keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kaleva: Antonovan tapaus nolo Suomelle, testi Venäjälle

Kaleva, pääkirjoitus: Antonovan tapaus nolo Suomelle, testi Venäjälle 9.6.2010

Venäläisvanhus Irina Antonovan kohtaloon näyttää tulleen ainakin väliaikainen ratkaisu. Tyttärensä ja vävynsä luona Suomessa asunutta ikäihmistä uhkasi käännytys, mutta nyt paluu rajan yli tapahtuu inhimillisemmin muodoin: Antonova lähtee omaistensa päätöksellä takaisin kotimaahansa, jossa hänelle on luvattu vanhainkotipaikka.

Antonovan ja egyptiläisen Eveline Fadayelin tapaukset osoittavat, että ulkomaalaislaissa on vakava ongelma: se ei salli inhimillisyyttä tapauksissa, joissa inhimilliset näkökohdat kirkkaasti puoltavat sairaiden ihmisten jäämistä Suomeen. Nykyistä lakia tosin tulkitaankin tiukimman jälkeen. Oleskeluluvan myöntö olisi mahdollista tapauksissa, joissa luvan epääminen on esimerkiksi terveydentilan tai muun inhimillisen syyn takia kohtuutonta.

Vävy ja tytär taipuivat äidin lähtöön vakuututtuaan, että tämä saa Venäjällä hyvää hoitoa. He halusivat kertomansa mukaan myös rauhoittaa tilanteen. Perustelun ymmärtää, mutta omaiset itse lisäsivät vettä julkisuusmyllyyn huonosti harkituilla lausunnoillaan muun muassa venäläisviestimille.

Itänaapurin viranomaisilla on nyt näytön paikka osoittaa, että Antonova saa Venäjällä kunnon hoitoa. Alun perinhän tämän omaiset halusivat vanhuksen Suomeen venäläisen vanhushuollon kehnon tason vuoksi.

Antonovan tuleva vanhainkoti on suomalaisyhdistyksen perustama ja tukema, mikä toivottavasti merkitsee sitä, että hoidon taso on siellä parempi kuin Venäjällä yleensä.

Venäläismediassa jupakka synnytti kohun niin kuin aiemmin synnytti myös suomalais-venäläisen Anton-pojan tapaus. Seuraavaksi Venäjän viestinten soisi ottavan kantaa venäläislasten ja -vanhusten kohteluun myös omassa maassa eikä vain ulkomailla.