Akuliina Saarikoski: Mitä uusrasismille on tehtävä?

Uusi Suomi: Akuliina Saarikoski: Mitä uusrasismille on tehtävä? 21.1.2010

YLE: Päivän kolumni: Mitä uusrasismille on tehtävä? Viimeksi rasismi voi näin hyvin 90-luvun laman aikaan.

Finavia ilmoitti sunnuntaina harkitsevansa etnistä profilointia lentokentillä. Tulevaisuudessa matkustajat joutuisivat tiukempiin turvatarkastuksiin kansallisuuden ja uskonnon perusteella.

Kun Finavian Jyri Vikströmiltä kysyttiin haastattelussa, mitä mieltä hän oli siitä, että esimerkiksi ”muslimit Afrikan maista joutuisivat todennäköisesti enemmän tarkastuksiin kuin vaikka ruotsalaiset”, hän vastasi: ”En mä siinä mitään ongelmaa nää. Sitähän on iät ja ajat tehty tuolla Israelin lentoasemilla”.

Perustuslain yhdenvertaisuuspykälän vastaisuus ei Vikströmistä olisi ongelma. Jatkossa vakioepäillyt rajoilla olisivat siis muslimit ja mustat.

Mutta unohdetaan hetkeksi se, että etninen profilointi ei edes parantaisi matkustajien turvallisuutta, kuten Fifi-verkkolehden Hanna Nikkanen toteaa kolumnissaan. Uutisesta seurannut nettihuutelu on nimittäin hyvä esimerkki ilmiöstä, jota voi kutsua uusrasismiksi.

Tässä teille maahanmuuttokeskustelun ABC: Esitetään rasistinen väite. Joku huomauttaa, että väite on rasistinen. Väitteen esittäjä järkyttyy ”rasismikortista” ja vetoaa alkuperäiskulttuuriin, sananvapauteen, avoimeen keskusteluun, kriittisyyteen, ja niin edespäin, vaihtoehtoja riittää.

Retoriikka sisältää kuitenkin yhä useammin seuraavat perusväitteet. Eri kansalaisuudet, uskonnot ja ”rodut” on eroteltava toisistaan. Alkuperäinen kantaväestö on pidettävä puhtaana muukalaisista.

Finavian uutisen jälkeen nimettömänä käytävässä nettikeskustelussa vaadittiinkin erillisten lentojen järjestämistä eri uskontojen edustajille.

Avoin rasismi on livahtanut joukkoomme takaovesta, eikä siihen vielä ole vastattu tarpeeksi määrätietoisesti. Mutta kuka avasi sille oven?

Yhden vastauksen tälle olisi voinut antaa valtafilosofi Michel Foucault. Hän varoitti jo vuonna 1976, että rasismi kuuluu olennaisena osana moderniin valtioon. Se kehittyi ensin kolonialististen kansanmurhien yhteydessä, mutta nyt sen tehtävä on ylläpitää valtaa.

Rotuvihollisia ei tarvitse kuitenkaan tuhota silmiemme edessä. Kuten Foucault huomauttaa, tätä kuolemaa voi myös tuottaa toisilla keinoilla, kuten karkotuksilla, poliittisilla murhilla ja hylkäämisillä.

Kysymys ei siis ole vain netin vihapuheesta, vaan myös vallan rakenteellisista mekanismeista. Maahanmuuttoviraston päätöksistä, Euroopan unionin ympärille rakennettavista muureista ja globaalista taloudesta.

Suomessa kiristynyttä tilannetta työmarkkinoilla ei osata nähdä osana globaalia kapitalistista talousjärjestelmää, vaan tilanteen aiheuttama huoli ja ahdistus puretaan ”muukalaisiin”.

Viimeksi rasismi voi näin hyvin 90-luvun laman aikaan. Silloin punkkarit ja tummaihoiset saivat varoa kaduilla natsiskinejä.

Nyt tilanne on pelottavampi. Muukalaisvihasta on tullut salonkikelpoista. Valtakunnalliset lehdet julkaisevat puolirasistisia juttuja ”avoimen maahanmuuttokeskustelun” nimissä. Ja jos mainitsee sanan ”kriittisyys”, saa rotuerottelun ajatuksella leikitellä vapaasti.

Tukemalla valtioiden kontrollipyrkimyksiä pelaamme kaikki itsemme pussiin riippumatta ihonväristä, uskonnosta tai ideologiasta. Perusoikeuksia kavennetaan samaa vauhtia muukalaisvihan lietsonnan kanssa. Etninen profilointi lentokentillä on tästä vain yksi esimerkki.

Pian vain raha saa liikkua vapaasti. Paradoksaalisesti sananvapautta korostavat uusrasistit petaavat itselleen yhteiskuntaa, missä vain harvoilla on vapaus liikkua ja puhua.

Pahinta on tämä. Jokaista kansanmurhaa, rotuerottelua ja sisällissotaa on edeltänyt muukalaisten tekeminen ei-ihmisiksi. Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa on jo nyt tällaisia piirteitä.

Pakolaiset ”tulvivat” rajoille, Helsingissä vallitsee ”romaniongelma”, ja maahamme virtaa ”ankkurilapsia”. Missä kohtaa lasta voi muka olla ankkuri? Milloin ihmiset lakkasivat olemasta yksilöitä ja heistä tuli vihattavia ryhmiä?

Oikea apartheid on nähty, eikä siihen saa palata. Suomalaisen uusrasismin lopettamiseksi tarvitsemme yhteiskunnallista keskustelua, jonka pohjana on solidaarisuus eikä viha. Ja hei, vielä yksi juttu. Rasismi ei ole kortti.