keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

YLE: Helsinkiin saapunut ennätysmäärä romaneja ulkomailta

YLE Helsinki: Helsinkiin saapunut ennätysmäärä romaneja ulkomailta 9.6.2010
YLE Etelä-Karjala: Kerjäläiset tunkeutuvat Lappeenrannassa omakotitaloihin
YLE Helsinki: Romanit löytäneet Helsingin leipäjonot

Helsinkiin on saapunut huomattavasti aikaisempia kesiä enemmän ulkomaalaisia romaneja. Poliisin mukaan romanit ovat syyllistyneet moniin rikoksiin. Lisäksi romanit ovat pystyttäneet laittomia leirejä.

Poliisin arvion mukaan kaupungissa majailee nyt vähintään kaksisataa lähinnä Romaniasta tullutta romania. Määrä on kaksinkertainen viime kesään verrattuna.

Romanit ovat pystyttäneet muun muassa kaupungin maille laittomia leirejä ja sotkeneet ympäristöä. Lisäksi romanit ovat syyllistyneet lukuisiin rikoksiin.

Rikoskomisario Juha Laaksosen mukaan ulkomailta tulleet romanit ovat syyllistyneet Helsingissä useisiin varkauksiin.

- Romanien tekemät varkaudet ovat lähinnä myymälävarkauksia ja lompakkovarkauksia. Lisäksi he ovat tehneet räikeämpiäkin rikoksia kuten ryöstöjä tai ryöstöntyyppisiä varkauksia, sanoo Laaksonen.

Helsingin poliisille on tullut myös lukuisia valituksia romanien leireistä, joista on levinnyt roskia ympäristöön. Monet ihmiset ovat myös valittaneet, että leirien lähistöllä ei uskalla liikkua.

____________________________________________________

YLE Etelä-Karjala: Kerjäläiset tunkeutuvat Lappeenrannassa omakotitaloihin

Etelä-Karjalan poliisi varoittaa Lappeenrannassa omakotitaloihin tunkeutuneista kerjäläisistä. Tiistaina kerjäläisnainen tunkeutui ainakin kahteen omakotitaloon.

Sisään tunkeutuneista kerjäläisistä on Lappeenrannassa ainakin kaksi havaintoa. Toinen sattui Lavolassa Merenlahdetiellä tiistaina iltapäivällä, kun omakotitalon ovesta käveli sisään vanhahko tummahiuksinen nainen. Naisella oli päässään lippalakki ja kädessä muovipussi. Naisen kaulassa oli lappu, jossa luki ainakin "Olen mykkä". Perhe sai hätisteltyä naisen pois talosta. Nainen ei käyttäytynyt väkivaltaisesti.

Ilmeisesti sama nainen oli kyseessä myöhemmin illalla, kun nainen tunkeutui Karhumäenkadulla sijaitsevaan omakotitaloon. Myös siellä perheen tytär sai ajettua naisen pois talosta.

Rikosylikomisario Sirkka Vuorinen Etelä-Karjalan poliisista muistuttaa, että omakottaloissakin kannattaisi pitää ulko-ovet lukittuina, varsinkin jos talon läheisyydetä poistutaan.

Vastaavanlaisista havainnosta Lappeenrannassa omakoti- tai rivitaloihin tunkeutuvista kerjäläisistä kannattaa ilmoittaa Etelä-Karjalan poliisille Lappeenrantaan, puh. 071 873 7035.

____________________________________________________

YLE Helsinki: Romanit löytäneet Helsingin leipäjonot

Helsinginkadun leipäjonossa ei näy lyhenemisen merkkejä. Leipäjonossa käy tällä hetkellä jopa 1200 - 1300 ihmistä päivässä. Myös ulkomailta saapuneet romanit ovat löytäneet leipäjonon.

Ruokaa jakavan Heikki Hurstin mukaan noin 1200 päiväkävijän tilanne on jatkunut viime syksystä.

Vielä vuosi sitten jonon kautta ruokaa haki noin 700 ihmistä päivässä. Syksyllä hakijoiden määrä yllättäin kaksinkertaistui.

Myös keväällä pääkaupunkiseudun ruuanjakelupisteissä ruuan hakijoiden määrä lisääntyi useilla sadoilla viikoittain.

Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö-yhdistys jakaa Helsinginkadulla kahdesti viikossa ruokaa vähävaraisille.

Romanit löytäneet leipäjonon

Hursti vahvistaa ulkomalita saapuneiden romanien löytäneen leipäjonoon. Keskiviikkona Helsinginkadulta kävi ruokaa hakemassa nelisenkymmentä romania. Määrä on aikaisempaan verrattuna vähintään kaksinkertainen.

Hursti harmittelee ulkomaanromanien käytöstä jonossa. He eivät osaa odottaa vuoroaan, vaan ajavat usein autoilla suoraan jakelun viereen.

Elintarvikealan lakko hyödytti leipäjonoja

Leipäjonot toimivat pitkälti kauppialta saatavien lahjoitusten turvin.

Hurstin mukaan elintarvikealan lakko on auttanut ruuan jakelua, kun kauppoihin jakelematta jääneitä ruokavarastoja on lahjoitettu vähävaraisille.