Aamulehti: Karkotukset - Olisiko tämä voitu estää?

Aamulehti: Karkotukset - Olisiko tämä voitu estää? 8.1.2010

Espoossa joukkomurhan tehnyt Ibrahim Shkupolli asui Suomessa pysyvän oleskeluluvan turvin, vaikka hänen kansalaisuushakemuksensa oli hylätty useiden rikosten vuoksi. Kosovosta Suomeen muuttaneen miehen oleskeluun ei puututtu, vaikka hän julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oli vainonnut entistä naisystäväänsä vuositolkulla lähestymiskiellosta huolimatta.

Toisaalta egyptiläisrouva Eveline Fadayel uhattiin karkottaa maasta, vaikka hän on ikänsä ja sairautensa takia Suomessa asuvien sukulaisten huolenpidon varassa. Toistuviin karkotuspäätöksiin on riittänyt syyksi suomalainen ydinperheen määritelmä, johon 64-vuotias isoäiti ei mahdu.

Suomen maahanmuuttopolitiikkaa arvostellaan taas rapsakkaasti niin toriparlamenteissa kuin politiikan huipulla.

Sisäministeri Anne Holmlund (kok) soimi viime viikolla Aamulehdessä maahanmuuttoviranomaisia siitä, että nämä kohtelevat rikoksiin syyllistyneitä ulkomaalaisia lepsusti. Hän ihmetteli, miksi poliisin tekemistä karkotusesityksistä peräti 90 prosenttia kaatuu Maahanmuuttovirastossa ja hallinto-oikeuksissa.

Käytännön kenttätyötä tekevä poliisi ihmettelee samaa asiaa. Pirkanmaalla ulkomaalaisasioiden tutkinnasta vastaava rikoskomisario Ari Luoto sanoo, että poliisi on parhaillaankin käännyttämässä varkauksiin syyllistyneitä Liettuan ja Romanian kansalaisia.

Vastaavia päätöksiä tehdään lähes päivittäin, mutta nimenomaan karkottaminen on tehty melko mahdottomaksi. Se tarkoittaa kauppakeskus Sellon ampujan kaltaisten, jo oleskeluluvan saaneiden rikollisten palauttamista kotimaahansa.

- Laki ja pykälät ovat aika selkeät, mutta nyt pitää miettiä, onko niiden toteuttamiseen valittu linja oikea, Luoto sanoo.

- Karkotusprosessi on vaikea, koska se vie hyvin paljon aikaa ja vaatii niin paljon kokonaisharkintaa.

Kokonaisharkinta tarkoittaa sitä, että jokaisessa karkotuspäätöksessä punnitaan tarkasti, millaisiin rikoksiin henkilö on syyllistynyt, millaiset ovat hänen perhesiteensä, kuinka kauan hän on asunut Suomessa ja kumpi painaa enemmän, rikoksen laatu vai ihmissuhteet. Karkotusesityksen tekee poliisi ja päätöksen Maahanmuuttovirasto. Käytännössä jokaisesta karkotuspäätöksestä valitetaan vielä hallinto-oikeuteen, joka voi hyväksyä tai kumota valituksen. Koko prosessiin saattaa kulua useita vuosia.

Luodon mukaan poliisi noudattaa jo esityksiä tehdessään sisäistä sensuuria. Toisin sanoen se ei tee esityksiä, joiden tiedetään tulevan Maahanmuuttovirastosta bumerangina takaisin.

Luodon kokemusten mukaan henkirikoksiin suhtaudutaan tiukasti, mutta muissa törkeissä rikoksissa kynnys karkottamiseen on hyvin korkea.

- Jos ihminen tekee tietoisesti ja toistuvasti törkeitä huumausainerikoksia, vaikka hänellä on lapsia, pitäisikö hänen jossain vaiheessa oppia jotakin? Missä kulkee raja? Sallitaanko hänelle mitä tahansa? Näitä asioita pitäisi ehkä ryhtyä punnitsemaan, Luoto pohtii.

Ulkomaalaispolitiikan toista toteuttajaa poliisin kommentit hieman ihmetyttävät. Maahanmuuttoviraston johtaja Heikki Taskinen huomauttaa, että ennen Sellon tapahtumia, siis vielä puolitoista viikkoa sitten, virastoa syytettiin päinvastoin siitä, että se karkottaa ihmisiä liian helposti.

Taskinen puolustautuu, että karkottamisessa on hyvin pitkään noudatettu samanlaista linjaa.

Käytännössä oleskeluluvan saanut henkilö karkotetaan maasta vain, jos hän on syyllistynyt törkeisiin tai jatkuviin, toistuviin rikoksiin, joista tuomitaan ehdotonta vankeutta.

Näissäkään tapauksissa karkottaminen ei ole automaatio, vaan jokaisen henkilön kohtalo harkitaan erikseen.

- Kahta samanlaista tapausta ei ole. Sitä vaikeampi henkilöä on lähteä karkottamaan, mitä kauemmin hän on ollut Suomessa ja mitä vankemmin tänne integroitunut. Jos ihmisellä on perhe ja työpaikka, ehdollinen vankeustuomio ei johda karkotukseen, Taskinen sanoo.

Ibrahim Shkupollin tapauksessa poliisi ei ollut tehnyt edes karkotusesitystä, eikä se olisi mennyt Maahanmuuttovirastossa läpikään. Mies oli asunut maassa 20 vuotta ja ennen Sellon tapahtumia hänellä oli tilillään lähinnä liikennerikkeitä sekä ehdolliseen vankeuteen johtanut pahoinpitely.

- Emme elä enää menneessä maailmassa, jossa viranomainen voi tehdä mitä tahansa. Perhe-elämän suojaa korostetaan niin paljon esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessakin, Taskinen perustelee.

Mitä kokonaisharkinta käytännössä tarkoittaa? Millaisilla perusteilla rikoksiin syyllistynyt ulkomaalainen sitten karkotetaan tai jätetään karkottamatta?

Heikki Taskinen antaa kaksi esimerkkiä:

Ensimmäisessä tapauksessa Maahanmuuttovirasto oli määrännyt karkotettavaksi kosovolaismiehen, joka oli tullut Suomeen kuusivuotiaana, 1990-luvun alussa. Vuodesta 2002 lähtien mies oli syyllistynyt useisiin varkauksiin ja pahoinpitelyihin, joista oli saanut lukuisia vankeusrangaistuksia. Hänellä ei ollut omaa perhettä, mutta vanhemmat ja sisarukset asuvat Suomessa.

Turun hallinto-oikeus hyväksyi miehen tekemän valituksen ja kumosi karkotuspäätöksen sillä perusteella, että mies on käynyt koulunsa Suomessa, integroitunut Suomeen, eikä hänellä ole enää mitään siteitä Kosovoon.

Toisessa tapauksessa tehtiin aivan päinvastainen päätös:

Siinä Somalian Somalimaasta kotoisin ollut mies oli saanut Suomesta oleskeluluvan kymmenvuotiaana. Myöhemmin hän oli syyllistynyt jatkuviin sivullisiin kohdistuneisiin rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi miehen valituksen ja hänet karkotettiin Pohjois-Somaliaan sillä perusteella, että tilanne oli siellä silloin rauhallinen, mies kuului alueen valtaklaaniin, eikä hänelle ollut ehtinyt muodostua merkittäviä perhesiteitä Suomeen.

Hallinto-oikeuksissa ollaan haluttomia vastaamaan sisäministerin tai poliisin kritiikkiin. Helsingin hallinto-oikeuden hallintopäällikkö Pekka Teikari kommentoi ainoastaan sisäministeri Holmlundin esittämiä lukuja.

Poliisin tekemistä karkotusesityksistä ei valitusprosessin aikana kaadu suinkaan 90 prosenttia. Karkean arvion mukaan Maahanmuuttovirasto tekee noin puolet päätöksistä poliisin esityksen mukaan. Viime vuonna Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi 30 karkotuspäätöstä. Näistä 21 eli 72 prosenttia meni niin kuin Maahanmuuttovirasto oli esittänyt.

- Korkein hallinto-oikeus on tässä asiassa linjannut oikeuskäytäntöä ja siellä meidän päätöksemme pitävät, Teikari tokaisee.

Ulkomaalaislakien sovellutuksissa ja Suomen linjassa riittää siis hämmästelemistä. Poliittiset päättäjätkään eivät tunnu tietävän pelisääntöjä - saati kykenevän välittämään niitä kansalle, joka kyllä ottaa innokkaasti osaa maahanmuuttokeskusteluun hatarinkin tiedoin.

Kaiken tämän sekaannuksen keskellä on kysyttävä sitäkin, onko ulkomaalaispolitiikka ollenkaan oikea keskustelunaihe Sellon ampumisen jälkitunnelmissa. Vai pitäisikö mieluummin sittenkin keskustella aselainsäädännöstä sekä mielenterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä?

Ehkä Shkupollin silmitön teko asettuukin samalle jatkumolle oppilaitosampumisten kanssa, ja niissähän toteuttajina olivat syntyperäiset suomalaiset, joita ei voi karkottaa.

Riikka Lehtovaara