Hämeen Kaiku: SDP:n Razmyar: Suomi ottaa jatkossa entistä enemmän pakolaisia 2.5.2014
SDP:n Razmyar vappuna: verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta
SDP:n europarlamenttivaaliehdokas Nasima Razmyar nostaa esiin uuden teollisuuden, kuten cleantechin ja peliteollisuuden mahdollisuuksia. Hän pitää myös perinteisiä teollisuudenaloja, kuten metsäteollisuutta tulevaisuuden alana.
- Metsäteollisuuden suurinvestoinnit osoittavat hyvin selvästi sen, että Suomeen kannattaa investoida.
Razmyar pitää tärkeänä että taloudellisen kasvun lisäksi Suomessa tavoitellaan edelleen oikeudenmukaista tulonjakoa. Yhtenä välineenä tähän hän mainitsee verotuksen.
- Verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Siksi kaikki tulot - myös pääomatulot - on saatava samalle viivalle.
Razmyar muistuttaa EU:n roolista rauhanprojektina. Hänen mukaansa Suomen on syytä olla solidaarinen maailman kriiseissä.
- Viimeaikaiset konfliktit maailmalla, kuten Syyriassa, ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen tulee ottaa jatkossa vastaan entistä enemmän pakolaisia.
________________________________________________
SDP:n Razmyar vappuna: verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta
[...]
Arvoisat kuulijat,
Minä olen pakolainen. Perheeni joutui jättämään kotimaamme verisen sisällisodan vuoksi. Saavuimme Suomeen Rovaniemen vastaanottokeskukseen vuonna 1992.
Koko elämänsä työskennellyt ja aina perheensä elättänyt isäni odotti vastaanottokeskuksessa viikkorahaa nöyryytettynä. Äitini ei enää nähnyt vanhempiaan ennen heidän kuolemaansa.
Yksikään pakolainen ei jätä vapaaehtoisesti kotiaan tai kotimaataan, ystäviään tai perhettään. Taustalla vaikuttaa aina se suurin mahdollinen pelko, jonka ihminen voi elämänsä aikana kokea – pelko oman ja läheisten hengen menettämisestä. Isäni valitsi Suomen ja pakolaisuuden taatakseen perheelleen tulevaisuuden.
Meitä pakolaisia on nykyään monenlaisia. Toiset pakenevat sotaa, kurjuutta ja vainoa viettäen puolet elämästään erilaisilla leireillä ja toivoen ihmeen tapahtumista.
Toiset pakolaiset taas pakenevat veroja naapurimaahansa ja kauemmaksikin.
Rikkailla todella on erilaiset murheet kuin meillä tavallisilla ihmisillä. Siinä missä me tavoittelemme rauhaa, hyvinvointia ja parempia mahdollisuuksia lapsillemme, tavoittelevat toiset verojensa minimointia.
Minulle Suomi on antanut kaiken, mistä olen nöyrästi kiitollinen. Minulle Suomi on tuhkimotarina. Huonoista oloista ponnistava ihminen tarvitsee aina tuekseen vahvan yhteiskunnan, joka työntää eteenpäin, nostaa maasta ja ajoittain jopa tuuppii vähän eteenpäin. Uskon ja tiedän, että moni teistä ajattelee samalla tavalla.
Eurooppaan ja varsinkin Välimeren maihin tulee pakolaisia muun muassa Afrikasta, Syyriasta ja Afganistanista. Moni tulee niin heiveröisesti rakennetuilla lautoilla ja täyteen ahdatuilla veneillä, että ne uppoavat jo kymmeniä kilometrejä ennen satamaan saapumistaan. Jo tuhansia on hukkunut matkalla kohti toivoa ja parempaa elämää.
Välimerestä on tullut epätoivoisten ihmisten joukkohauta, ja häpeä on meidän kaikkien yhteinen.
Kaikki tämä ja ennen kaikkea viimeaikaiset konfliktit maailmalla, kuten Syyriassa, ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen tulee ottaa jatkossa vastaan entistä enemmän pakolaisia.