torstai 8. toukokuuta 2014

Yle: Lieksa tunnetaan maahanmuutosta – "Toivoisi, että imagoon kuuluisi muutakin"

Yle: Lieksa tunnetaan maahanmuutosta – "Toivoisi, että imagoon kuuluisi muutakin" 8.5.2014

Suomessa Lieksa tunnetaan nykyisin maahanmuutosta ja sen mukaan tuomista ongelmista. Lieksa on saanut ikävän rasistisen maineen. Kaupunginjohtaja toivoisi, että imagoon kuuluisi muitakin asioita.

Lieksa on saanut ikävän rasistisen maineen. Kaupunki on noussut valtakunnan julkisuuteen asukaslukuun verrattuna suuren maahanmuuttajamäärän vuoksi. Nopeasti kasvaneen maahanmuuttajavähemmistön ja kantaväestön yhteiselo ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Kaupunginjohtaja Esko Lehto toivoo, että kaupungin imagoon kuuluisi muutakin kuin maahanmuutto. Asia kuitenkin nousee esille lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

– Lieksahan tästä maahanmuuttoasiasta Suomessa kyllä tunnetaan. Olipa etelässä käymässä joko sukulaisten luona käymässä tai joissain hautajaisissa tai virka-asioissa niin kyllä siinä tahtoo tulla puhetta siitä, että miten teillä maahanmuuttoasioissa menee, Lehto kertoo.

Lieksan maahanmuuttoasiat saivat alkunsa vuonna 2009, kun kaupunkiin muutti 10 irakilaista. Nykyisin Lieksassa asuu yli 400 pakolaistaustaista maahanmuuttajaa. Suurin osa maahanmuuttajista on somaleja. Eri kansalaisuuksia Lieksassa on yli 30.

– On muistettava, että lieksalainen elää maailmasta ja meidän teollisuutemme on vientiteollisuutta. Uskoakseni meiltä viedään tavaraa 80 – 90 eri maahan. Toisaalta meidän pitää olla suhteellisen varovaisia puheissamme ja teoissamme ulkoapäin kohtaa tulleita kohtaan. Maailma kuitenkin pienenee, Lehto sanoo.

Mistä on kyse?
- Lieksassa asuu yli 400 pakolaistaustaista maahanmuuttajaa
- Kaupungissa on edustettuina yli 30 eri kansalaisuutta
- Lieksassa puhutaan yli 40 eri kieltä