torstai 21. tammikuuta 2010

Ministeri Thors haluaa EU:n rahastoista vahvaa tukea kotouttamistyölle

Sisäasiainministeriön tiedote: Ministeri Thors haluaa EU:n rahastoista vahvaa tukea kotouttamistyölle 21.1.2010

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan EU:n erilaiset maahanmuuttoon liittyvät rahastot tulisi saada tehokkaampaan käyttöön. Ministeri puhui aiheesta tänään EU:n epävirallisessa oikeus- ja sisäasioiden ministerikokouksessa Toledossa, Espanjassa. - EU:n tulisi ohjata ja tukea jäsenmaiden kotouttamistoimia nykyistä merkittävämmin olemassa olevien rahoituskanavien kautta, kuten kotouttamisrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston kautta, ministeri totesi. - Rahastojen haaste on kansallisen rahoitusosuuden saaminen hankkeille. Meidän tuleekin parantaa myös omaa kansallista toimintaamme, jotta esimerkiksi maahanmuuttajajärjestöt voivat paremmin hyödyntää kotouttamistyössään rahastojen mahdollisuuksia, ministeri sanoi.

Ministeri Thors pitää myös tärkeänä, että EU-tasolla olisi yhteiset mittarit maahanmuutossa. - On tärkeää kehittää yhteiset mittarit keskeisille politiikan aloille, jotta voimme vertailla esimerkiksi kotouttamisen onnistumista maiden välillä. Vertailun avulla voimme oppia toinen toisiltamme, ministeri painotti. Erityisen tärkeinä mittareina ministeri Thors pitää työllisyyteen, kotouttamiseen ja sosiaaliseen osallisuuteen liittyviä mittareita.