MTV3: VIDEO: Turvapaikanhakija raivostui vastaanottokeskuksessa 31.5.2014
Helsingin käräjäoikeus on langettanut 28-vuotiaalle turvapaikanhakijalle viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä vahingonteosta.
Mies riehui Metsälän vastaanottokeskuksessa ja tuhosi irtaimistoa vajaan 9 000 euron arvosta. Toukokuussa 2012 tapahtunut teko tallentui valvontakameralle.
Mies rikkoi kolme erikoislasilla varustettua sisäikkunaa, yhden ikkunaruudun, makeisautomaatin, useita kattovalaisimia, neljä tuolia ja kaksi lastulevypöytää.
Miehen mukaan syynä oli se, että hän oli juuri saanut tietää äitinsä kuolleen. Oikeudessa 28-vuotias vetosi masennukseen ja turvapaikanhakijataustaansa.
Käräjäoikeuden mukaan masennusta ei ollut diagnosoitu tekoaikaan. Oikeuden mukaan sijoittaminen säilöönottoyksikköön ei myöskään tehnyt teosta törkeää vähäisempää.
Miehellä ei ollut aiempia ehdottomia tuomioita, joten oikeus päätyi ehdolliseen vankeusrangaistukseen.