sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Savon Sanomat: Vanhukset helppoja kohteita

Savon Sanomat: Vanhukset helppoja kohteita 6.5.2012

Talven pakkasten taakse jääminen on saanut jälleen kerran liikkeelle omintakeisen turistivirran Etelä- ja Itä-Euroopan maista.

Poliitikkojen ylistämä EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus kartuttaa poliisin rikostilastoa ja rikollisten taskuja. Viimeistään kesällä se kartuttaa myös iltapäivälehtien kassaa lööppien kirkuessa pääkaupunkiseudun taskuvarkausaalloista.

Varkauden uhriksi joutuneella se kartuttaa vain pahaa mieltä ja taloudellista menetystä.

Baltian maista käsin ympäri vuoden harjoitettua varastelu- ja ryöstötoimintaa täydentävän ilmiön kohteeksi ovat valikoituneet lisääntyvissä määrin ikäihmiset. Kaupassa asioivan mummon huomion kiinnittäneen rikostoveri korjaa helposti ostoskärryssä olevasta käsilaukusta lompakon parempaan talteen.

Pankkiautomaatilla asioiva pappakaan ei aavista vierasta kieltä puhuvan tietävän jo hänen pankkikorttinsa tunnusluvun. Valvontakameroistakaan ei ole apua, koska mahdollisimman monta rötöstä tehtyään tekijät vaihtavat maata.

Suomen solmittua vuonna 1996 Schengen-sopimuksen, alkoi maahan virrata lähinnä Romaniasta saapuvia kerjäläisiä. Kauppojen edustoilla ja pikapankeilla haitariaan nykivät kerjäläiset olivat uusi ilmiö, joka saa vieläkin auttamishaluiset raottamaan kukkaron nyörejään.

Harvempi automaatilla saldolappuaan vilkaiseva tulee ajatelleeksi, että olisiko itsellä rahojen loputtua varaa tuhansien kilometrien kerjuumatkaan.

Kerjäämisen ja kaupustelun kohteeksi joutuneet vanhukset ovat varsin avuttomia. Asiasta on esitetty julkisuudessa pankkiautomaatin turvakameran tallenteita.

Vanhuksiin kohdistuva rikollisuus ei ole mitään uutta. Sitä on harjoitettu kautta aikain myös meidän suomalaisten taholta.

Tekijä on useimmiten sekoittanut päänsä totaalisesti alkoholilla tai huumeilla. Sekopäiden tekojakin vaikeampaa on ymmärtää selvin päin ja suunnitelmallisesti vanhuksiin kohdistettu rikollisuus.

Poliisi on vuosikymmenet varoitellut vanhuksia pitämästä kotonaan suuria summia rahaa ja neuvonut, ettei ketään tuntematonta pidä laskea kotiinsa. Alati surullisten uutisten perusteella varoitus ei ole mennyt perille.

Olisikohan meillä kaikilla nyt paikka viedä poliisin sanomaa omille vanhemmillemme. Koko maan ikärakenteen vanhetessa yhä suurempi osa meistä on tulevaisuudessa vanhuksia. Poliisien jatkuvasti pienenevien resurssien myötä olemme tulevaisuudessa entistä turvattomampia.

Laulaja Rainer Friman on kiteyttänyt osuvasti vanhempien kunnioituksen. Hänen mukaansa vanhempia tulee kunnioittaa tottelemalla heitä lapsena ja aikuisena ollessa estää heitä tekemästä hölmöyksiä.

Viemällä vanhemmillemme poliisin sanomaa, me kaikki voimme toteuttaa hyvää neuvoa ja kenties näin estää heitä joutumasta rikoksen uhriksi.

Sakari Mattila