torstai 8. toukokuuta 2014

Yle: Sosiaaliturvamaksujen maksaminen ulkomaille puhutti eduskunnan kyselytunnilla

Yle: Sosiaaliturvamaksujen maksaminen ulkomaille puhutti eduskunnan kyselytunnilla 8.5.2014

Lapsilisien ja muiden asumisperäisten sosiaalietuuksien taustalla on vuonna 2010 voimaan tullut EU-sosiaaliturva-asetus.

Oppositio on tiedustellut hallitukselta ulkomaalaisille maksettavista sosiaalietuuksista.

Muun muassa perussuomalaisten kansanedustajat pyysivät eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitukselta selvitystä siitä, miten se suhtautuu siihen, että etuuksia maksetaan ulkomaille.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) myönsi, että sosiaaliturvamaksujen määrittäminen on tullut monimutkaiseksi uusien EU:n direktiivien myötä.

- Järjestelmään on tullut tilkkutäkkimäisyyttä ja sitä on vaikea hallita juridisesti. EU:ssa on työperäinen sosiaaliturva, ja Suomessa asumisperäinen. Meillä on selvitys meneillään ja toukokuun aikana saamme tietoa mitä sille pitää, Risikko vastasi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kyseenalaisti onko sosiaaliturvan rahoituspohja vakaalla pohjalla.

- Vakaat näkymät riippuvat työllisyydestä ja talouskasvusta, vastasi pääministeri Jyrki Katainen (kok.).

Kataisen mukaan Suomella ei ole varaa olla ottamatta vastaan työkykyistä ja -haluista väestöä.