Yle: Supisuomalaisuus - satusetien sepite

Yle Ykkösaamu, kolumni: Supisuomalaisuus - satusetien sepite 9.8.2012

Aito- vai sanoisinko umpisuomalaiset poliitikot ruokkivat liki kiihkokansallisia ennakkoluuloja. Vaarallisesti.

Supisuomalaista kansaa ei ole, vaikka sillä pörhistellään jätkämäisesti.
Suomalaisuus on venyvä käsite, vierassekoitus, uskomuksista synnytetty.

Käväistään historiassa.

Suomenniemelle tuli asutus mannerjään sulaessa yli 10 000 vuotta sitten. Sen jälkeen tänne muutettiin monesta suunnasta. Itä-Suomi poikkeaa geeniperimältään enemmän Länsi-Suomesta kuin saksalaiset englantilaisista.

Emeritusprofessori Matti Klinge kirjoittaa näin:
"Kaikki muuttoliikkeet ovat tuoneet mukanaan perintötekijöitä ja kulttuurivaikutteita, ja koska saapujat ovat useimmiten edustaneet korkeampaa sivistyksen ja tekniikan tasoa, he ovat vaikuttaneet kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteisiin voimakkaammin kuin heidän määrästään voisi päätellä."
Näin Klinge.

Neitseelliseen suomalaisuuteen vedotaan tunteikkaasti.
Kansallismielisyys, tuontitavarana, perustuu saksalaisen Hegelin filosofiaan. Samaa kieltä puhuva kansa oli herätettävä tietoiseksi itsestään ja oli luotava oma valtio.
Snellman omaksui hegeliläisyyden 1840-luvun alussa ja levitti sitä Venäjään kuuluneessa Suomen suurruhtinaskunnassa.

Yltiösuomalaiset vastustavat ruotsin kielen opetusta. Se on hupaisaa, sillä kansallisen herätyksen innoittajat puhuivat ruotsia.
Nämä olivat saaneet kasvatuksensa ja sivistyksensä ruotsiksi tai saksaksi.
Koko suomenkielinen kulttuuri oli pitkään riippuvainen ruotsin kielestä.

Ruotsin osana Suomi oli pääkaupunkinsa Tukholman vaikutuspiirissä. Venäjän suurruhtinaskuntanakin Suomi säilytti siteensä Ruotsiin. Viisaasti.
Yhä on syytä pitää yllä ruotsin taitoa. Naapurista on opittavaa. Ruotsi hakkaa Suomen monilla elämänalueilla numeroin 5-0, kuten Tukholman kävelykadulla risteilyturisteille kaupittavan t-paidan selkämys muistuttaa ärsyttävästi.

Suomalaisuuden tunnukset ovat ulkomaalaisten luomia.

Helsinki, valkoinen pääkaupunki, on berliiniläissyntyinen arkkitehdin Engelin luomus. Saksalaisen käsialaa on myös Turussa ja Oulussa.
Maamme Laulun, kansallishymnin, sävelsi hampurilaissyntyinen Pacius Runebergin ruotsinkielisiin säkeisiin.
Lutherilaisuus taas toi saksalaisvaikutteita.
Sauna ei ole suomalainen. Kaikilla mantereilla alkuperäiskansat ovat tunteneet hikoilukylvyt.
Perusruokamme peruna, Perun inkojen ikiaikainen eväs, tuli Saksanmaan kautta Pommerin sodasta ruotusotilaiden mukana. Mielijuomamme kahvi on yhtä vähän suomalainen kuin pitsa.
Aidot suomalaisuuden symbolit ovat vähissä, jos sellaisiksi ei lasketa Kalevalaa, kaskenpolttoa ja mämmiä.

Fennomaanit, suomalaismieliset, sytyttivät kansallisen heräämisen soihdun, 1800-luvulla. Ensin valaistuivat ylioppilaat.
Tosin suomalaissuusaatteen elähdyttämien ruotsinkielisten säätyläispoikien vaiva opetella suomea ei ollut jalon pyyteetöntä. Oppineisto toisteli rakkauttaan kansaan turvatakseen asemansa, saadakseen virkoja.

"Kansallisen kulttuurin luojat loihtivat suomalaisen yhtenäisyyden ja yhteenkuuluvuuden omien päämääriensä tueksi", kuten kulttuurihistorijoitsija Jari Ehnrooth on havainnut. Historiankirjoittajan Ilkka Liikasen mukaan fennomaanit alkoivat keinotella poliittisessa retoriikassaan käsitteellä "kansakunnan yhteinen tahto".
Tuttua poliittista kielenkäyttöä tänäänkin.

Topeliaanisen seesteinen kuva ahkerasta, vaatimattomasta, yhtenäisestä kansasta on suomalaisuusaatteen sepittämää itsepetosta, väärennetyn valheellinen kansallinen identiteetti. Suomalaisuusmyyttiä on toisteltu rahvaalle alakoulusta alkaen. Tarina on ollut yksinkertainen, jotta sitä voitu kertoa nuorille ja tietämättömille.
Kansallisen herätyksen satusedät romantisoivat suomalaisuuden jumalaiseksi luomukseksi: Muuttumatonta kansanluonnetta on puolustettava maahantulijoita vastaan.
Sieltäkö kumpuavat nykyinen vieraan pelko, ylenkatse erilaisuutta kohtaan, jopa rasismi?

Totta kai nykysuomalaisilla on aihetta olla terveesti ylpeitä itsestään, itsenäisyydestään ja ankarasta historiastaan. Isämme ovat puolustaneet maata henkensä ja terveytensä uhraten.

Mutta, mutta:
Oikeuttaako sepitesuomalaisuus junttimaiseen toisten kulttuurien, kansojen ja erilaisuuden halveksuntaan, edes helppoheikkien ja sahureiden huumorin varjolla?

Ei!

Satiiriin hahmoon puettu ylimielinen, nationalistinen pilkka ja vihapuhe saattavat olla siemen hirmuteoille.
Eikö Norjan Utöyan verilöylyssäkin ollut äärikansallisia piirteitä?

Kari Arola / Ykkösaamun kolumni 9.8.2012