05
Avainsanat:
Dublin-tapaukset,
perussuomalaiset,
Petteri Orpo,
rajavalvonta,
Ruotsi,
Tornio,
turvapaikanhakijat,
Vesa-Matti Saarakkala
Yle: Halikon katupartio aikoo seurata tarkasti turvapaikanhakijoita
Yle: Halikon katupartio aikoo seurata tarkasti turvapaikanhakijoita 2.10.2015
Halikon entiseen sairaalaan avattava turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus saa maanantaina ensimmäiset asukkaat. Osa Märynummen asukkaista on valmiita aloittamaan katupartioinnin poliisiin vastustuksesta huolimatta.

Iltalehti: Orpo arvioi: Satoja työttömiä töihin vastaanottokeskuksiin
Iltalehti: Orpo arvioi: Satoja työttömiä töihin vastaanottokeskuksiin 2.10.2015
Sisäministeri Petteri Orpon mukaan arvio Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on alakanttiin.

12.15
Avainsanat:
Petteri Orpo,
SPR,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työttömyys,
vastaanottokeskus
Yle: Ruokakulttuurien erot ratkesivat Kouvolassa – turvapaikanhakijoille oma thaimaalainen keittäjä
Yle: Ruokakulttuurien erot ratkesivat Kouvolassa – turvapaikanhakijoille oma thaimaalainen keittäjä 2.10.2015
Kouvolan hätämajoituskeskukseen on hankittu kokkiopiskelija ja thaimaalainen keittäjä vastaamaan turvapaikanhakijoille tarjottavista ruuista.

torstai 1. lokakuuta 2015
Kaleva: Poliisi pidätti turvapaikanhakijan seksuaalisesta häirinnästä Kemijärvellä
Kaleva: Poliisi pidätti turvapaikanhakijan seksuaalisesta häirinnästä Kemijärvellä 1.10.2015
Poliisi on ottanut kiinni turvapaikanhakijaksi rekisteröidyn miehen epäiltynä seksuaalisesta häirinnästä Kemijärvellä.

Yle: Turvapaikanhakijoiden ruokalistaa muutetaan maahanmuuttajille mieluisammaksi
Yle: Turvapaikanhakijoiden ruokalistaa muutetaan maahanmuuttajille mieluisammaksi 1.10.2015
Yle: Maahanmuuttovirasto ruokaprotestista: Tarjolla tavallista laitosruokaa, ei gourmet'ta
Ilta-Sanomat: Yllätyskäänne Oulun ruokaprotestissa – yksi santsasi neljättä kertaa
MTV: Ruokatuottaja kritiikistä Oulussa: "Se on inhimillistä"
Ilta-Sanomat: Tyytymättömät turvapaikanhakijat: "Haluamme vain ruokarahat" (video, 2 min)
Turvapaikanhakijoiden muonittamisesta vastaava Oulun Serviisi muokkaa hätämajoitusyksiön ruokalistaa. Riisilajiketta vaihdetaan, salaattia lisätään ja aamupuuro jätetään pois. Joukko turvapaikanhakijoita osoitti mieltään huonon ruoan vuoksi keskiviikkoiltana.

Yle: Turvapaikanhakijat aloittivat syömälakon Lahdessa
Yle: Turvapaikanhakijat aloittivat syömälakon Lahdessa 1.10.2015
Iltalehti: Turvapaikanhakijoiden nälkälakko Lahdessa: "Kun toimittajat lähtivät, menivät syömään"
Osa Lahteen majoitetuista irakilaisista turvapaikanhakijoista on tänään ruokalakossa vastalauseena Maahanmuuttoviraston turvapaikkakiristyksille. Turvapaikanhakijat kokoontuivat iltapäivällä Hennalan hätämajoituksen ulkopuolelle osoittamaan mieltään.

11.00
Avainsanat:
Ari Saarinen,
Irak,
Lahti,
nälkälakko,
oleskelulupa,
SPR,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)