perjantai 4. toukokuuta 2012

Kansan Uutiset: Kimmo Pohjonen närkästyi romanien kohtelusta

Kansan Uutiset: Kimmo Pohjonen närkästyi romanien kohtelusta 4.5.2012

Haitaristi esiintyy ilmaiskonsertissa Helsingissä äitienpäivänä yhdessä katusoittajien kanssa.

– Minua ottaa päähän se, kuinka vihamielisesti Euroopan köyhimpään kansanosaan suhtaudutaan Suomessakin. Empatiaa riittää kyllä kaukana tapahtuvien katastrofien uhreille, mutta kun omaan naapurustoon tulee köyhiä ihmisiä, heihin suhtaudutaan vihamielisesti. Romaneja ei pidä töniä, sanoo haitaritaiteilija Kimmo Pohjonen.

Käytännön empatiaa hän osoittaa itse ilmaiskonsertissa Esplanadin lavalla äitienpäivänä 13. toukokuuta. Pohjonen on tavannut romanialaisia soittajia romanien päiväkeskus Hirundossa ja Helsingin kaduilla. Konsertti on syntynyt näiden tapaamisten pohjalta.

Espan lavalle nousee Romanian romaneja, jotka ovat tänä keväänä soittaneet Helsingin kaduilla. Pohjosen kanssa esiintyy kaksi nais- ja viisi miessoittajaa: Elena ja Ion Luca, Ilie Sile, Robina ja Dumitru Stanciu, Mircea Alecu sekä Călin Marian.

– Olemme Suomessa soittaaksemme musiikkia. Äitienpäivän konsertissa haluamme esittää sitä teille suomalaisille, sanoo Călin Marian.

”Toivon suvaitsevaisuutta”

– Haitari soittimena yhdistetään romaneihin ja se on myös oma instrumenttini. Yhdessä soittaminen tuntui minulle luonnollisimmalta tavalta kommunikoida romanien kanssa. Toivon, että konsertti lisää helsinkiläisten suvaitsevaisuutta romaneja kohtaan ja osoittaa, että näitä ihmisiä ei tarvitse pelätä, sanoo Pohjonen.

Pohjonen, romanialainen tulkki ja Amnestyn edustaja loivat ensin kontakteja romaneihin ja levittivät ajatusta yhdessä soittamisesta. Sekä Pohjosen että Amnestyn tavoitteena oli saada esiintyjäjoukkoon soittajia Helsingissä olevista eri romaniryhmistä, sekä naisia että miehiä ja eri-ikäisiä ja tasoisia soittajia.

Systemaattista syrjintää

Romanien ihmisoikeuksien edistäminen on Amnesty Internationalin toiminnan painopisteitä Euroopassa. Euroopan unionin alueella elää noin 10–12 miljoonaa romania. He ovat monessa maassa merkittävä vähemmistö, esimerkiksi Romaniassa romaneja on noin 10 prosenttia väestöstä.

Systemaattinen syrjintä ja rasistiset asenteet pitävät yllä romanien köyhyyttä. Heidän työllistymisensä on erittäin vaikeaa. Laittomia pakkohäätöjä tapahtuu jatkuvasti eri puolilla Eurooppaa. Romanilapsia sijoitetaan edelleen perusteettomasti erityiskouluihin ja heitä syrjitään opetuksessa.

– Amnestylla ei ole yksinkertaisia ratkaisuja liikkuvien romanien tilanteeseen. Pyrimme vaikuttamaan viranomaisiin muun muassa Romaniassa laittomien pakkohäätöjen lopettamiseksi. Uudenlainen yhteistyö suoraan romanien kanssa on vahvistanut näkemystä, että romanien syrjintä on EU-maiden yhteinen ihmisoikeushaaste, sanoo Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Päivi Mattila.

Konsertti on kertaluonteinen, mutta Amnesty toivoo sen monipuolistavan kuvaa romaneista ja herättävän kunnioittamaan romanien ihmisyyttä.

Kimmo Pohjonen ja romanialaiset katusoittajat Amnestyn ilmaiskonsertissa sunnuntaina 13.5. klo 19 Esplanadin lavalla. Tilaisuuden kesto noin 45 minuuttia.