tiistai 26. tammikuuta 2010

Ministeri Thors: Pakolaisten perheenyhdistämismatkojen korvaamista pohditaan lakiuudistusten yhteydessä

Sisäasiainministeriön tiedote: Ministeri Thors: Pakolaisten perheenyhdistämismatkojen korvaamista pohditaan lakiuudistusten yhteydessä 26.1.2010

Sisäasiainministeriö on selvittänyt, miten eri EU-maat korvaavat perheenyhdistämisestä aiheutuvia kuluja pakolaisille. Perheenyhdistämismatkoilla tarkoitetaan tilanteita, joissa pakolaisaseman tai oleskeluluvan muun suojelun perusteella saanut henkilö saa perheensä uuteen kotimaahansa kolmannesta valtiosta. Suomessa maksetaan pakolaisten ja kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämisestä aiheutuneet kulut valtion varoista.

Maahanmuutto- ja eurooppaaministeri Astrid Thorsin mukaan pakolaisten perheenyhdistämisestä aiheutuvia kuluja tarkastellaan osana lainsäädäntöuudistuksia. - Meillä on käynnissä sekä kotouttamislain että vastaanottolain uudistus. Tässä yhteydessä mietimme myös matkojen korvaamista. On selvää, että nykyisessä tilanteessa täytyy tarkastella kuluja ja pohtia, onko matkojen korvaamiselle perusteita.

Muissa EU-maissa, jotka ottavat vastaan kiintiöpakolaisia, kiintiöpakolaisten perheenyhdistämisestä aiheutuvat kulut maksetaan usein valtion puolesta. Suomi korvaa myös kansainvälistä suojelua saaville perheenyhdistämismatkojen kulut valtion varoista. Muissa EU-maissa ei makseta perheenyhdistämisestä aiheutuvia kuluja muille kuin pakolaisstatuksen saaneille valtion varoista. - Aiomme vielä selvittää, korvataanko muissa EU-maissa matkakuluja muilla tavoin, esimerkiksi järjestöjen toimesta, sanoo ministeri Thors.

Suomessa on pidetty tärkeänä sitä, että oleskeluluvan saanut henkilö voi aloittaa Suomessa mahdollisimman normaalin elämän. Perheenyhdistämismatkojen korvaaminen on ollut osa kotoutumisprosessia.

Matkoja on korvattu Suomessa jo pitkään ja se perustuu budjetin kirjauksiin. Matkojen korvaamiseen on määritelty vuosittainen arviomääräraha.

Selvitys on tehty European Migration Networkin avulla. Selvitykseen vastasi 17 EU-maata.

______________________________________________

YLE Uutiset: Suomi saattaa karsia perheenyhdistämiskorvauksia

Suomi pohtii, maksaako se jatkossakin valtion varoista pakolaisten perheenyhdistämismatkoista aiheutuvat kulut. Nykyisin Suomi korvaa sekä pakolaisten että kansainvälistä suojelua saavien perheenjäsenten tuonnin Suomeen.

Sisäministeriön selvityksen mukaan muissa EU-maissa valtio maksaa vain kiintiöpakolaisten perheenyhdistämisen kulut.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan korvausten tulevaisuutta mietitään kotouttamislain ja vastaanottolain uudistamisen yhteydessä.

Perheenyhdistäminen tarkoittaa pakolaisen tai oleskeluluvan suojelun perusteella saaneen oikeutta tuoda myös perheensä uuteen kotimaahansa.

Toimeentulotuki pienenee

Sisäministeriö antoi tiistaina uuden asetuksen, jolla pienennetään turvapaikanhakijoille maksettavaa toimeentulotukea. Helmikuun alusta alkaen turvapaikanhakijalle maksettava toimeentulotuen perusosa on 30 prosenttia pienempi kuin muilla.

Jos vastaanottokeskus tarjoaa kaikki päivittäiset ateriat, vähennetään turvapaikanhakijan toimeentulotuen perusosasta 79 prosenttia.