Suomen Kuvalehti: Työttömälle töitä – yksilön vai valtion vastuulla

Suomen Kuvalehti: Juhana Vartiainen: Työttömälle töitä – yksilön vai valtion vastuulla 9.5.2014

Hiljattain nimitetty uusi Finanssipolitiikan arviointineuvosto tuo tervetulleen lisän talouskeskusteluun.

Neuvoston jäsenet ovat hallituksesta riippumattomia akateemisia taloustieteilijöitä, joiden tehtävä on arvioida hallituksen talouspolitiikan tavoitteita ja keinojen tarkoituksenmukaisuutta.

Neuvoston ulkomaalaisjäsen on Århusin yliopiston professori Torben Andersen, jonka työmarkkinapolitiikan asiantuntemus tulee toivottavasti vahvasti mukaan myös suomalaiseen keskusteluun – tämä vihjeenä medialle.

Andersen on tanskalaisen joustoturva- eli ”flexicurity”-mallin parhaita akateemisia asiantuntijoita. Mallin ajatus on yhdistää työttömien korkea tulotaso ja aktivointitoimet, joilla koetetaan pitää työttömät kiinni työmarkkinoissa ja aktiivisina työnhakijoina.

Tanskassa on tehty vuoden 1996 jälkeen uudistuksia, joilla mahdollisuutta passiiviseen työttömyyskorvausten ja sosiaaliturvan nauttimiseen on heikennetty. Toisaalta malliin kuuluu hyvä työttömyysturvan taso.

Mallin taustalla oleva poliittinen ajattelu perustuu oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoon: valtiovallalla on velvollisuus pitää huolta jokaisen kansalaisen kunniallisesta toimeentulon tasosta mutta oikeus edellyttää, että kansalainen osallistuu työmarkkinoille ja tarvittaessa myös työllistymistä edistävään työharjoitteluun tai koulutukseen.

Kansalaisella on puolestaan oikeus säädylliseen tulotasoon myös työttömyyden aikana, mutta myös velvollisuus tehdä parhaansa työllistyäkseen.



Aktivointi merkitsee yleensä työharjoittelua joko julkisen tai yksityisen työnantajan palveluksessa tai osallistumista koulutukseen. Työttömän tulonsiirrot ovat ehdollisia sille, että osallistutaan aktivointitoimiin.

Jos aktivointitoimista kieltäydytään, viranomainen voi periaatteessa uhata työttömyysturvan maksujen lopettamisella. Uhka toimii sillä tavalla tehokkaasti, että maksujen katkaiseminen on harvinaista.

Tanskan järjestelmälle on tyypillistä, että työharjoitteluun, koulutukseen tai työhaastatteluihin ohjaavia viranomaisia on paljon. Tanskassa ei siis pitäisi kovin usein käydä niin, että työtön voi nauttia työttömyyskorvauksista tai toimeentulosta vuosikausia ilman työvoima- ja sosiaaliviranomaisten sekä patistavaa että tukevaa holhousta. Ihmiseltä vaaditaan mutta häntä ei jätetä yksin.

Joustoturvamalli on siten sopusoinnussa pohjoismaisen työväenliikkeen ikivanhan ”vaadi oikeutesi, tee velvollisuutesi” -ajattelun kanssa.

Joustoturvajärjestelmän vaikutuksia on arvioitu monissa tutkimuksissa. Yleiskuva on, että uhkien ja aktiivisen patistamisen järjestelmä on todella toiminut työttömyyttä alentavasti ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyttä hillitsevästi.

Tanskan rakenteellinen työttömyys on alhaisempi kuin Suomen ja Ruotsin. Viimeisissä OECD-julkaisuissa Tanskan rakenteellinen työttömyysaste on arvioitu jonnekin 5:n ja 6:n prosentin väliin, kun se Suomessa ja Ruotsissa ilmeisesti on 6–7 prosentin luokkaa.

Intensiivisen aktivoinnin vaikutukset ovat monisyisiä, ja aktivointimalli vaikuttaa paitsi työttömien niin myös jo töissä olevien sekä ammattiliittojen käyttäytymiseen.

Koska työttömyyteen ei sisälly yhtä paljon vapaa-aikaa kuin ennen, työpaikoista pidetään tiukemmin kiinni ja työtilaisuuksiin tartutaan hanakammin. Tämä vaikuttaa todennäköisesti myös palkkojen nousupaineita hillitsevästi ja siksi työllisyyttä kasvattavasti, vaikka näitä ilmiöitä on toki vaikea mitata.



Niin Suomesta kuin muistakin Pohjoismaista löytyy joustoturvamallin vastustajia. Aktivointi nähdään joskus työttömien kurittamisena, ja vastuun sysäämisenä vain työttömälle itselleen.

”Syyllisyyden” jyvittäminen on turhanpäiväistä. Totta kai työttömyyden kestoon vaikuttavat sekä kansantalouden tila ja rakenteet että työttömän oma työnhakuponnistelu.

Jos aktivointimalli toimii hyvin, se velvoittaa sekä valtiovaltaa että työtöntä.

Aktivointipolitiikka voidaan nähdä myös aktiivisena huolenpitona, ikään kuin viestinä jokaiselle: sinunkin työpanoksesi on arvokas. Viestiä pönkittää Tanskassa se, että työttömyysturvan taso on hyvä.

Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on toistaiseksi ollut vaikeaa käsitellä tällaista yksilön ja valtiovallan vastuun tasapainoa.

Muissa Pohjoismaissa keskustelua on todennäköisesti edistänyt jo aiemmin alkanut laaja maahanmuutto.

Maahanmuutto toimii keskustelun katalyyttinä, koska se haastaa monelle meistä tyypillisen ehkä hieman vaistonvaraisen nationalismin: taivastelemme sosiaaliturvan ”hulppeaa” (termi on Yleisradion hiljattaisesta uutisesta) tasoa kun puhe on sen ”valumisesta” maahanmuuttajille, mutta äänensävy muuttuu heti kun samasta sosiaaliturvasta keskustellaan irrallaan maahanmuuttokysymyksestä.

Kestävä julkistalous edellyttää kuitenkin, että sosiaaliturvamme kannustaa työntekoon, puhutaan sitten maahanmuuttajista tai kantaväestöstä.

Tanskan malli on myös siinä mielessä julkistaloudellisesti kallis, että työttömiä tukevia työvoimahallinnon viranomaisia on paljon. Työtön saa siis sekä apua, ohjausta että patistusta selvästi enemmän kuin Suomessa.

Itse olen sitä mieltä, että Suomessakin olisi viisasta siirtää erityisesti nykyisiin yritystukiin kuuluvia julkisia resursseja ihmisten työmarkkina-aseman tukemiseen.

Kirjoittaja Juhana Vartiainen on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.