Yle: Punkalaitumen vastaanottokeskus aiotaan lakkauttaa nopealla aikataululla 6.5.2014
Maahanmuuttovirasto on pyytänyt SPR:ää lopettamaan Punkalaitumen vastaanottokeskuksen toiminnan elokuun viimeiseen päivään mennessä. Keskuksen lopettamissuunnitelmat löivät kunnan ällikällä.
Vastaanottokeskuksen tilat omistava Punkalaitumen kunta sai tiedon keskuksen lakkauttamisesta maanantaina.
– Punkalaitumen kunnalle tämä oli hyvin synkkä ja odottamaton tieto, sanoo Punkalaitumen kunnanjohtaja Lauri Inna.
– Erityisesti, kun joulun alla käytiin vastaanottokeskuksella yt-neuvottelut, jonka seurauksena kustannustehokkuus on siellä korotettu Suomen kärkeen.
Innan mukaan SPR:n kanssa oli yhteinen ymmärrys siitä, että vastaanottokeskuksen näkymät olivat varsin hyvät, sillä keskus toimi tehokkaasti.
– Yhdellätoista työntekijällä pystytään hoitamaan 150 turvapaikanhakijaa, Inna tiivistää tehokkuuden.
Kunnanjohtaja myös muistuttaa, että kunta on investoitunut vastaanottokeskukseen joka vuosi. Lisäksi kunta ylläpitää kiinteistöä ja uimahallia.
"Kunnan kanssa keskusteluja ei ole käyty"
Punkalaidun aikoo kyseenalaistaa sen, miten on mahdollista, että vastaanottokeskuksen lakkautusesitys on tehty näin nopealla aikataululla. Lauri Inna on harmissaan siitä, että asiasta ei ole keskusteltu kunnan kanssa.
– Varsinkin, kun tähän liittyy hyvin mittava kokonaisuus: kouluverkkokysymys ja moni muu kriittinen kysymys kiinteistöihin liittyen.
Inna on pahoillaan päätöksen taloudellisista vaikutuksista, mutta myös sen takia, että kunnassa on ehditty luoda maahanmuuttoa tukeva kulttuuri.
Myös kansanedustaja Martti Mölsä on tarttunut asiaan. Hän on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän toivoo lakkautuspäätöksen perumista. Lisäksi Mölsä esittää, että kaikkien Suomessa toimivien vastaanottokeskusten tehokkuus, taloudellisuus ja toiminnallisuus pitäisi tutkia.