HS: Viiden vuoden odotus kannatti

Helsingin Sanomat: Viiden vuoden odotus kannatti 4.1.2010

Adoptio on odotusta

"Phuri käveli meille kuin kotiinsa"

Fakta: Suomeen adoptoidaan parisataa lasta vuodessa

Miltä tuntuisi, jos lasta pitäisi odottaa viisi vuotta?

Sen tietää vantaalainen Marjut Väänänen. Odotus kannatti, vaikka se oli tehdä hänet hulluksi. Etiopiassa syntynyt Fikerte on suloinen, tarkoittaahan nimikin rakastettua.

Kiinasta olisi saanut lapsen nopeammin, ja viranomaiset yrittivät kääntää Väänäsen katseen kohti Aasiaa, mutta hän halusi ehdottomasti afrikkalaisen lapsen, koska maanosa on lähellä hänen sydäntään.

"Jotkut sanoivat, että ajattele, jos sinulle aletaan huudella, koska lapsi näyttää niin erilaiselta kuin äitinsä. Vielä ei ole huudeltu."

Viisivuotias Fikerte on ollut Suomessa pian neljä vuotta.

Väänäselle myös ehdotettiin erityislapsen odottamista. Siihen hän ei suostunut. "Mielestäni erityislapsi tarvitsee ehdottomasti kahden vanhemman hoivaa."

Väänänen kertoi esimiehelleen suunnitelmistaan jo kaksi vuotta ennen hakumatkaa, koska adoptiota hoitaneesta Interpediasta kerrottiin, että matkaan pääsisi hetkenä minä hyvänsä. Muun muassa Etiopian levottomuudet hidastivat kuitenkin käsittelyä.

Fikerte luovutettiin äidilleen lastenkodissa. Tyttö oli levoton varsinkin iltaisin.

"Kävin aikamoista kamppailua itseni kanssa. Kysyin, teenkö oikein irrottaessani lapsen hänen omasta kulttuuristaan."

Luottamus alkoi kasvaa, ja Fikerte kiintyy äitiinsä yhä enemmän. Silti hän käy yhä terapiassa muun muassa kiintymyssuhteen rakentamiseksi.

Ensimmäiseksi tuore äiti opetti tytärtään leikkimään. Sitä ei ollut lastenkodissa opittu. "Onneksi naapurin lapset alkoivat hakea leikkimään."

Fikertelle on kerrottu, ettei hän ole äitinsä synnyttämä, mutta sitä tyttö ei tahdo uskoa. Fikerte on halunnut unohtaa synnyinmaansa. Kotona on matkamuistoja hakumatkalta. Joskus laitetaan afrikkalaista ruokaa. Vuosi sitten tyttö alkoi puhua "minun Etiopiastani".

Adoptio on yksinhakijalle myös taloudellisesti hankala. "Yhtäkkiä saattoi tulla tuhansien eurojen lisälasku. Säästin koko ajan ja selvisin, mutta olisi ollut hyvä tietää etukäteen."

---

Adoptio on odotusta

Adoptiovanhempien työläin tehtävä on usein odotus, ei "synnytys" eli lapsen hakumatka.

Adoptiolasta joutuu odottamaan kahdesta neljään vuotta, toisinaan pidempäänkin.

Pitkä odotus on jo vähentänyt hakijoiden määrää.

"Ne, joilla lapsen kaipuu ei ole voimakas, jäävät pois", kertoo johtava sosiaalityöntekijä Aulikki Haimi-Kaikkonen Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta.

Yhä useampi jättääkin prosessin kesken ja alkaa mieluummin sijaisvanhemmaksi huostaan otetulle lapselle kuin odottaa vuosia omaa.

Raastavaa on se, että väliaikatietoja adoption etenemisestä ei saa. Vuoronumeroita ei ole, ja myöhemmin paperinsa lähettänyt voi saada lapsen aiemmin.

Odotus on pelkkää epätietoisuutta: Kelpaammeko Thaimaan viranomaisille? Löytyykö Kolumbiasta lapsi, joka tarvitsee meidänlaisemme perheen? Kestääkö parisuhteemme? Onkohan lapsi kunnossa?

"Keskenmeno" eli adoption peruuntuminen voi tulla missä vaiheessa tahansa: neuvonnan aikana, kotiselvityksessä, adoptiolupalautakunnassa tai odotusaikana – ja vielä senkin jälkeen, kun tieto lapsesta on saatu. Mitä tahansa voi sattua.

Odotus tuskin lyhenee, vaikka adoptiolaki uudistuu. Oikeusministeriön työryhmä saa pohdintansa valmiiksi ensi marraskuussa.

"Uusi laki ei voi lyhentää odotusta, koska aika riippuu ulkomaisista kontakteista", kertoo Haimi-Kaikkonen.

Helsingin sosiaalivirasto on yksi kolmesta kansainvälisiä adoptioita järjestävästä tahosta. Muut ovat Pelastakaa lapset ry ja Interpedia ry.

Adoption tarkoitus on etsiä lapselle sopivin perhe. Vuosittain parisataa perhettä saa haikarauutisia. Jono on kuitenkin jumissa. Yksin hakevia ei juuri nyt edes oteta jonoon, vaikka periaatteessa yksinäiset saavat adoptoida lapsen.

Nykylain mukaan rekisteröitynyt homo- tai lesbopari ei voi hakea adoptiota yhdessä, vaikka yksinäinen saa hakea – seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta.

Periaatteessa adoptiovanhemman ei tarvitse olla superäiti tai -isä. Adoptoida voi, kunhan on terve, käy töissä tai talous on muutoin kunnossa ja ikää vähintään 25 vuotta. Avioparit voivat adoptoida, vaikka he eivät olisi Suomen kansalaisia. Yleensä lupa ja lapsi saadaan aikanaan. Tiettävästi ainoa adoptiota yksin hakenut mieskin onnistui.

Käytännössä vaatimuksia voi olla vaikea täyttää. Ikäero lapseen ei saa olla yli 45 vuotta. Suotavaa olisi, että avioliittoa olisi takana ainakin muutama vuosi ja haaveilu biologisesta lapsesta lopetettu.

Hedelmöityshoidot eivät enää saa olla kesken.

Osa adoptioprosessin säännöistä tuntuu käsittämättömiltä, mutta niitäkin laadittaessa on yritetty ajatella lapsensa parasta.

Avoparien parisuhde katsotaan sen verran löyhäksi, että heille ei anneta lasta.

Yksinhakevien naisten on siedettävä miessuhteiden käsittely viranomaisen kanssa. Naisen on myös hankittava niin sanottu miehen malli eli sovittava jonkun läheisen miehen kanssa roolimallin tarjoamisesta lapselle. Vanhemman oma isä ei tosin malliksi kelpaa.

Yksinhakijoille ehdotetaan usein erityislasta. Tämän on havainnut yksinhakijoiden adoptiota väitöskirjassaan käsitellyt tohtori Seija Sukula. Onko siis yksinhakija pariskuntaa huonompi?

Erityislapsi tarvitsee kuitenkin enemmän tukea kuin muut lapset.

Sukulan tutkimukseen osallistui naisia, jotka olivat joutuneet vaihtamaan asuntonsa isompaan tai muutoin sopivampaan ennen kuin adoptiolupa irtosi.

Myös paperit maksavat. Esimerkiksi adoptiokulut Kolumbiasta ovat noin 17 000 euroa, vaikkei toiminnalla saa tehdä voittoa.

Kuluja kertyy muun muassa lapsenhakumatkasta ja asiakirjojen kääntämisestä. Vaikka kielitaito riittäisi, käännöksiä ei saa tehdä itse eikä teettää halvemmalla kääntäjällä. Maksuihin voi saada Kelan tukea.

Adoptiota suositellaan vain jonkin kolmen palveluntarjoajan kautta. Näin pyritään estämään lapsikauppaa.

Lakiuudistuksenkin tarkoituksena on estää itsenäiset adoptiot siitä huolimatta, että työryhmän mukaan adoptiolautakunnalla ei ole edellytyksiä valvoa uskottavasti suomalaistoimijoiden yhteistyötä ulkomaisten toimijoiden kanssa.

Itsenäistä adoptiota halutaan tyypillisesti esimerkiksi silloin, kun lasta haluava on asunut lapsen synnyinmaassa työn vuoksi.

Kun lapsi on Suomessa, arki sujuu yleensä hyvin, vaikka juurettomuuden tunne ja identiteettikriisit ovat yleisiä kulttuurista toiseen muuttaneella lapsella.

Kansainvälisellä adoptiolla tavoitellaan lapsen parasta, mutta toteutuuko se? Aihetta käsitellään adoptoitujen näkökulmasta ensi maanantain Elämä-sivuilla.

---

"Phuri käveli meille kuin kotiinsa"

"Yhdessä eletty arki tekee perheen, geenit eivät ole olennainen juttu", pohtivat Bunny ja Mika Taivaloja Espoossa keittiön pöydän ääressä.

He tietävät, että omien piirteiden siirtyminen voi tuntua tärkeältä, sillä kaksoset Senja ja Hector syntyivät lapsettomuushoitojen tuloksena.

"Silloin olimme niin keskittyneitä raskaaksi tulemiseen, ettei adoptio tullut mieleenkään, vaikka nuorempana olin ajatellut sitä mahdollisuutta", Bunny Taivaloja muistelee.

Kolmatta lastaan, Thaimaasta adoptoitua Phuria he odottivat neljä vuotta. "Silloin olisimme kaivanneet tukea palveluntarjoajalta."

Pitkän odotuksen jälkeen äiti tunsi olevansa jopa sitoutuneempi ottolapseensa kuin biologisiin lapsiinsa heti synnytyksen jälkeen.

Perheen ensimmäisenä yhteisenä päivänä Phuri tuntui hakevan turvaa thaimaalaisen autonkuljettajan antamasta sipsipussista, jota hän puristi tiukasti sylissään.

"Jännitimme, kumpaan meistä Phuri kiintyy ensin. Olimme suunnitelleet, että Bunnyyn, ja onneksi niin kävikin", Mika Taivaloja kertoo.

"On hyvä, että Phuri kiintyi ensiksi toiseen meistä. Joskus näkee adoptiolapsia, joille kelpaa kuka tahansa aikuinen."

Ensimmäisenä aamuna Phuri ei antanut tehdä tuttavuutta. Jo ruoka-aikaan lapsi alkoi tottua perheeseensä. "Phuri tiputti kaksi kertaa vesipullon pöydältä. Kun toruin häntä leikistä, sain ensimmäisen hymyn", äiti muistelee.

Iltapäiväpesun jälkeen – yhä sipsipussia puristaen – poika avasi sylinsä ja kipitti halaamaan. "Silloin aloin uskoa, että kyllä tästä selvitään."

Taivalojat olivat tottuneet katseisiin ja kysymyksiin jo kaksosrattaita työnnellessään, silti muiden ehkä tahatonkin tahdittomuus hämmensi.

"Onko tuo sun oma, on todella outo kysymys", Mika Taivaloja huomauttaa.

On neljävuotiaan Phurin kolmas talvi Suomessa. Hän painii sohvalla isoveljensä kanssa ja poukkoilee pikkupojan energialla ympäri asuntoa.

Vilkkaus herätti huomiota neuvolassa, ja pojalle suositeltiin toiminta- ja puheterapiaa.

Phurin äidinkieleksi on kaksikielisessä perheessä tullut ruotsi.

Phurilla ja vanhemmilla ei tietenkään ensin ollut yhteistä kieltä. Se ei silti häirinnyt kotiutumista. "Phuri käveli meille kuin kotiinsa", äiti kertoo.

---

Suomeen adoptoidaan parisataa lasta vuodessa

- Vuosina 2008 ja 2009 Suomeen adoptoitiin eniten lapsia Etelä-Afrikasta, yhteensä 40.

- Seuraavaksi eniten lapsia on viime vuosina tullut Kiinasta, Thaimaasta ja Venäjältä.

- Joulukuun puoliväliin mennessä Suomeen oli viime vuoden aikana saapunut 173 adoptiolasta. Adoptioluvan saaneita, hakemuksen ulkomaille jättäneitä on moninkertaisesti.

- Adoptioiden määrä on vähentynyt huippuvuodesta 2005, koska hakijoiden määrä on vähentynyt odotuksen pitkittymisen vuoksi.

- Tällä hetkellä adoptiolautakunta käsittelee hakemukset parissa kuukaudessa. Lupaa odottaa 30 adoptiota.

- Adoptiopalveluita tarjoavat Pelastakaa lapset ry, Interpedia ry ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto.

www.lskl.fi

www.pelastakaalapset.fi

www.interpedia.fi

www.hel.fi/adoptio