Apu/Lasse Lehtinen: Väkeä vanhusten valtioon

Apu/Lasse Lehtinen: Väkeä vanhusten valtioon 11.1.2010

Yli 65-vuotiaiden osuus Euroopan väestöstä kaksinkertaistuu seuraavan 40 vuoden aikana, ellei maanosa hyväksy uusia, nuoria siirtolaisia. Vaihtoehtona on lisääntyä omin neuvoin, mutta sekään ei näytä onnistuvan. Italiassa, jossa paavi paheksuu sekä kondomeja, abortteja että avioeroja, syntyvyys on Euroopan alhaisin.

Suomessakin väestön ikääntyminen on suurin yksittäinen uhka tulevalle hyvinvoinnille. Kun entistä suurempi osa meistä poistuu työmarkkinoilta palvelujen kuluttajiksi, työhön jäävän nuoremman väen taakka kasvaa.

Vähenevä joukko joutuu entistä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa tuottamaan sen tuloksen, josta palvelut maksetaan. Yhteiskunnan suojaverkot joutuvat kovalle koetukselle. Se ei vain toimi, että opiskellaan kolmekymppisiksi, lähdetään eläkkeelle kuusikymppisinä ja eletään yhdeksänkymppisiksi. Tämä on matematiikkaa, ei politiikkaa.

Ikääntymisen seurauksena huoltosuhde yhteiskunnassa muuttuu. Vuonna 2020 Suomessa on 1,4 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Sillä porukalla eläkeläiset saisivat eduskuntaan yksinkertaisen enemmistön, jos kaikki äänestäisivät eläkeläisehdokkaita.

Eläkeläiset yhdistävät voimansa viimeistään, jos aktiiviväestö ryhtyy rahapulassa karsimaan eläkeläisten etuja ja palveluja. Suuret ikäluokat ovat tottuneet vaatimaan ja saamaan. Kannattaa valmistautua tilanteeseen jo nyt.

Suomi tarvitsee myös uutta nuorta väkeä, ehkä vähemmän kuin on arveltu, mutta omin voimin emme selviä. Siirtolaisuus ei kuitenkaan ole suosittu puheenaihe äänestäjien parissa. Nuorimmat suomalaiset ovat kyselyjen mukaan pahimpia rasisteja. Jotkut pulipäät sekoittavat isänmaallisuuden rotuoppeihin 1930-luvun malliin.

Kuvaa synkentää vielä käynnissä oleva töiden uusjako valtioiden välillä. Eurooppalainen ei tietenkään suostu aasialaisiin palkkoihin eikä amerikkalaiseen sosiaaliturvaan. Töiden uusjako ei johdu pelkästään siitä, että joku on jossakin päin maailmaa valmis tai pakotettu tekemään saman työn halvemmalla kuin suomalainen.

Itse aiheutettuja esteitä on myös. Hyvinvointivaltion sisään rakennetut kannustinloukut tekevät työhön ryhtyvästä tyhmän, jos työstä kieltäytymällä pääsee samaan ansiotasoon.

Teollisuusmaissa tunnetaan myös ilmiö, jossa valtaväestöä on vaikea saada kohtuullisilla palkoillakaan tekemään raskaita tai arvostuksessa alhaisiksi luokiteltuja töitä epämukavina vuorokaudenaikoina.


Suomi on Euroopan sulkeutunein kansakunta. Suomalaissyntyistä väkeä asuu ulkomailla miljoonan verran, mutta ulkomaalaisia on Suomessa alle kaksisataatuhatta henkeä. Ruotsiin muutti 1960-luvulla yli 350 000 suomalaista. Sen seurauksena Ruotsissa puhuttiin neljäkymmentä vuotta sitten itärikollisuudesta samaan tapaan kuin meillä nyt.

Suomi on edelleen myös asenteiltaan sarvikuonojen maa. Muukalaiskammo ei ole edes kovin johdonmukaista.

Kaljakuppilaparlamentin pudokkaat tuomitsevat samalla paatoksella niin joutilaina kuljeskelevat ulkomaalaiset kuin työssä käyvätkin. Edelliset ovat ”laiskoja pummeja” ja jälkimmäiset ”vievät meidän työpaikat”. Heitä itseään ei saa töihin kirveelläkään.

Maahanmuuttopolitiikasta on puuttunut johdonmukaisuus ja sen mukana selvät tavoitteet. Siitä syystä Suomeen pyrkii ja pääsee kaikenlaista väkeä myös kyseenalaisin perustein. Turvapaikkajärjestelmä on tarjonnut mahdollisuuksia esimerkiksi ihmissalakuljetuksella ja ihmiskaupalla rahastamiseen.

Maahanmuuttopolitiikan tulee olla sellaista, että kansalaiset kokevat sen perustelluksi ja lailliseksi. Siten ehkäistään parhaiten rasismia ja syrjintää sekä suojellaan oikein perustein maahan tulevia ja täällä työskenteleviä ulkomaalaisia.

Tarvitsemme nimenomaan hyödyllisiä muuttajia, koulutettua ja työhaluista väkeä. Muukalaiskammo on sitä ennen voitettava ja rasismi kitkettävä. Se ei onnistu, ellei maahanmuuttajia koske samat säännöt ja edut kuin kantaväestöä.

”Maassa maan tavalla” tarkoittaa, että tulijat sopeutuvat ja valtaväestö joustaa harkintansa mukaan. Esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus tai kunniamurhat eivät ole suojelemisen arvoista kansanperinnettä tässä maassa.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, toimittaja, kirjailija sekä entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko.