lauantai 12. helmikuuta 2011

HS: Yhdysvallat huolissaan Suomen muslimeista

Helsingin Sanomat: Yhdysvallat huolissaan Suomen muslimeista 12.2.2011

Yhdysvaltoja on pitkään kiinnostanut Suomen muslimiväestö. "Nuoren, suurelta osin miehisen maahanmuuttajaväestön nopea kasvu aiheuttaa ongelmia hallitukselle etenkin laskukauden aikana", arvioi Yhdysvaltain Helsingin-suurilähetystä sähkeessään 24. kesäkuuta 2009.

Samassa sähkeessä suurlähetystö laski Suomessa asuvien muslimien määrää. Lähetystön analyysissä valitellaan, että Suomessa ei kerätä tilastoa ihmisten etnisestä taustasta kansalaisuuden saamisen jälkeen, joten muslimien määrän laskeminen on vaikeaa.

Lähetystö arvioi, että Suomessa on 40 000 muslimia. Arvion pohjana ovat tiedot äidinkielestä ja synnyinmaasta.

Jo aikaisemmin, vuonna 2005, lähetystö oli kiinnittänyt huomiota suomalaisiin muslimeihin. Tuolloin erityisen kiinnostuksen kohteena olivat ääriryhmät. Lähetystön arvion mukaan suomalaiset viranomaiset eivät pidä ääriryhmiä kovinkaan vakavana uhkakuvana.

Lähetystön lähteyttämättömien tietojen mukaan ääriryhmien edustajia on tarkkailtu Turussa. Kokonaisuudessaan arvio kuitenkin on, että Suomessa ei ole juurikaan ääriajattelua eikä suomalainen muslimiyhteisö ole politisoinut.