maanantai 28. joulukuuta 2009

YLE: Turvakodit odottavat ruuhkaa pyhien jälkeen

YLE Uutiset: Turvakodit odottavat ruuhkaa pyhien jälkeen 28.12.2009

Turvakodit ennakoivat avun tarpeen kasvavan, kun vuodenvaihteen juhlapyhät ovat ohi. Joulu on ollut turvakodeissa vilkas: monin paikoin paikat täyttyivät jo ennen pyhiä. Turvakodit muistuttavat, että ruuhkasta huolimatta apua saa aina.

Esimerkiksi Jyväskylässä Keski-Suomen turvakodin kaikki paikat ovat olleet käytössä joulun ajan. Johtavan sosiaalityöntekijän Tuija Sojakan mukaan ylimääräisiä kriisipaikkoja pystytään vielä järjestämään. Muun muassa Vantaalla, Kokkolassa ja Porissa turvakoti täyttyi jo ennen joulua.

Turvakodit odottavat yhteydenottojen lisääntyvän edelleen pyhien ja vuodenvaihteen jälkeen, kun juhlat on juhlittu.

- Moni sinnittelee kotona pyhät ja lähtee hakemaan apua, kun arki alkaa, sanoo Lahden turvakodin johtava perhe- ja kriisityöntekijä Pirjo Virtanen.

Tukea saa aina

Turvakodit vakuuttavat, että apua saa, vaikka kaikki paikat olisivat täynnä. Viime kädessä avunhakijat ohjataan toisen kunnan turvakotiin, jos tilaa ei enää löydy.

- Aina kannattaa soittaa. Ongelmien kanssa ei missään tapauksessa tarvitse jäädä yksin, sanoo Vantaan turvakodin johtaja Virve Hagelberg.

Alkuvuosi tavallista hiljaisempi

Turvakotien asiakasmäärät laskivat alkuvuonna selvästi viime vuodesta, vaikka väkivalta ei tilastojen valossa vähentynyt. Kesän loppuun mennessä turvakotien käyttöaste oli vain noin 60 prosenttia, kun viime vuonna asiakaspaikoista täytettiin noin 90 prosenttia. Ensi- ja turvakotien liiton mukaan rahapuhlasta kärsivät kunnat vähensivät selvästi turvakotipalveluiden ostoa.

Turvakotien mukaan loppuvuonna tulijoiden määrä on ollut taas nousussa. Esimerkiksi Keski-Suomen turvakodissa alkuvuosi oli selvästi tavallista hiljaisempi, mutta talo on ollut täynnä syksystä lähtien.

Sen sijaan esimerkiksi Turussa ja Vantaalla turvakotien asiakasmäärä on säilynyt tänä vuonna lähes ennallaan.

Maahanmuuttajat hakevat apua

Vantaalla, kuten muissakin suurissa kaupungeissa, näkyvä muutos on maahanmuuttajataustaisten avunhakijoiden selvä kasvu.

- Maahanmuuttajataustaisia perheitä on ollut noin viidennes asiakkaista, mutta tänä vuonna heitä on tullut enemmän kuin koskaan aiemmin, Vantaan turvakodin johtaja Virve Hagelberg sanoo.